Koti Uutisia USA:n oikeusministeri ylisti Ruotsia ihmisoikeuksien puolustajana

USA:n oikeusministeri ylisti Ruotsia ihmisoikeuksien puolustajana

0

Tiistaina Ruotsissa vieraillut ja valtiopäivillä puhunut Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holder ylisti Ruotsia “ihmisoikeuksien puolustajana”. Kyseessä oli oikeusministerin ensimmäinen vierailu Ruotsiin.

UK_Eric_Holder_

USA:n ensimmäinen afroamerikkalainen oikeusministeri Eric Holder sanoi puheessaan, että hän on nähnyt jatkuvaa positiivista sitoutumista Ruotsilta kansainvälisellä näyttämöllä. Hän myös ylisti Ruotsia seksuaalisen tasa-arvon johtavana maana. “Olette tasapainottaneet perheitä ja avartaneet yksilöllisiä vapauksia”, Holder lausui valtiopäivillä.

Lisäksi Ruotsin liberaali maahanmuuttopolitiikka miellytti oikeusministeriä: “Ruotsi on ollut pakolaisten turvasatama toisen maailmansodan juutalaisvainoista saakka”, hän totesi.

Oikeusministeri Holder joutui myös vastaamaan NSA-vakoiluun. Hän sanoi, että Yhdysvaltain lakien mukaisesti NSA:lla oli oikeus toimia niin, mutta kysymykseksi jää, tarvitsiko NSA:n lopulta harjoittaa vakoilua.

Lähde: The Local