PAM-liiton valtuuston jäsen vaatii tarvittaessa tappavaa väkivaltaa “rasisteja” vastaan

612-soihtukulkueen jälkipyykki jatkuu Suomen äärivasemmistolaispiireissä. Palvelualojen ammattiliitto PAM:in valtuuston jäsen Niko Ravattinen vaati MoonTV:n haastattelussa lisää poliittista väkivaltaa. Ravattinen harmitteli haastattelussa sitä, etteivät vasemmistolaiset ja...

Vastaanottokeskukseen polttopulloja Saksassa

Lauantaina itäisessä Saksassa sijaitsevassa Schlettaun kaupungissa heitettiin polttopulloja vastaanottokeskukseen. Joku tai jotkut heittivät rakennuksen sisään kaksi palavaa polttopulloa, minkä lisäksi rakennuksen katolta löytyi kaksi...

Yritys teki murtovarkaista pilavideon

VIIHDEUUTISET Yhdysvaltalainen tacoravintola teki myymäläänsä murtautuneista varkaista mainoksen, josta tuli YouTube-hitti. Las Vegasissa toimiva ravintola joutui mustien murtovarkaiden kohteeksi joulukuussa. Varkaat kuitenkin tallentuivat valvontakameroihin ja...

Arabit ja paikalliset taistelevat Korsikalla

Korsikalla arabit ovat jouluaattona hyökänneet brutaalisti useita kertoja palomiesten ja poliisien kimppuun pakottaen paikalliset puolustamaan itseään. Paikallisen median mukaan väkivalta alkoi Ajaccion kylässä keskiyön...

Juutalaiset terrorisoivat kristittyjen kirkkoja Israelissa

Juutalaisten hyökkäykset kirkkoja vastaan ovat uusi ilmiö, joka herättää huolta juutalaisten yleistyvästä aggressiivisuudesta. Vakavin isku tapahtui Pohjois-Israelissa kesäkuussa, jolloin sytytettiin palamaan kristittyjen kirkko useista pesäkkeistä....

Eteläafrikkalaiset suvaitsevaiset kutsuivat pakolaiset maatilalleen – joutuivat itse pakenemaan

Kaksi hyväuskoista valkoihoista tarjosi turvapaikan yli sadalle muista Afrikan maista lähtöisin oleville tunkeutujille, jotka pakenivat "muukalaisvihaa". Maahantunkeutujat ottivat käytännössä tilan haltuunsa ja ajoivat omistajat...

Monikulttuurinen joululahja: törkeä raiskaus Ylivieskassa

Poliisi tiedotti tänään Ylivieskassa tapaninpäivän aamuna tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Poliisin mukaan tapauksesta epäillään kahta ulkomaalaista miestä, joihin sopii kuvaus "hyvin tummaihoisia". Poliisi kuitenkin kieltäytyy...

“Pakolaisten” käyttöön suunniteltu rakennus yritettiin polttaa Turussa

Turussa yritettiin perjantaiaamuna sytyttää tuleen rakennus, jota on suunniteltu otettavaksi "pakolaisille" käyttöön. Runosmäen tyhjillään olevan koulurakennuksen seinää oli yritetty sytyttää tuleen, mutta teko oli...

Suora toiminta tehosi Hollannissa

Uutisoimme viime viikolla Hollannissa tapahtuneesta vastarinnasta pakolaiskeskusta vastaan. 27 000 ihmisen kaupunkiin oltiin perustamassa 1 500-paikkaista vastaanottokeskusta, mutta kaupunginhallituksen pitäessä kokousta aiheesta päättivät paikalliset...

Kuolleeksi luultua käärmelajia tavattiin Australiassa

Kukaan ei ollut tehnyt havaintoa eräästä käärmelajista yli 15 vuoteen, joten lajin pelättiin jo kuolleen sukupuuttoon. Tutkijat yllättyivätkin hiljattain törmättyään vaikeasti tavattavaan merikäärmeeseen Australian...

