Koti Uutisia Unkari: Eurooppaan tulossa 35 miljoonaa pakolaista

Unkari: Eurooppaan tulossa 35 miljoonaa pakolaista

3

UK_Unkari_mellakka

Unkarin ulkoasianministeriö on arvioinut, että 35 miljoonaa pakolaista on mahdollisesti tulossa Eurooppaan. Samaan aikaan Unkari rakentaa jo toista aitaa estääkseen pakolaisten aallon Kroatiasta.

Aiemmin julkaistiin kyselyn tulokset, joiden mukaan 640 miljoonaa aikuista kolmannen maailman maista haluaisi muuttaa länsimaihin.

Lähteet: Daily Stormer, Unz.com

3 KOMMENTIT

  1. Kyllä jurppii! Tilanne alkaa olla ihan mahdoton. Eilen meidän kulmilla pidettiin tiedoitustilaisuus hätämajoituskeskuksen johdosta. Henkilökohtaisesti käteen jäi tosi turhautunut olo. Eri mieltä ei saa olla. Paikan johtaja torppasi kaikki epäilyt ja vastalauseet. Kaikelle oli “järkevä” selitys tai erimieltä olevan mielipide tai tieto oli väärä. Yhteenkään kysymykseen ei tullut kunnon vastausta. Meille jopa kerrotiin, että muslimien ja kristittyejen arvot ovat samat. Kyllä meitin hukka perii jos ei todellista toimintaa aleta toteuttaa. Valtiovalta on pettureiden käsissä ja suvakit symppaa niitä.

  2. Kymmenen vuotta ja tämä maa on sekasorron tilassa. Järjestynyt yhteiskunta kaatuu. Talous kaatuu. Sisällissotaa pukkaa. Koska alkaa White flight? Onko enää paikkaa minne paeta? Pohjoismainen vaalea ihminen on OIKEA vähemmistö ja UHANALAINEN.

Comments are closed.