Koti Uutisia Uusi mediavalhe Vastarintaliikkeestä: “Estää koulunkäynnin ja työnteon”

Uusi mediavalhe Vastarintaliikkeestä: “Estää koulunkäynnin ja työnteon”

40

Sveriges Radio julkaisi tänään vajaan tunnin mittaisen Vastarintaliikettä mustamaalanneen propagandaohjelman “Min tid i Nordiska motståndsrörelsen” (suomeksi ‘Aikani Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä’). Ohjelmassa esiintyivät muun muassa Kansallisen Vastarinnan ja Nordfrontin seuraajille jo tutuiksi tulleet, rahan kavalluksen sekä mielenterveysongelmien vuoksi järjestöstä poistuneet henkilöt, jotka hakevat nyt valtavirralta hyväksyntää valehtelemalla järjestöstä.

Valtamedia on eri Pohjoismaissa julkaissut kuluneina vuosina useita televisio- ja radiodokumentteja järjestöstä, sillä Vastarintaliike on kasvanut Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vuonna 2015 puhjenneen pakolaiskriisin vuoksi. Valtamedian tavoitteena on valehtelemalla varmistaa, että mahdollisimman harva kansalainen hyökkäisi vihamielistä eliittiä vastaan ja liittyisi Vastarintaliikkeeseen.

Sveriges Radion lähetyksessä esitettiin tällä kertaa kokonaan uusi valhe järjestöstä: radiokanavan mukaan Vastarintaliike suhtautuu vihamielisesti kouluttautumiseen ja työntekoon, minkä vuoksi koulussa tai töissä käyvät joutuvat erikseen pyytämään järjestöltä luvan siihen. Väite on niin absurdi, että jopa poliisi on kumonnut sen useaan otteeseen.

Muun muassa Suomen suojelupoliisi on nimenomaan painottanut, että Vastarintaliikkeen jäsenet eroavat muista vastaavista järjestöistä siten, että “jäseniä voisi kuvailla keskiluokkaisiksi, perheellisiksi ja työssäkäyviksi miehiksi”. “Perinteisiin rasistisiin skinhead-kerhoihin verrattuna PVL:n jäsenistö on koulutetumpaa, ja heillä on vähemmän rikollista entisyyttä”, suojelupoliisi on myös todennut.

Pidämme kouluttautumista erittäin tärkeänä osana laajaksi ja tehokkaaksi kansallismieliseksi liikkeeksi kehittymistä. Tätä painotetaan myös Vastarintaliikkeen käsikirjassa, jossa kirjoitetaan sivulla 13:

“Aktivisti ei siis voi olla materialisti, jolle korkeat tulot ovat itseisarvo. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei aktivisti voisi olla kunnianhimoinen opiskelija, yrittäjä tai työntekijä, kunhan hänellä on myös resursseja täyttää velvollisuutensa taistelua kohtaan.

Kannustamme aktivisteja opiskelemaan ja hankkimaan asiantuntemusta eri yhteiskunnan aloilta. Tämä on yksi merkityksellinen tapa tehdä järjestöstä monipuolisempi ja tehokkaampi. Ennen toista maailmansotaa Suomen yliopistoissa vaikutti esimerkiksi Akateeminen Karjala-Seura, joka kykeni asemansa ja toimintaympäristönsä ansiosta vaikuttamaan laajasti vaikutusvaltaisten suomalaisten asenteisiin. Jatka siis opiskelua myös järjestöön liittymisen jälkeen!”

Valheen Sveriges Radiolle esitti Esa Holappa, joka jätti kansallissosialismin sen jälkeen, kun hänen Fenrir Förlag -kirjakauppansa joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Holappa ei koskaan maksanut velkoja entisille tovereilleen, jotka auttoivat häntä kaupan perustamisessa. Nyt suomalaiset veronmaksajat joutuvat kustantamaan resurssit, joita viranomaiset tuhlaavat suojellakseen auttajiaan selkään puukottanutta ammattivalehtelijaa.
 

Lue lisää Holapan valheista seuraavista artikkeleista: 1, 2, 3

40 KOMMENTIT

  1. Holappa on niin surkuhupaisa jätkä, että tunaroi jopa valehtelun 😀 Ei ihme, ettei kirjakauppa pysynyt pystyssä.

    • Holapan nykyisen toiminnan taustalla lienee juurikin se, että hän halusi epäonnistuneiden liiketoimiensa tuomista veloista eroon ja siksi petti toverinsa ja ryhtyi mokumannekiiniksi. Toki taustalla myös luonteen heikkous.

  2. Saa olla aika torvi, että uskoo jotain noin typerää väitettä… hohhoijaa 😀 Holappa on kyllä osoittanut hyvin selkeästi vihansa kansallissosialisteja, että muitakin valkoisia pohjoismaalaisia kohtaan. Todella säälittävä rotta.

  3. Holapan seuraavan kirjan nimi: Minä perustin Fenrir Förlagin. Toivottavasti kustantaja ei vaan maksa etukäteen kirjasta mitään, sillä Holapalla on entisyyttä näissä puhalluksissa.

