Koti Uutisia Kotimaa Upseeriliitto: ei Venäjän kaksoiskansalaisia sotilasvirkoihin

Upseeriliitto: ei Venäjän kaksoiskansalaisia sotilasvirkoihin

14

Jo pitkään jatkunut keskustelu kaksoiskansalaisten roolista puolustusvoimissa on nyt johtanut viralliseen lausuntoon Upseeriliitolta. Lausunnossa Upseeriliitto sanoo puolustusministeriölle:

“Upseeriliitto pitää tärkeänä, että puolustusvoimien sotilasvirkoihin tai upseerin virkaan johtaviin opintoihin valittavat henkilöt eivät voi olla kaksoiskansalaisia tavalla, joka vaarantaisi kansallista turvallisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa etenkin sitä, että Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia ei tule valita em. tehtäviin.”

Upseeriliitto ei ole ainoa, joka on kriittinen Venäjän kaksoiskansalaisuudelle. Suojelupoliisi, keskusrikospoliisi ja Poliisihallitus ovat myös sanoneet, että kaksoiskansalaisten pääsy sotilasvirkoihin on estettävä.

Seuraavaksi puolustusministeriön virkamiehet antavat lausuntonsa asiassa, minkä jälkeen uusia lakipykäliä aletaan viedä eduskunnassa eteenpäin. Eduskunnassa eräät kansanedustajat ovat jo olleet sitä mieltä, että mahdollinen laki, joka estää kaksoiskansalaisilta esimerkiksi virkaan pääsyn, olisi syrjivä.

Lähde: Yle

14 KOMMENTIT

  1. Yrittävät perkeleet taas harhautusta ja Venäjäkortilla omaa lojaalisuuskuvaansa nostaa. Kuinka paljon vahinkoa Suomelle voisi joku puolivenakko luutnantti aiheuttaa verrattuna siihen, että koko valtionhallinto on henkisesti Israelin kaksoiskansalainen. Puolustusministeri itse demonstroi, miten loikataan leiristä toiseen paremman hillotolpan perässä. Tuolla vauhdilla sitä loikkaa komeasti aina Moskovaan saakka.

    Silloin kun Sipilän tilaama ja Soroksen junailema matuinvaasio oli rajalla, puolustusvoimat lähetti varusmiehiä laukun- ja aisankannattajiksi. Siitä kiitoksena joku marokkolainen alkoi riehua puukon kanssa tappaen 2 suomalaisnaista. Vihjaili vielä halunneensa teilata sotilaan. Tähän puolustusvoimat reagoi strategialla välttele, piiloudu, pakene ja vielä omassa maassaan. Näiköhän kehtaisi joku varttisiperialainen tämmöistä rähmäilyä edes kuunnella, vaikka Putinillakin kyllä niitä juutalaiskamuja riittää, mutta rajansa kaikella.

    Sitten poliisihallinto, mikä vitsi. Käytännössä PolPo, eli sateenkaari KGB. Joo, parempi ehkä jättää tähän, ettei mene vituiksi tämäkin vappu.

    Kysymys on silti aiheellinen, mutta ei mielestäni välitön. Perusteltuja näkemyksiä on puolesta ja vastaan, kansallinen turvallisuus vs oikeusvaltio (syytön kunnes toisin todistetaan) jne. Priorisointia tarvitaan laajemmin, Yleisradion toimitusjohtaja on monessa mielessä suurempi pamppu kuin Puolustusvoimien komentaja. Mediassa on yleisestikin esiintynyt somaleita sun muita, jotka todistettavasti asettavat muiden edun aina suomalaisten edun edelle. Eli, jos yhdistetään kansallinen turvallisuus ja oikeusvaltio, nämä kultamunat pitäisi potkia helvettiin välittömästi, mutta jostain syystä näin ei tapahdu.

