Koti Uutisia Ukrainan kriisi Uusi hallitus esiteltiin – tilanne kireä Ukrainassa

Uusi hallitus esiteltiin – tilanne kireä Ukrainassa

6

Eilen illalla Kiovan Itsenäisyyden aukiolla esiteltiin maan uusi väliaikaishallitus. Pääministerin salkku on menossa Arseni Jatsenjukille, joka oli yksi opposition johtajista.

Yleistilanne Ukrainassa on jatkunut kireänä. Simferopolin kaupungissa Krimillä venäläismieliset ja Ukrainan väliaikaishallintoa kannattavat ottivat rajusti yhteen. Useiden kerrotaan loukkaantuneen.

Venäjän presidentti Putin määräsi eilen, että Ukrainan rajojen lähellä aloitetaan sotaharjoitus, johon maavoimien ja ilmavoimien lisäksi osallistuu laskuvarjojoukkoja. Venäjä kertoi nostaneensa armeijan hälytystilaa. Venäjä ei ilmoittanut virallista syytä valmiustilan nostamiselle.

Ukrainassa Venäjän uhka on otettu vakavasti, mikä on entisestään lisännyt kireää ilmapiiriä. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry kehotti Venäjää toimimaan varovaisesti ja välttämään kylmän sodan aikaista vastakkainasettelua.

Venäjä ei ainoastaan tyytynyt uhkailemaan Ukrainaa sotilaallisesti, vaan venäläinen suurpankki VTB on lopettanut lainojen myöntämisen Ukrainalle. Pankki sanoo, ettei uusia lainoja enää myönnetä ukrainalaisyrityksille.

 Lähteet: Yle, Iltalehti, BBC

Aiheeseen liittyen:

Ukrainan uusi hallitus julkistetaan illalla
Ukrainassa eletään epävarmoja aikoja

6 KOMMENTIT

  1. Lopettakoon lainojen antamisen. Lainat otetaan sitten lännestä. Ukrainan on häädettävä venäläiset maan itäosasta. Muuten on VDV joka pytingissä.

    • Entä jos puoli-ilmaiset kaasutoimitukset loppuvat? Luuletko, että kaasua toimitetaan Euvostoliitosta sähköisillä lentokoneilla?
      Rutenian asukkaat ruteenit ovat venäläissukuinen kansa eivätkä yhtään tykkää länsiukrainalaisista.

      Entä mitä tapahtuu ukrainalaiselle viennille Venäjälle? (1/3 osa koko viennistä). Jos sille pistetään stoppia, luuletko tosissaan että nämä tavarat ostaa Euvostoliitto? Miten työllistää useita miljoonia uusia työttömiä, jotka nyt työskentelevät elintärkeässä viennissä tässä köyhässä maassa?

      Entä se fakta, että Itä-Ukrainan (Donbass, entinen Donetskin tasavalta) ja Krimin alueet vuosisatoja olivat venäläisten asuinalueita ja niitä liitettiin “Ukrainaan” bolshevikkien toimesta väestöineen (v. 1922 Donbass ja v.1954 Krim) ja varsinaiset ukrainalaiset ovat siinä vähemmistönä?

      Tutki tosiasioita ennen kuin puhut palturia.

  2. Venäjältä kyllä osataan nostaa sota ukrainaa vastaan niin että ukrainaa syytetään sodan aloittamisesta. eiköhän se jo huomattu neuvostoliiton aikoihin kun ne tykkiensä kanssa ampuivat omaa maataan ja pistivät asian suomalaisten syyksi

    • Sotaa tässä ahkerasti sytyttää USA, NATO ja CIA, Euvostoliiton avustamana.

      • Jotenkin tuntuu että näiden “valmiustila harjoitusten” tarkoitus on juurikin yrittää saada kiihotettua ukrainaa tekemään pienikin virhe joka kelpaa syyksi alistaa ukraina venäjän alle. En näe joukkojen siirtämisessä rajalle mitään parempaakaan syytä

  3. Valta syntyy kiväärin piipusta – sanoi aikanaan Mao Tzetung. Ukrainaan sovellettuna se näyttää tältä; videolla vapautettu kansalainen keskustelee alueen valtion syyttäjän kanssa syyttäjävirastossa. Miliisi pysyy hiljaa, koska oma henki ja terveys on kallis. Keskustelua käydään ukrainaksi, mutta body language on riittävän selvä.
    http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=q8JC-ZjqFb4

    Samankaltainen keskustelu oli käyty parlamentissakin. Kansanedustajilta oli väkivalloin otettu kortit äänestämistä varten ja sitten äänestämiset alkoivat sujumaan valon nopeudella tyyliin “320 puolesta, 0 vastaan”.

Comments are closed.