Nuorisojoukon hilluminen holokaustimuistomerkillä synnytti kohun

Berliinin senaatin sosiaalidemokraattien jäsen Erol Özkaraca on järkyttynyt nuorisojoukon hillumisesta Berliinin holokaustimuistomerkillä. Özkaraca pitää nuorisojoukon hillumista "vaarallisena ja häpeällisenä tekona". Özkaraca kertoi, että hän...

Uuden pillerin väitetään poistavan homoseksuaalisuuden

Turkkilaisyritys on alkanut myydä pilleriä, jonka väitetään poistavan homoseksuaalisuuden. Kasvipohjainen pilleri ei ole kuitenkaan saanut asianomaisten keskuudessa hyvää vastaanottoa. Turkkilainen Homofinal-yritys on vastikään alkanut myydä...

Saksa syyttää 88-vuotiasta vanhusta sotarikoksista

Saksa on nostanut syytteen 88-vuotiasta vanhusta vastaan, kertoo uutistoimisto Associated Press. Miehen henkilöllisyyttä ei ole vielä paljastettu, mutta hänen kerrotaan palvelleen Waffen-SS:ssä. Vanhusta syytetään osallistumisesta...

Rabbi Brackman: Netanjahu on oikeassa

Israelilainen rabbi Levi Brackman on kertonut Ynetnews-uutissivustolle, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun painostuspolitiikka Irania ja maan "ydinaseita" vastaan on oikeaoppista. Rabbi toteaa politiikan oikeaksi,...

Kansanedustaja vaatii ruotsalaismiesten karkotusta

Ruotsalainen ympäristöpuolueen kansanedustaja ja feministi, Magda Rasmusson, 21, vaatii kirjoituksessaan "Kuinka paljon miehisyyttä Ruotsi voi suvaita" ruotsalaismiesten karkotusta. Rasmusson esitti kirjoituksensa Ruotsin television väittelyssä. Hän...

Ruotsi ottaa vastaan eritrealaisia pakolaisia Israelista

Ainakin 30 000 afrikkalaista on osoittanut mieltään Israelissa uutta maahanmuuttolakia vastaan. Israelin sisäministerin mukaan näistä pakolaisista Ruotsi on ottanut useita vastaan. Mielenosoitus on jatkunut jo...

Valkoinen nainen auttoi mustaa – raiskattiin ja pahoinpideltiin

26-vuotias floridalainen Katie Schlinger joutui sadistisen rikoksen uhriksi tarjouduttuaan auttamaan hänelle entuudestaan tuntematonta miestä. 23-vuotias musta Michael Fuller oli pyytänyt Schlingeriltä autokyytiä sairaalaan, minkä...

Video: “gangsta” parkuu kuin pikkulapsi kuultuaan tuomionsa

YouTubessa on muutaman vuoden takainen video amerikkalaisesta oikeusistunnosta, jossa elinkautisen murhasta saanut musta "kovis" alkaa itkeä hysteerisesti kuultuaan tuomionsa. Videota voisi hyvinkin pitää huvittavana,...

Uusia tuotteita kannatuskaupassa!

Kadulle.com-kannatuskauppamme valikoimiin on palannut kaksi suosittua kirjaa, Arthur Kempin historiallinen tietokirja March of the Titans sekä Andrew MacDonaldin rotusotakuvaus The Turner Diaries. "March of the...

Video: “Kreikka tulee voittamaan!”

Kultaisen aamunkoiton videoihin englanninkielisiä tekstityksiä tekevä newyorkilainen tukijärjestö on julkaissut YouTubessa uuden videon. Golden Dubs & Subs -nimisellä käyttäjällä on nyt kymmenen videota YouTubessa. Uusimmassa...

Mies oli lähellä kuolla konserttilippujen takia

Miehen piti myydä kahdeksan konserttilippua kahdelle naiselle. Miehen mentyä naisten autoon luovuttaakseen liput kuski painoi kaasun pohjaan, minkä seurauksena mies oli kuolla. Houstonilaismies laittoi kahdeksan...

Kansallisen Vastarinnan viime vuoden luetuimmat

Kansallisen Vastarinnan verkkosivuille vuosi 2013 oli erittäin onnistunut: lukijamäärät lähes kolminkertaistuivat, kommentointi lisääntyi huomattavasti ja artikkeleita julkaistiin lähes 800. Alla listaus vuoden 2013 luetuimmista...

Musta jengi viilteli valkoisen naisen kasvoja

Yhdysvalloissa on jälleen tapahtunut väkivaltainen rasistinen rikos. Kuten yleensä, rikokseen syyllistyneet ovat mustia ja uhri valkoinen. Valtamedia on vaiennut uutisen kuoliaaksi, vaikka pahoinpitely on...

Aktivistien vangitsemista jatketaan

Tukholman käräjäoikeus on päättänyt jatkaa kolmen Ruotsin Vastarintaliikkeen aktivistin vangitsemista. Aktivisteja epäillään mellakoinnista Kärrtorpin äärivasemmistolaisessa tapahtumassa 15.12.2013. Kaiken kaikkiaan pidätettiin 28 aktivistia, joista 25...

Ruotsin somalit kärsivät auringonvalon puutteesta

Ruotsin Borlängessä sijaitsevassa Jakobsgårdarnan terveyskeskuksessa on havaittu raskaana olevien somalinaisten kärsivän vakavasta D-vitamiinin puutteesta. Jopa 90 prosenttia raskaana olevista somalinaisista Borlängessä kärsii D-vitamiinin puutteesta. Tämän...