  4. Miksi missään Ylen, Helsingin Sanomien, Sveriges Radion jne. Holappa-jutussa ei mainita muuten halaistua sanaa Fenrir Förlagista? Onko ns. arka paikka?

  5. Ei yllätä, että uusia tarinoita on täytynyt alkaa keksiä. Minä perustin uusnatsijärjestön -kirja on -90% alella divareiden ja markettien pahnojen pohjimmaisena. Kukkaro huutaa tyhjyyttään, joten huomiota on huorattava uusilla keinoilla.

  6. Ai niin, hyvä, että muistutitte. Täytyy pyytää ryhmänjohtajalta lupa mennä aamulla töihin :—D

    No joo, vakavasti ottaen: Kuinka helvetin typerä pitää olla, että menee mediaan valehtelemaan asioista, jotka Supo on kumonnut jo etukäteen?

    • No, Holappa myös kuvitteli että tekee Fenrir Förlagista yhdessä yössä kaupan, jolla tienaa elantonsa. Hän myös kuvitteli rikastuvansa kirjoittamalla kirjan, jossa purkaa katkeruutensa julki. No, Fenrir Förlag meni konkurssiin ja tuo elämänkertakirjakin päätyi parissa kuukaudessa ale-hyllyihin, että että…

  7. Pidätän hengitystäni ja odotan, koska YLE tekee vastaavan “dokkarin” Suomesta. Vastarinta kieltää WC-käynnit ja oikein pakottavassa tilanteessa jäsen voi anoa erillislupaa, mutta järjestö vaatii todistusvoimaisen dokumentin tapahtuneesta ts.yhden kerroksen käytetystä paperista.
    YLE:n kun tietää, niin voi olla…

    • Sun täytyy pyytää ryhmänjohtajalta erikseen lupa wc käyntiin, todelliset sissit pitää vaippoja! 🙂 Valtamedian valheet ovat kyllä säälittäviä.

  8. Tämä sama valehtelija valitteli vastikään Kodin kuvalehdessä, että vuokrakämpän löytäminen “natsitaustalla” oli erityisen hankalaa 😀

    • Olen kai aika huono “natsi”, kun ei ole koskaan ollut ongelmia vuokra- eikä omistusasuntojen kanssa 😀

      Ehkä Holapan ongelmat johtuu siitä, ettei hän osannut täyttää vuokrasopimusta?

  9. Mitähän kuuluu sille somalille, jonka kanssa Holappa väittää kirjassa täysin uskottavasti seurustelleensa silloin, kun oli vielä liikkeen Suomen-johtaja? Jostain syystä hän ei halunnut puhua tästä tapauksesta enempää haastattelussa, jossa asiaa kysyttiin, ja kirjassakin koko tarina tulee puskista ja unohdetaan yhtä nopeasti kun se tulikin. Mutta ihan varmasti pitää paikkansa, koska siitä on kirjassakin kirjoitettu :—D

  10. Ja minä kun olen ymärtänyt niin että liikkeen yksi tarkoitus on juuri itsnsä kehittäminen monella saralla.

    Mitä tulee yrittäjyyteen niin siihen ei pidä ryhtyä ennenkuin tuntee lait ja markkinat. Ja vasta sen jälkeen kun on saanut kaikki paperilla toimimaan, aloittaa liiketoiminnan. Mutta alussa niin pienillä riskeillä että jos kaikki ei menekkään niinkuin suunnitteli ja laski, siitä ei tule suuria tappiota.

  11. Pitääkö liikkeen kannattajien pyytää lupa työntekoon, vai koskeeko sääntö vain aktiivisesti liikkeen toiminnassa olevia?
    Entäs harrastukset? Voinko käydä tietyllä punttisalilla. Siellä nimittäin soi rap-musiikki taustalla!

  12. Arvoisa vastarintaliike, anon täten kunnioittavimmin lupaa jatkaa fyysisestä traumasta ja sen komplikaatioista alkunsa saanutta varhaiseläkkeellä oloani sekä harrastustani III Valtakunnan ja Luftwaffen historian parissa. Jos myönnätte luvan lupaan testamentata kroppani lääketieteelle ja sieltä löytyvät titaaniosat ja metallinsirpaleet PVLlle.

    Ai niin enhän mä ole aktiivijäsen… No kaiken varalta…

  13. Ainoat ketkä pyrkivät estämään Vastarintaliikkeen jäsenten työnteon ovat netissä piilottelevat antifasistit jotka toisten henkilötietojen levittelyllä sekä anonyymeillä sähköposteilla pyrkivät painostamaan työnantajia antamaan potkut kansallismielisille työntekijöilleen.

  14. -Perusta kirjakauppa
    -Lainaa tätä varten tovereilta rahaa
    -Kauppa menee konkurssiin, koska omistaja ei ymmärrä kaupankäynnistä mitään
    -Velat pitäisi maksaa
    -Käännä takkia ja kirjoita elämänkertakirja n. 30-vuotiaana nobodyna
    -Tämäkin kirja päätyy ale-hyllyyn ennätysajassa
    -Koita buustata myyntiä valehtelemalla lisää ja itkemällä “mahdollisista murhasuunnitelmista”
    -Eli anna itsestäsi vieläkin typerämpi kuva
    -Mitä seuraavaksi?

