Koti Uutisia Rotu Unkari alkaa tukea valkoisia lapsiperheitä entistä avokätisemmin

Unkari alkaa tukea valkoisia lapsiperheitä entistä avokätisemmin

9

Unkarin hallitus on julkistanut uuden sosiaali- ja talouspoliittisen ohjelman, jonka tavoite on tukea valkoisten unkarilaisperheiden kasvua. Hallituksen mukaan korkean syntyvyyden varmistaminen on paras keino tukea vakaata talouskasvua ilman, että maan tarvitsee ottaa vastaan lainkaan ulkomaalaista työvoimaa.

Unkari pyrkii pitämään talouskasvuvauhtinsa vastaisuudessakin vähintään kaksi prosenttia EU:n keskiarvon yläpuolella. Lisäksi hallitus vannoi vastustavansa kaikkia maahanmuuton muotoja sekä edistävänsä unkarilaisten hedelmällisyyttä.

Unkarilaiset lapsiperheet pääsevät tulevaisuudessa nauttimaan entistä suuremmista julkisista asuntolaina- ja autotuista. Lisäksi avioparit tulevat saamaan valtiolta matalakorkoisia lainoja perheen perustamista varten. Neljännen lapsen syntymisen myötä äidit vapautetaan kokonaan henkilökohtaisesta tuloverosta. Lisäksi valtio aikoo investoida miljardeja euroja lisää julkiseen terveydenhuoltoon.

Länsi-Euroopassa poliittinen eliitti on tehnyt päinvastaista politiikkaa leikaten valkoisten lapsiperheiden hyvinvoinnista sekä paikaten ”työvoimapulaa” afrikkalais- ja arabimaahanmuutolla. Unkarin hallitus on sen sijaan linjannut, ettei maasta tule koskaan tehdä ”sekoittunutta yhteiskuntaa”.

Lähde: Bloomberg

9 KOMMENTIT

    • Magneettimedian puolella jo tietävät Orbanin olevan sionistihuijari. Tiedä sitten.

      • Niinhän nuo jotkut asiantuntijat väittää, vaan eipä kai olisi ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa, kun joku liittoutuu tai mielistelee pahinta vihollistaan hämäys- tai ajanvoittamistarkoituksessa.

        • Mutta toistan sanani: helvetin hyviä uutisia pukkaa solkenaan Unkarista.

          Muija sanoi juuri että voidaan muuttaa sinne, jos Suomi menee lopullisesti viemäristä alas. En vastusta ajatusta.

          • Useamman kerran siellä vieraillut, ihan jees paikka. Yksi sateinen Suomikesä tuli vietettyä Siofokissa, Balatonin etelärannalla.

            Kun muistaa kertoa olevansa Suomalainen, palvelu yleensä paranee, sen verta hyvin kielisukulaisuus on paikallisilla tiedossa.

          • Se “mustalaisten” määrä vain on jotakin käsittämätöntä. Mutta niitä on Sloveniassa, Serbiassa ja Kroatissakin. Levittelevät mattojaan(!) kaduille ja kujille penäten läpikulkumaksuja ihmisiltä. Tulisi kyllä kenkää päähän moiselle pummille täältä aika vikkelästi.

  1. Muistatteko kun Antti Rinne puhui synnytystalkoista? Katainen taas veti talkoohanskat käteen. Meinasi varmaan käteenvetotalkoita ne sitten.

    Ei synny suomalaisia, kun kaikki ovat hinttejä ja muita sairaita pervoja tai sitten vain niin kiirellisiä helsinkiläishipstereitä, ettei lapsia ehdi vain tehdä.

  2. Täällä voidaan vain nähdä unta tällaisesta, veriveljet kyllä toimivat.

Comments are closed.