NSA mahdollisesti asentanut viruksia tietokoneeseesi

Saksalaislehti Der Spiegel raportoi amerikkalaisella tiedustelupalvelu NSA:lla olevan yksikkö, joka on erikoistunut asentamaan viruksia uusiin tietokoneisiin. Paljastuksen kerrotaan tulleen Edward Snowdenilta, USA:n maailmanlaajuisen vakoilun...

David Duke: Yhdysvaltain kongressi vieraantunut kansasta

"Yhdysvaltain kongressi ja hallitus ovat vieraantuneet täysin kansasta ja haavoittavat nyt tämän etuja", David Duke kertoo iranilaisen Press TV:n haastattelussa. Haastattelu on katseltavissa Press TV:n...

Rabbi: homoseksuaalien juutalaisten sielu on arvokkaampi kuin ei-juutalaisten

Rabbi Eli Ben-Dahanin mukaan samaa sukupuolta olevien parien avioliitot ovat yhtä kiellettyjä kuin juutalaisten ja ei-juutalaisten väliset avioliitot. "Homoseksuaalien juutalaisten sielu on arvokkaampi kuin ei-juutalaisten....

Ruotsin äärivasemmisto kehottaa kannattajiaan raiskaamaan lapsia

Lauantaina 28.12. Ruotsin äärivasemmisto järjesti Kalmarissa mielenosoituksen. Mielenosoitusta oli mainostettu äärivasemmistolaisella verkkosivulla, jolla osallistujiksi oli ilmoittautunut 400 ihmistä. Oli kuitenkin epäselvää, kuinka monta ihmistä oli...

Ranskalaiskoomikon esiintyminen yritetään estää

Ranskan sisäministeri suunnittelee kieltävänsä yhden Ranskan suosituimman koomikon esiintymiset. Syynä tähän on Dieudonné M'bala M'balan sionismin ja holokaustin naurunalaisiksi tekevät sketsit. Alla olevassa videossa...

Mies huijasi sijoittajilta 25 miljoonaa – väitti keksineensä Star Trek -tekniikan

57-vuotias Illinoisin osavaltiossa asuva Howard Leventhal huiputti ihmisiä investoimaan uuteen Star Trek- keksintöönsä. Saadakseen ihmisiä mukaan huijaukseensa juutalaistaustainen Leventhal oli väärentänyt dokumentin, jonka mukaan...

Poliisi urkkii entistä tehokkaammin

Vuoden 2014 alusta lähtien Suomen poliisilla on käytössään seitsemän uutta pakkokeinoa, joilla se voi vakoilla kansalaisia. On tärkeää, että poliittista valtavirtaa vastustavat tuntevat virkavallan...

Valkoihoinen äiti pahoinpideltiin knockout-leikissä

33-vuotias nainen vahingoittui lievästi lauantaina Brooklynissä New Yorkissa, kun hänet tönäistiin takaapäin maahan. Mustaihoisen mieshenkilön teon uskotaan olevan osa valkoisiin kohdistuvasta hengenvaarallisesta knockout-leikistä. Valkoihoista naista...

McDonald’s varoittaa työntekijöitään syömästä roskaruokaa

Amerikkalainen hampurilaisketju McDonald's varoitti jokin aika sitten työntekijöitään syömästä roskaruokaa. Maailmanlaajuinen pikaruokaketju McDonald's varoittaa työntekijöitään syömästä ravintolan omaa ruokaa. Ketju kirjoittaa kotisivuillaan viestissään työntekijöille, ettei...

Helsingin Sanomat käänsi monikulttuurisen huumekohun voitoksi

Helsingin Sanomat (HS) kirjoitti joulupäivänä New Yorkin seuraavan pormestari Bill de Blasion perheen huumeongelmasta. Koska de Blasion parisuhde on poliittisesti poikkeuksellisen korrekti, ei eliitin...

Video Turun konsertista

Marraskuussa Turun lähistöllä järjestettiin kansallismielinen musiikkitapahtuma, joka sai runsaasti julkisuutta myös valtamediassa. Kyseinen lauantai sattui olemaan kristalliyön vuosipäivä, joten äärivasemmisto ja valtamedia innostuivat uutisoimaan...

Kultainen aamunkoitto toi aikaisen joulun

Kun Kreikan parlamentti päätti viime viikolla lopettaa Kultaisen aamunkoiton puoluetuen, ilmoittivat puolueen edustajat ruoka-avun jatkuvan entiseen malliin. Jo viikonloppuna puolue oli jälleen kadulla, kun...

Video: koira löysi takaisin kotiin 7 kuukauden jälkeen

Viime vuoden kesäkuussa texasilainen perhe kadotti koiransa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä. Koira oli säikähtänyt juhlinnassa paukkuneita ilotulitteita, hyppäsi perheen takapihan aidan yli ja katosi. Perhe etsi tuloksetta...

Radiokuunnelma Suomen muinaiskuninkaista

Kansallisen Vastarinnan lukija lähetti hiljattain uutistoimitukselle linkin mielenkiintoiseen radiokuunnelmaan, joka käsittelee Suomen muinaiskuninkaita. YouTubessa oleva kuunnelma on alun perin esitetty vuonna 1988.  

Dokumentti syyrialaisista vapaaehtoisista

Iranilainen uutistoimisto Press TV julkaisi syksyllä dokumentin Syyrian kansallisissa puolustusvoimissa (National Defence Forces) vapaaehtoisesti taistelevista miehistä ja naisista. Dokumentissa tarkastellaan syyrialaisten vapaaehtoisten toimintaa niin...