    • Onkos tämä Alafuzov jo virallisesti suomalainen vai jokin tupla? Aika korkea arvoasema kuitenkin

      • Eikös tuo Alafuzov ole ihan täysi Suomen kansalainen, jonka sukujuuret isän puolelta ovat venäläiset. Siinä mielessä tämä esitys ei toisi estettä upseerinuralla etenemiseen. Omasta mielestäni hän on kuitenkin aivan liian korkeassa asemassa. Ei mitään maanpetosepäilyjä, mutta verenperintö on fyysisiin ja henkisiin ominaisuuksiin verrattavissa oleva ominaisuus, eikä niille kukaan mitään mahda.

        Se saattaa vaikuttaa harkintakykyyn, vaikka kuinka olisi lojaali. Esimerkiksi venäläisen vastapelurin antaessa hieman virheellistä tietoa Alafuzov saattaisi uskoa jutun kun taas täysin suomalainen saattaisi epäillä, että puhuu paskaa.

        • Ihan Suomen kansalainen, Helsingissä syntynyt. Isän puolelta sukujuuret venäjällä ja siksi käynyt suomessa suomalais-venäläistä koulua alusta loppuun.
          Laittaa haastatteluissakin toimittajille jauhot suuhun, kun nämä esittävät mutun totuutena, myöntää myös jos on ollut väärässä (Ukrainan konfliktin alku).

    • Tietenkään kaksoiskansalaisella ei ole asiaa Suomen puolustusvoimiin, ihan sama mistä maasta on kyse.
      Mutta toki tässä kirjoituksen tapauksessa on todennäköisesti kyse Zionin Itä-Länsi vastakkainasettelusta.
      Kaksoiskansalaisuuksien antaminen pitäisi mielestäni lakkauttaa kokonaan.

  2. Suomen itsenäisyyden kannalta Ruotsi ja Venäjä ovat ne maat, joilla on ollut suuri merkitys.

    Tulee vielä se päivä, jolloin virallinen Ruotsi vaatii muslimikenraalin nimittämistä Suomen sotilasjohtoon, jotta välttäisimme sodan avulla tapahtuvan miehityksen. Sanoisi, että ei mene 50 vuottakaan tähän tapahtumaan.

    Historiallisesti katsoen Ruotsi ja Venäjä ovat vuorotelleet Suomen omistamisessa. Nyt on Ruotsin vuoro. Mutta eihän sekään ole sanottu etteikö uusi miehittäjä voisi tulla etelästä. Vaikkapa Brysselistä. Nykyisenä hybridi- ja mielenmanipuloinnin aikana emme välttämättä edes huomaa, että maamme miehitetään. Varma merkki miehityksestä on ulkomaisen sotaväen tukikohdat ja vapaa liikkuminen Suomen alueella.

    Myös Suomen fyysinen maaraja siirtyy vuosisadasta toiseen. Eikä tämä tasavallan aikakausikaan ikuinen ole. Asettamalla eri rauhansopimuksissa sovitun Suomen maarajan aikajanalle voi havaita heiluriliikkeen. Tästä heiluriliikkeestä voi sitten tehdä päätelmiä, mihin seuraava maaraja asettuu ja milloin.

    • > emme välttämättä edes huomaa, että maamme
      > miehitetään. Varma merkki miehityksestä on
      > ulkomaisen sotaväen tukikohdat ja vapaa liikkuminen
      > Suomen alueella.

      Tässä tulee kuvioon mukaan info-sodankäynti. Miehitysjoukkojen on sekä
      a) saavutettava kansan luottamus että
      b) pysyttävä valtion ystävänä.

