Koti Uutisia Ulkomaat Unkarin kansallismieliset vierailivat juutalaisessa kulttuurikeskuksessa

Unkarin kansallismieliset vierailivat juutalaisessa kulttuurikeskuksessa

0

Unkarissa vietettiin keskiviikkona 23.10. vuoden 1956 kansannousun muistopäivää. Päivä on saanut perinteisesti paikalliset kansallismieliset liikkeelle runsain joukoin.

Samana päivänä myös noin 50-päinen joukko kansallismielisiä aktivisteja vieraili juutalaisessa kulttuurikeskuksessa Aurorassa keskellä Budapestiä. Paikalla poltettiin lippu ja maalattiin spray-maalilla seinään.

Juutalaisyhteisö yhdessä valtamedian kanssa on kutsunut tapausta “hyökkäykseksi.” Hyökkäys lienee kuitenkin terminä yhtä liioitteleva kuin 6 miljoonaa lukuna, sillä viidenkymmenen hengen hyökkäyksen saadessa aikaan vain palaneen lipun ja graffitin, voi sitä kutsua epäonnistuneeksi hyökkäykseksi.

Myös yhdysvaltain suurlähetystö riensi tuomitsemaan tapahtuman.

Lähde: BT News