Monsanton GMO-maissi aiheuttaa syöpää

Ranskalainen tutkimus osoittaa, että Monsanton kehittämä geenimuunneltu maissi aiheuttaa testirotille syöpää sekä maksa- ja munuaissairauksia. 50–80 prosenttia GMO-maissia syöneistä rotista sairastui syöpään, kun taas...

Talvivaara laajentaa toimintaansa

Talvivaaran nikkelikaivos Sotkamossa kaavailee suurta laajennusta. Kaivosalue kasvaisi 60 neliökilometristä 134 neliökilometriin ja tuotanto 17 000 tonnista jopa 100 000 tonniin vuodessa. Lisäksi bioliuotuksen...

Latviaan ansaittu monumentti SS:lle

Latviassa julkistettiin viime viikon perjantaina muistomerkki Waffen SS:n vapaustaistelijoille. Jotkut diplomaatit ja kansanedustajat tuomitsivat muistomerkin pystyttämisen, mutta poliittisesta painostuksesta huolimatta monumentti paljastettiin seremoniallisesti. Maan pääkaupungissa...

Soluttautujat ampuneet Nato-sotilaita

Naton miehitysjoukot Lähi-idässä ovat kärsineet kiusallisesta ongelmasta. Afganistaniin koulutetut poliisit ja länsimaisen koalition kokoamalle hallitukselle uskolliset armeijan joukot eivät ole kyenneet karsimaan joukostaan kaikkea...

Maahanmuuttajat haluavat tulla haudatuiksi kotimaihinsa

Ruotsissa moni maassa asuva ulkomaalaistaustainen haluaa kuoltuaan tulla haudatuksi vanhaan kotimaahansa, kertovat Ruotsin television suomenkieliset uutiset sekä Sveriges Radion suomenkielinen toimitus. Uumajan yliopiston tutkijan...

GMO puhuttaa USA:ssa

Yhdeksän Occupy Monsanto -aktivistia pidätettiin Etelä-Kaliforniassa heidän tukkiessaan tien Monsanton siementehtaalle. Kuorma-autot eivät päässeet sisään tai ulos kuuteen tuntiin. Aktivistien tavoitteena oli huomion saaminen tulevaan...

Suomenlahden vedet kirkastuneet

Suomen ympäristökeskuksen kesällä tekemät tutkimukset toivat esille hyviä uutisia Suomenlahden itäosien kirkastumisesta. Itämeren pääaltaalla sen sijaan kuolleet pohja-alueet ovat laajentuneet. Tutkimusalus Muikulla otetut näytteet Suomenlahdella...

Ääriajattelijoista tietokanta Venäjällä

Venäjälle rakennetaan tietokanta, johon kerätään tiedot kaikista henkilöistä, joita on syytetty ääriliikkeiden tekemistä rikoksista. Projektiin osallistuu useita virastoja, ja sen on määrä alkaa ensi...

Yksityistweetit syyttäjälle

Twitter joutuu luovuttamaan syyttäjälle Occupy Wall Street -mielenosoituksessa pidätetyn tiedot. Malcolm Harris oli yksi 700:sta elokuussa pidätetystä mielenosoittajasta. Tuomari Matthew A. Sciarrino päätti tiistaina, että...

Sampo Pankki: euroalue ei hajoa – toistaiseksi

Euroopan keskuspankin viimeviikkoiset päätökset kriisimaiden valtionlainojen osto-ohjelmasta auttavat Sampo Pankin ekonomistien mukaan euroaluetta pysymään kasassa ainakin seuraavat puolitoista vuotta. EKP on ottamassa yhä suurempaa...

Saksalaisravintolat saavat valita asiakkaansa

Saksan korkein oikeus on antanut päätöksen, jonka mukaan maan ravintolat ja hotellit voivat kieltäytyä palvelemasta asiakkaita, joitten poliittista aatetta ne eivät hyväksy. Päätöksellä oikeutetaan...

Saksalaislehti: on aika pitää kansanäänestys EU:sta

Saksalainen Der Spiegel -lehti haluaa järjestää kansanäänestyksen EU:ssa pysymisestä. Lehden mukaan maan demokratia on kärsinyt EU:n takia. "Saksalainen demokratia kärsii Euroopan vuoksi, ja Eurooppa...

Kultaisen aamunkoiton suosio kasvaa

Kreikkalaisen Kathimerini-lehden mukaan kreikkalainen kansallissosialistinen Kultainen aamunkoitto -puolue on saavuttamassa 10,5 % kannatuksen mielipidekyselyjen perusteella. Valtapuolueet Uusi demokratia ja Syriza ovat menettäneet kannatustaan. Myös kommunistinen...

Vasemmisto vainoaa kansallismielisiä kunnallispoliitikkoja

Turun vasemmisto on taas pahoittanut mielensä, tällä kertaa liittyen kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpään (sks.) valintaan käräjäoikeuden lautamieheksi. Vasemmisto viittaa Mäenpään kolmeen tuomioon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan;...

Äärijuutalaiset hyökkäsivät luostariin

Ryhmä äärijuutalaisia iski luostariin miehitetyssä Jerusalemissa varhain tiistaiaamuna. Ryhmä sytytti etuoven palamaan ja tuhri rasistisia iskulauseita luostarin seinään. Vierashuoneessa nukkunut munkki sai sammutettua palon. Tapaus...