      Informaatiosodassa yksikään NATO-joukkoja koskeva juttu ei synny sattumalta. Tällaiset ennalta valmiiksi kirjoitetut jutut tunnistaa (tekoälyä käyttäen)
      — toimittajalle poikkeavasta tyylistä
      — maksettujen juttujen kirjoittajilla on jokaisella oma tyylinsä eikä heitä (varsinkaan suomenkielisenä) loppujen lopuksi niin kovin monta ole
      — juttu julkaistaan useassa valtamedian julkaisussa saman aikaisesti
      — juttu ei ole maksumuurin takana (maksu saatu ja hyväksytty).

      a)
      Erittäin hyvä esimerkki tällaisesta kansaan kohdistetusta mielikuvamainonnasta on juuri Aamulehdessä julkaistu juttu:
      Mitä vierasmaalaiset panssariajoneuvot tekivät huoltoasemalla Nokialla
      https://duckduckgo.com/lite/?q=Mit%C3%A4%20vierasmaalaiset%20panssariajoneuvot%20tekiv%C3%A4t%20huoltoasemalla%20Nokialla

      b)
      Valtion ystävänä pysyminen on jo kokonaan oma lukunsa. Keinoina ovat
      — avainpoliitikoille tarjottavat hyväpalkkaiset virat maksuna halutuista päätöksistä. Poliittinen kulttuurimme pitää tällaista maanpetturuutta osoituksena poliittisista kyvyistä ja menestyksestä henkilökohtaisella poliittisella uralla.
      — Vaaleihin vaikuttaminen niin että valitut kokevat kiitollisuudenvelkaa “auttajalleen”. Todellisuudessa “apu” annetaan kaikille ehdokkaille. Joku aina tulee valituksi ja tuo joku sitten on kiitollisuudenvelassa “auttajalleen”.
      — Tästä aiheesta saa jo pitemmänkin jutun.

  3. Yleensäkin kaikkia kaksoiskansalaisuuden omaavia henkilöitä ei pitäisi päästää missään instanssissa sellaiseen tehtävään, mikä voisi vaarantaa taloudellisen tai kansallisen turvallisuuden, olisi kyseessä sitten venakko tai amerikanjuutalainen.

  4. Jep, vedetään raja yleisesti kaksoiskansalaisuuteen ja ihan sama minkä maalainen ja lopetetaan vastakkainasettelu Venäjää vastaan.

  5. Amerikkalaisilla on varmaan sitten punainen matto edessään. Sikäli voi olla myös melko epätodennäköistä että juuri Suomi-Venäjä-kaksoiskansalaisuuden omaava hankkiutuisi tarkoituksella, vuosien koulutuksella sellaiseen paikkaan jonka voi möhliä sekunnissa.

    Odotan vieläkin Israelin armeijan riveissä palvelleiden Suomen kansalaisten asettamista syytteeseen valtiopetoksesta, niitäkin on kuulemma muutama kymmenen.

  6. Mitään kaksoiskansalaisuutta ei pidä edes olla lainsäädännössä, ja Suomen kansalaisuus pitäisi olla mahdollinen vain valkoisen rodun edustajille, jotka täysin omaksuneet suomalaisen kulttuurin. Venäläisiä ei missään nimessä pidä päästää Suomeen liikaa, koska silloin sulauttaminen ei ole mahdollista, muutama barkov ja komarov saadaan helposti sulautettua per vuosi, muttei mitään tuhansien laumoja (vuosittain).

  7. > emme välttämättä edes huomaa, että maamme
    > miehitetään. Varma merkki miehityksestä on
    > ulkomaisen sotaväen tukikohdat ja vapaa liikkuminen
    > Suomen alueella.

    Tässä tulee kuvioon mukaan info-sodankäynti. Miehitysjoukkojen on sekä
    a) saavutettava kansan luottamus että
    b) pysyttävä valtion ystävänä.

