Koti Uutisia Pohjoismaat Uppsalalaiskoulu tuhoutui totaalisesti – kahta teinityttöä epäillään tuhopoltosta

Uppsalalaiskoulu tuhoutui totaalisesti – kahta teinityttöä epäillään tuhopoltosta

0

Kello 2.43 maanantain vastaisena yönä poliisi hälytettiin Gottsundan koululle Uppsalaan yleisövinkin jälkeen. Siinä kerrottiin henkilöiden liikkuvan koulun alueella.

Poliisin saavuttua paikalle kaksi tyttöä, 14- ja 16-vuotiaat, ilmestyi juosten koulun sisäänkäynnin suunnasta. Tytöt pidätettiin välittömästi, mutta tulipalo oli levinnyt rakennuksessa jo niin laajalle, että poliisi joutui perääntymään ja odottamaan pelastushenkilökunnan saapumista.

“Koulurakennuksen palon sammuttaminen on vaivalloista, ja koulun osia on vaikeaa saada pelastettua palolta. Pelastushenkilökunta keskittyykin nyt palon leviämisen estämiseen viereisiin rakennuksiin”, kirjoittaa poliisi raportissaan.

Pelastushenkilökuntaa oli hälytetty paikalle kolmelta eri asemalta. Palo levisi kuitenkin sellaisella nopeudella, ettei koulua enää voinut pelastaa. Yhteensä kolmesta koulurakennuksesta kaksi tuhoutui täysin.

Koulun oppilaat ja opettajat kokoontuivat tiistaina Gottsundan kirkkoon. Monet ovat ilmaisseet surunsa ja järkytyksensä tapahtuman johdosta.

– Tämä on hirveää. Shokeeraavaa ja traagista kaikin tavoin, kommentoi Gottsundan koulun rehtori Elisabeth Viksten Eriksson.

Esitutkinta törkeästä tuhopoltosta on aloitettu. Uppsalan poliisi kirjoittaa, että rikos näyttää olevan erillinen tapahtuma vailla yhteyttä muihin rikoksiin tai konflikteihin.

– Tutkinnan tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Meillä on hallussamme esimerkiksi muutamia kiinnostavia teknisiä todisteita, sanoi kamarisyyttäjä Arash Zavosh lausunnossaan Ruotsin poliisin kotisivuilla.

Rikoksesta epäillyt teinitytöt on nyt päästetty vapaiksi ja otettu huostaan vanhemmiltaan.

Lähde: Nordfront