Koti Uutisia Ursula Haverbeck tuomittiin kahdeksatta kertaa holokaustin kiistämisestä

Ursula Haverbeck tuomittiin kahdeksatta kertaa holokaustin kiistämisestä

6

Ursula Haverbeck on 88-vuotias saksalaisnainen, joka on tunnettu siitä, että hän on kieltäytynyt hyväksymästä Saksan mielipidelakeja. Haverbeck kyseenalaisti vastikään TV-lähetyksessä holokaustin virallisen version, jonka mukaan kansallissosialistien hallinto kaasutti järjestelmällisesti kuusi miljoonaa juutalaista. Haverbeck sanoi muun muassa, että holokausti on suurin ja pitkäikäisin valhe koko maailmanhistoriassa.

Tästä hyvästä hänet on tuomittu puolen vuoden vankeuteen. Haverbeck on tuomittu vankeuteen mielipiteidensä vuoksi yhteensä viisi kertaa, mutta tämä on kahdeksas kerta, kun hänet tuomitaan holokaustin kiistämisestä.

Lähteet: Nordfront.se, NRK

6 KOMMENTIT

  1. Tässä meillä on rauta-rouva jonka selkäranka on suorempi kuin monen muun. Eikä häntä voi alistaa tai kiristää muuttamaan mielipidettään. Kuten sanottua, kansallissosialismi ei ole aate, se on elämäntapa. Se on totuuden etsimistä ja sen julkituomista. Se on yhteiskunnan hyvinvoinnin lisäämistä. Se on luonnonsuojelua. Se on kaikkea sitä mitä globalistit inhoavat.

  2. No onhan se suuri valhe, mutta kyllä Julius Caesarin elämää koskevat valheet ovat selvästi pitkä ikäisempiä.

  3. Katkerat rahanahneet jutkut ja niiden goymyötäilijät kiusaavat vanhaa naista. Tätäkö se on se joidenkin suomalaistenkin hihhuliuskovaisten ihailema ns. sionismi? Hävetkää!

  4. Talmudistit kansanmurhasivat Venäjällä jopa 147 miljoonaa ihmistä vuosina 1915-1989. Milloin juutalaisyhteisö maksaa siitä korvaukset korkoineen?

  5. Onkyllä upeata katsella noin suoraselkäistä uskoa asiaansa.Saksalais viranomaiset ovat unohtaneet ja häpeävät menneisyyttään turhaan.Koska Kansallissosialistit nostivat taantuneen saksan ylös.Eivät ryssätkään häpeä Stalinin hirmutekoja.

Comments are closed.