    Informaatiosodassa yksikään NATO-joukkoja koskeva juttu ei synny sattumalta. Tällaiset ennalta valmiiksi kirjoitetut jutut tunnistaa (tekoälyä käyttäen)
    — toimittajalle poikkeavasta tyylistä
    — maksettujen juttujen kirjoittajilla on jokaisella oma tyylinsä eikä heitä (varsinkaan suomenkielisenä) loppujen lopuksi niin kovin monta ole
    — juttu julkaistaan useassa valtamedian julkaisussa saman aikaisesti
    — juttu ei ole maksumuurin takana (maksu saatu ja hyväksytty).

    a)
    Erittäin hyvä esimerkki tällaisesta kansaan kohdistetusta mielikuvamainonnasta on juuri Aamulehdessä julkaistu juttu:
    Mitä vierasmaalaiset panssariajoneuvot tekivät huoltoasemalla Nokialla
    https://archive (piste) fo/BETZd

    https://duckduckgo (piste) com/lite/?q=Mit%C3%A4%20vierasmaalaiset%20panssariajoneuvot%20tekiv%C3%A4t%20huoltoasemalla%20Nokialla

    b)
    Valtion ystävänä pysyminen on jo kokonaan oma lukunsa. Keinoina ovat
    — avainpoliitikoille tarjottavat hyväpalkkaiset virat maksuna halutuista päätöksistä. Poliittinen kulttuurimme pitää tällaista maanpetturuutta osoituksena poliittisista kyvyistä ja menestyksestä henkilökohtaisella poliittisella uralla.
    — Vaaleihin vaikuttaminen niin että valitut kokevat kiitollisuudenvelkaa “auttajalleen”. Todellisuudessa “apu” annetaan kaikille ehdokkaille. Joku aina tulee valituksi ja tuo joku sitten on kiitollisuudenvelassa “auttajalleen”.
    — Tästä aiheesta saa jo pitemmänkin jutun.

  8. > emme välttämättä edes huomaa, että maamme
    > miehitetään. Varma merkki miehityksestä on
    > ulkomaisen sotaväen tukikohdat ja vapaa liikkuminen
    > Suomen alueella.

    Tässä tulee kuvioon mukaan info-sodankäynti. Miehitysjoukkojen on sekä
    a) saavutettava kansan luottamus että
    b) pysyttävä valtion ystävänä.

    Informaatiosodassa yksikään NATO-joukkoja koskeva juttu ei synny sattumalta. Tällaiset ennalta valmiiksi kirjoitetut jutut tunnistaa (tekoälyä käyttäen)
    — toimittajalle poikkeavasta tyylistä
    — maksettujen juttujen kirjoittajilla on jokaisella oma tyylinsä eikä heitä (varsinkaan suomenkielisenä) loppujen lopuksi niin kovin monta ole
    — juttu julkaistaan useassa valtamedian julkaisussa saman aikaisesti
    — juttu ei ole maksumuurin takana (maksu saatu ja hyväksytty).

    a)
    Erittäin hyvä esimerkki tällaisesta kansaan kohdistetusta mielikuvamainonnasta on juuri Aamulehdessä julkaistu juttu:
    Mitä vierasmaalaiset panssariajoneuvot tekivät huoltoasemalla Nokialla
    — duckduckgo (piste) com/lite/?q=Mit%C3%A4%20vierasmaalaiset%20panssariajoneuvot%20tekiv%C3%A4t%20huoltoasemalla%20Nokialla

    b)
    Valtion ystävänä pysyminen on jo kokonaan oma lukunsa. Keinoina ovat
    — avainpoliitikoille tarjottavat hyväpalkkaiset virat maksuna halutuista päätöksistä. Poliittinen kulttuurimme pitää tällaista maanpetturuutta osoituksena poliittisista kyvyistä ja menestyksestä henkilökohtaisella poliittisella uralla.
    — Vaaleihin vaikuttaminen niin että valitut kokevat kiitollisuudenvelkaa “auttajalleen”. Todellisuudessa “apu” annetaan kaikille ehdokkaille. Joku aina tulee valituksi ja tuo joku sitten on kiitollisuudenvelassa “auttajalleen”.
    — Tästä aiheesta saa jo pitemmänkin jutun.

Comments are closed.