Rasistinen pahoinpitely Yhdysvalloissa

Sekarotuisen pariskunnan iltakävely sai yllättävän käänteen Yhdysvaltain Georgiassa, kun valkoinen Andrew Quade joutui kolmen mustan pahoinpitelemäksi. 23-vuotias Quade oli kävelemässä mustan tyttöystävänsä kanssa torin...

Mustat joukkoraiskasivat kanan Sambiassa

Kolme sambialaista miestä on raiskannut kanan Liomben kylässä. 80-, 66- ja 35-vuotiaat miehet pakottivat vuorotellen viattoman eläimen seksuaaliseen kontaktiin. Miehistä on ilmoitettu paikallisviranomaisille. Brutaalin väkivallan...

Elinkautinen valkoisen buurijohtajan murhasta

Musta maataloustyöntekijä on tuomittu Etelä-Afrikassa elinkautiseen vankeuteen Etelä-Afrikan valkoisten asiaa ajaneen Eugene Terre'Blanchen murhasta. Afrikaanerien vastarintaliikkeen AWB:n perustaja ja johtaja murhattiin vuonna 2010 kirveellä. Ruumiinavauksessa...

Rothschild lyö vetoa euron romahduksen puolesta

Pahamaineinen juutalainen pankkiiri Lordi Rothschild lyö euron romahduksen puolesta vetoa noin 170 miljoonaa euroa. Tästä raportoi The Telegraph. Tämä kaikki tapahtuu sijoitusyhtiö RIT:n kautta. RIT...

Äärivasemmistolaista väkivaltaa Saksassa

Mies joutui äärivasemmistolaisten hyökkäyksen kohteeksi yritettyään sammuttaa tulipaloa viime viikonloppuna Hampurissa, Saksassa. Anarkistien ja muiden äärivasemmistolaisten vuosittain järjestämä katujuhla johti tänäkin vuonna väkivaltaiseen mellakointiin. Paikalliset...

Itsepuolustus-ampumista käsitellyt tuomari vaihtoon

Maailmalla ja Yhdysvalloissa huomiota herättänyt Trayvon Martin -tapaus on saanut uuden käänteen. Itsepuolustukseksi mustan nuorisorikollisen ja huumeidenkäyttäjän ampuneen George Zimmermanin oikeudenkäyntituomari tullaan vaihtamaan. Zimmerman...

Turbaanit ja kipat käyttöön Norjan armeijassa

Norjan armeija sallii turbaanien ja päähuivien käytön univormuja käyttävällä henkilöstöllä. Stavanger Aftenbladin mukaan pukeutumiskoodia muutettiin heinäkuun alussa. Sikheillä on mahdollisuus käyttää päähineenä turbaaneita, ja juutalaiset...

CIA salakuljettanut ohjuksia Syyriaan

Yhdysvaltain tiedustelupalvelun vakoojat ovat salakuljettaneet 14 Stinger-ohjusta Syyrian kapinallisille Turkin rajan kautta. Ohjukset ovat tyypiltään maasta ilmaan -ohjuksia. Aiheesta lisää: Suomi maailman myllerryksissä Aiheesta muualla: http://www.mirror.co.uk/news/world-news/cia-spies-smuggle-14-stinger-1266487

Viisi keinoa, joilla Facebook huijaa sinua paljastamaan enemmän

Yhteisöpalvelu Facebookin uusilla muutoksilla huijataan ihmisiä paljastamaan enemmän tietoja, kuin mitä he itse ehkä eivät haluaisi paljastaa. Muutoksiin kuuluu muun muassa se, että vaihtoehdot on...

Uusi takaisku “natsinmetsästäjille” – väitettyä sotarikollista ei luovuteta

Unkarilaisyntyistä Charles Zentaita ei tulla luovuttamaan Australiasta, jotta hän vastaisi Unkarissa tapahtuneeksi väitettyihin sotarikoksiin. Tämän päätöksen teki äskettäin Australian korkein tuomistuin. Charles Zentai, joka kuului...

Simon Wiesenthal -keskusta syytetään vääristä lausunnoista

Unkarilainen asianajaja Futo Barnabas on äskettäin pyytänyt Unkarin viranomaisia nostamaan syytteen "natsimetsästäjä" Efraum Zuroffia vastaan tämän levitettyä vääriä syytöksiä miehestä, jonka Zuroff väittää olleen...

Video: “Kultaisen aamunkoiton nousu”

Englanninkielinen 15 minuutin mittainen video esittää Kultaisen aamunkoiton nousun tuntemattomasta puolueesta erittäin tunnetuksi. Videolla esitetään muun muassa seuraavaa: Puoluejohtaja, Nikos Michaloliakos, pitää voimakkaan puheen tuhansille...

Homeland Security ostaa 750 miljoonaa patruunaa

Department of Homeland Security varastoi valtavia määriä ammuksia. Näistä valtavista määristä huolimatta selitystä ammusten käyttötarpeesta ei ole annettu. USA:ssa Department of Homeland Security (DHS) on...

52 kenialaista hakattu palasiksi

Ainakin 52 kenialaista paloiteltiin ja poltettiin kuoliaaksi etnisten jännitteiden johdosta. Yhteenotot liittyivät kahden eri etnisen ryhmän kiistoihin maan ja veden käytöstä. Väkivalta ei ole uusi...

Sympatisoi pakolaisia – joukkoraiskattiin

Viisi irakilaista pakolaista on pidätetty julmasta joukkoraiskauksesta Yhdysvaltain Coloradossa. Rikos tapahtui kolmisen viikkoa sitten, kun uhri oli mennyt yhden irakilaisen kutsumana asuntoon, jonka sisällä...