Israelilaisjärjestö: joulu kieltoon ja kristityt karkotettaviksi

Israelilaisen valtion rahoittaman Lehava-järjestön johtaja rabbi Benzi Gopstein totesi artikkelissaan Kooker-haredijuutalaissivulla, että joulu pitäisi kieltää lailla ja kristityt tulisi karkottaa "pyhästä maasta" . Gopstein totesi...

Lentoyhtiö lopetti yhden reiteistään välttyäkseen israelilaisilta asiakkailta

Kansainvälinen lentoyhtiö on lopettanut lentämästä New Yorkin ja Lontoon välillä, sillä se haluaa välttyä palvelemasta israelilaisia asiakkaita. Kuwait Airways -yhtiö lopetti lentämästä reittiä sen jälkeen,...

Yle ja Kangasalan VOK valjastivat turvapaikanhakijat propagandatempaukseen

https://www.youtube.com/watch?v=BJrLetA_FlI   Jokin aika sitten nettiin levisi yllä oleva video, jolla niin sanotut turvapaikanhakijat pilkkaavat suomalaisia vainajia Kangasalan hautausmaalla. Poliisi arvioi, onko asiassa syytä epäillä hautarauhan...

Slovenialaiset torjuivat “sukupuolineutraalin” avioliittolain

Sloveniassa järjestettiin sunnuntaina kansanäänestys samaa sukupuolta olevien avioliitto- ja adoptio-oikeudesta. Aiemmin maan parlamentti äänesti lakimuutoksen puolesta, mutta se ei astunut voimaan, sillä lain vastustajat...

Nordisk Ungdom järjesti vastamielenosoituksen joukkoraiskausta puolustavalle mielenosoitukselle Strängnäsissä

Ruotsalaisäiti raiskattiin kahdesti saman yön aikana viime elokuussa Strängnäsissä. Ensin nainen törmäsi vajaa nelikymppiseen algerialaiseen, joka raiskasi hänet. Tämän jälkeen naista vastaan tulivat 31-vuotias...

Mies yli kolmeksi vuodeksi vankilaan meemistä

Englantilainen kansallismielinen Joshua Bonehill tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan meemin postaamisesta Twitter-tilillään. Bonehill teki kuvan tukeakseen Lontoon Golders Greenissä ollutta mielenosoitusta naapuruston...

Video: Kultainen aamunkoitto piti räväkän puheen parlamentissa

Hyvistä puheistaan tunnettu Kultaisen aamunkoiton kansanedustaja Ilias Kasidiaris piti jälleen viime viikolla puheen Kreikan parlamentissa. Hän painottaa, ettei Kreikan anneta muuttua "laittomien maahanmuuttajien getoksi"...

Kolmelle vankeutta ryöstöstä omakotitalossa Pohjanmaalla

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut vankilaan miehet, jotka tunkeutuivat elokuussa omakotitaloon Oravaisissa Vöyrin kunnassa. Kaksi naamioitunutta miestä tunkeutui elokuussa nelihenkisen perheen kotiin lähellä Oravaisten keskustaa. Kolmas...

Aseistautuneet ei-valkoiset hyökkäsivät Eurotunneliin

Ainakin sata Calais'ssa oleskelevaa maahanmuuttajaa hyökkäsi Englannin ja Ranskan välillä kulkevaan Eurotunneliin rautaputkin ja vasaroin aseistautuneina. Paikalliset asukkaat raportoivat sosiaalisessa mediassa valtavista ei-valkoisista jengeistä,...

Kolme maahanmuuttajaa raiskasi teinipojan Ruotsissa

Kolme "yksin saapuvaa pakolaislasta", Misam Jafari (16 v.), Mehdi Jafari (17 v.) sekä Ali Reza Hosseini (16 v.) raiskasi teinipojan Trelleborgissa Attendo Maglarpin hätämajoituksen...