    Hörökorva hei, jos haluat tienata rahaa, niin sen eteen pitää tehdä töitä. Ajattelitko muuten vedättää nykyisiltäkin kavereiltasi rahaa?

    • Ellei olisi kyseessä, noinkin surkuhupaisa tapaus, niin voisi jopa huvittuneena nostaa virtuaalihattua. Onhan siinä con artist-yritystä, jos purjehtii skenestä toiseen ja kuppaa ohimennessään kaikista leireistä 😀 Suomi vaan valitettavan pieni ja vähäväkinen, jotta toiminta elättäisi loputtomiin

    • Holappa toimi muutaman vuoden julkisivuna järjestölle samalla, kun valta siirrettiin pois häneltä osaavien ihmisten käsiin. Simple as that. Kenelläkään ei ollut illuusioita hänen “kyvyistään” johtaa liikettä.

      Sinun viestisi poistetaan, koska olet paska trolli. Sekin on yksinkertaista.

    • En usko, että se mitenkään onnistui vuosia vedättään, vaan luulen, että se lainasi rahaa ja sitten katosi kuin kusi lumeen ja petti entiset toverinsa.

      • Eikös teillä muuten pitäis olla tarkka syyni jäsenistä ja ketä tahansa ei hyväksytä? 😮 vai tuleeko taas tää perus selitys ettei se koskaan ollu ees jäsen ja oikeesti se oli homojuutalainen joka vaan fanitti pvl eikä näin ollen mitenkään linkity teihin.

        • Jopa rekrytoinneissa tulee joskus virheitä ja totaalinen moroni ja etenkin patologinen valehtelija saattaa hyvinkin päästä livahtamaan seulan läpi. Ollaan tosi aatteen miestä ja kovaa jätkää ja sitten valahtaakin huonot housuun kun jotain pitäisi tehdä. Hyviä esimerkkejä löytyy tuolta punikkipuolelta; siellä kun jonkun henkilöllisyys paljastuu niin usein häviävät kirjoitukset netistä ja jopa koko profiili. Samaan aikaan kun PVL esiintyy omilla nimillään ja menee jopa kaupungille ilman naamareita…

          On myös henkilöitä joiden käytös ja ajatusmaailma saattaa muuttua totaalisesti syystä tai toisesta. Moni ajattelee viisikymppisenä aivan eri lailla kuin viisitoistaisena ja elämänkokemus voi muuttaa näkökantoja. Itselleni kävi näin kun menin ensimmäistä kertaa Neuvostoliittoon; sitä ennen olin pitänyt kommunismia vain tyhmänä ideana mutta reissun aikana tajusin sen olevan jotain paljon pahempaa. Syöpä se on.

          • Kiitos hyvästä vastauksesta. Vastasit juuri siihen mitä kysyin 🙂 ja olen muuten täysin samaa mieltä tuosta että PVL:llä on munaa esiintyä omilla nimillä ja ilman naamareita, sillä vaikka en ehkä järjestöä kannata niin suoraselkäisyydestä annan plussaa.

        • Nimimerkki “Juutalainen” taas vauhdissa. Onko ydinfyysikolla hiihtoloma?

          No oikeastihan olet työtön, netissä trollaava hörhö. Mene PiF:n foorumille lässyttämään Silmä-Jarin kanssa.

  15. Ei varmasti pidä paikkaansa ellei “demokraattinen”, “sananvapauksellinen” ja “oikeusvaltio” nimenomaisesti estä Vastarintaliikkeen jäseniä “laillisesti” tahi laittomasti osallistumisesta valkoisen miehen / naisen perusoikeudeksi katsottuun itsestään selvyyteen vain siksi, että yhteiskunnat eivät muutoin pysyisi pystyssä eivätkä kykenisi elättämään vastikkeettomasti koko maailman “toiseutta”, jotka eivät edes suutaan likaa sanalla: “TYÖ!”
    Ainoastaan sen perusteella että kyseinen henkilö kuuluu jäsenenä Vastarintaliikkeeseen ja toimii aktiivisesti sen toiminnassa sekä kannattajajäsenenä vaikuttaakseen valkoisen Euroopan sekä etenkin etnisesti puhtaan pohjoismaisen rodun säilymisen puolesta Pohjoismaissa!!!

    Ruotsin kommunistinen jutku -valtamedia suoltaa sitä, jota tervehenkiset ja kunnialliset ihmiset pakon sanelemana “pikkulassa”. Jos joku haittaa työntekoa ja opiskelua suoranaisesti aiheuttaen työ- ja opiskelukyvyttömyyttä on Islam ja muslimit, jotka eivät “uskonnon harjoitukseltaan” mitenkään sopeutua Länsimaalaiseen yhteiskuntaan ja sen “vuodenkiertoon”.

Comments are closed.