Koti Uutisia Uusi elokuva innoittaa mustia tappamaan?

Uusi elokuva innoittaa mustia tappamaan?

4

UK_Django_Unchained

Suomessakin tässä kuussa ensi-iltansa saava elokuva Django Unchained on rohkaissut Yhdysvalloissa mustaa väestöä olemaan aiempaa julkisempi valkoisten vastaisesta rasismistaan. Quentin Tarantinon ohjaama elokuva julkaistiin Pohjois-Amerikassa jouluna. Tarantino on tunnettu erityisesti sadististen teosten ohjaajana.

Tiivistettynä Tarantinon uusimman elokuvan juoni seuraa 1800-luvun Etelävaltioissa entistä orjaa, joka ryhtyy palkkamurhaamaan valkoisia. Valkoiset esitetään vastenmielisinä ja mustat sympaattisina. Tyylilleen uskollinen Tarantino ei säästele sadismia tässäkään ohjauksessa; eräässä kohtauksessa valkoinen orjanomistaja esimerkiksi määrää alaistaan käskemään koirat raatelemaan mustan orjan hengiltä.

Jo ennen elokuvan Yhdysvaltain-ensi-iltaa sen pääosaa näyttelevä musta Jamie Foxx kehui televisiossa sillä, kuinka mahtavaa valkoisten tappaminen on. Kun Foxxilta jälkeenpäin kysyttiin hänen kommentistaan, hän empi hetken ja sanoi sitten: “Tarkoitan, että olen – olen koomikko. Tarkoitan, että en ole… En edes tiedä, mitä tähän pitäisi sanoa.”

Monet ei-valkoiset nuoret ovat innostuneet Django Unchained -elokuvasta sekä päänäyttelijä Foxxin lausunnoista siinä määrin, että sosiaaliseen mediaan on kerääntynyt runsaasti suoria kehotuksia murhata valkoisia. Eräälle amerikkalaiselle Internet-sivulle on listattu muutamia kuvankaappauksia mustien twiittauksista. Eräs rasistinen musta esimerkiksi kirjoittaa, että “me tarvitsemme nykyajan Djangoa tappamaan vähän valkoisia”.

Valtavirtamedia ei tapansa mukaan ole ollut kiinnostunut tästä valkoisiin kohdistuvasta rasismista.

 

Aiheesta muualla:

http://www.caucasianpersuasion.com/fsfsfsfsfsq41/2013/1/7/django-inspires-non-whites-to-murder-whites-within-minutes

http://www.theblaze.com/stories/jamie-foxx-jokes-about-killing-all-the-white-people-in-new-movie-how-great-is-that/

http://thegrio.com/2012/12/13/jamie-foxx-defends-i-kill-all-the-white-people-joke/

 

 

4 KOMMENTIT

  1. Tarantinohan teki myös elokuvan Inglourious Basterds, jossa kidutuksesta saivat osansa saksalaiset. Erääseen etniseen ryhmään kuuluneet elokuvatuottajat luonnehtivat sitä “juutalaisten märäksi uneksi”.

    Django Unchained palvelee Tarantinoa siinä mielessä, että viimeistään nyt hänellä on erittäin vankka asema Hollywoodin propagandateollisuudessa. Pelkkä valkoisten syyttäminen orjakaupasta sopii varsin hyvin juutalaisille, koska heidän kannaltaan ikävä tosiasia on se, että he, juutalaiset, omistivat suurimman osan orjalaivoista ja organisoivat afrikkalaisten orjuuttamisen. Elokuva on omiaan pönkittämään valhetta, että valkoiset olisivat syypäitä orjatoiminnalle. Valkoiset saattoivat ostaa tarjotut orjat, ja palkattuja valkoisia saattoi olla heitä pyydystämässä, mutta loppujen lopuksi juutalaiset ovat pääasiallinen syypää mustien orjuuttamiselle. He myös luonnollisesti käärivät toiminnasta suurimmat rahat, koska istuivat organisaatiossa ylimpänä.

    Toiminta oli samanlaista kuin nykyinen pankki- sekä pörssitoiminta: juutalainen johtaa ja syö suurimman osan kakusta, samalla kun ahne valkoinen ultrakapitalisti tekee työt, saaden pienen siivun kakusta palkkioksi.

    Django Unchained saa juutalaisten sekä mustien suupielet hymyyn, samalla kun valkoinen väestönosa häpeää ilman todellisia perusteita.

    Nyt, basterdsin aikana, mies on ottanut orjan kahleet ohjaajantuoliinsa kiinni.
    Tarantino on omiaan pönkittämään stereotypioita orjakaupasta sekä natseista, sillä mies on saanut ohjaajana eräänlaisen kulttistatuksen ympäri maailmaa. Saat kunnon haukut “elokuvakriitikoilta” niin kotisohvalla, keskustelupalstoilla, mielipideosastoilla yms, mikäli rohkenet arvostella Tarantinon työtä sekä etenkin aihetta: orjakauppaa.

  2. Media on kääntänyt asiat niin päin että ei voi olla rasisti, ellei ole valkoinen. Meitä painetaan alas jatkuvasti, 100 valkoista taistelijaa ovat vaarallisempia kuin 100 mustaa. Ja sen kyllä tietävät myös ne, jotka media-alaa pyörittävät.

  3. Tänään klo 21:00 TV5 esittää Tarantinon aiempaa sadistista tuotantoa Inglourious Basterds, Kunniattomat paskiaiset. Koska kanava esittää tämän saksalaisten sotavankien tappamisella mässäilyn ja ylistämiseen keskittyvän elokuvan, se on syytä laittaa siitä vastuuseen. Kanava on vastuussa elokuvan sisällöstä ja tämä voisi kyllä täyttää kiihottamisen kansanryhmää vastaan -rikoksen tunnusmerkit.

    Kaikki nyt reippaasti tekemään tutkintapyyntöjä poliisille =)

  4. Pakko tunnustaa, että Tarantinon elokuvat ovat olleet tyylikästä viihdettä (kaikessa rumuudessaan ja vääryydessään), mutta Inglourious Basterds aloitti jotain älytöntä, joka ikävä kyllä on saanut jatkoa myös western-osastolla. Hollywoodin vaikutuskeinot alkavat olemaan jo todella tylyjä. Ja pahintahan Tarantinon elokuvissa tuntuu olevan juurikin Arin mainitsema kulttistatus: aivan sama millaista propagandaa ruudulle isketään, napsahtaa kriitikoilta täydet pisteet ja kansa hurraa.

Comments are closed.