Oulussa Rajat kiinni! -mielenosoitus lauantaina

Oulussa järjestetään lauantaina maahanmuuttovastainen Rajat kiinni! -mielenosoitus. Vastaavia tapahtumia on järjestetty ympäri Suomea koko syksyn ajan. "Tapahtuma järjestetään Oulun kaupungintalolla 19.12. kello 12 alkaen. Tapahtumassa...

Äärivasemmistolla koominen kokoontuminen Turussa

VIIHDEUUTISET Turun Kirjakahvilassa järjestettiin viime viikolla äärivasemmistolaisten kokoontuminen, joka oli tarkoitettu fiaskoksi osoittautuneen Vapaus pelissä -tapahtuman osallistujille. Vapaus pelissä -tapahtumaan osallistuneet äärivasemmistolaiset olivat uhonneet...

Hollantilaiset turvautuvat suoraan toimintaan

Hollannin poliisi ampui keskiviikkona varoituslaukauksia hajottaakseen joukon, joka vastusti vastaanottokeskusta Geldermalsenissa. Paikallinen poliisi kommentoi Twitterissä, että useita pidätyksiä on suoritettu, mutta vielä ei ole...

Kaksi pidätetty vastaanottokeskuksessa yhteyksistä Pariisin terrori-iskuun

Kaksi pakolaista on pidätetty vastaanottokeskuksessa Itävallassa Salzburgin kaupungissa epäiltynä yhteyksistä viime kuun terrori-iskuun Pariisissa. "Kaksi Lähi-idästä saapunutta miestä pidätettiin viikonlopun aikana vastaanottokeskuksessa epäiltyinä terrorijärjestöön kuulumisesta",...

Katupartiot kiinnostavat suomalaisia

Vastarintaliikkeen järjestämät katupartiot nousivat jälleen laajaan tietoisuuteen itsenäisyyspäivää edeltäneenä perjantaina järjestettyjen partioiden vuoksi. Tuolloin Vastarintaliike järjesti katupartioita viidessä eri kaupungissa samaan aikaan. Vastarintaliikkeen katupartioista on...

Lisää tulipaloja ja mellakoita vastaanottokeskuksissa Saksassa

Kahteen vastaottokeskukseen oli hyökätty samana yönä, yhteen Prinassa Saksin osavaltiossa ja toiseen Bad Bevensenissä Ala-Saksin osavaltiossa. Molemmissa tapauksissa vastaanottokeskukset oli yritetty polttaa, ja Bad...

Juutalaiset protestoivat patsasta Unkarissa

Useat juutalaisorganisaatiot järjestivät Unkarissa protestin suunniteltua patsasprojektia vastaan. Tähän liittyi ulkomailta juutalaisia sekä Yhdysvaltain lähettiläs. Unkarin kansallismieliset suunnittelivat pystyttävänsä patsaan Bálint Hómanille, Unkarin opetus-...

Opettaja vei tyttöjä näytille Hennalan vastaanottokeskukseen

Hennalan vastaanottokeskus tiedottaa Facebook-sivuillaan, että se sai sunnuntaina lukiolaisvieraita. Tiirasmaan lukion musiikkiluokkalaisten opettaja oli keksinyt viedä Lucia-kulkueen näytille vastaanottokeskukseen. "Kulkue kiersi koko keskuksemme asukkaiden saadessa...

Turvapaikanhakijat hyökkäsivät alaikäisen tytön kimppuun Porissa

Porilainen 15-vuotiaan tytön äiti julkaisi maanantaiyönä Facebook-päivityksen, jonka mukaan kaksi maahanmuuttajaa kävi hänen tyttärensä kimppuun tuona päivänä puoli viiden aikaan iltapäivällä Porin 5. kaupunginosassa. Tyttö...

Radio Nordfront haastatteli venäläistä kansallismielistä

Viime viikolla Radio Nordfront haastatteli Russian Imperial Movementin edustajaa. Radio Nordfrontin 35. jaksossa keskustellaan Pietarista kotoisin olevan Nikolayn kanssa. Hän on aktiivinen Russian Imperial Movementissa....