Koti Uutisia Ukrainan kriisi Ukrainan kriisiin ei ratkaisua Lontoossa

Ukrainan kriisiin ei ratkaisua Lontoossa

1

Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerien neuvottelut eivät tuottaneet eilen tulosta Lontoossa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi neuvottelujen päätteeksi, ettei Venäjä tarvitse kansainvälistä välittäjää selvittääkseen välejään Ukrainaan. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry puolestaan vaati Venäjää rauhoittamaan tilanteen.

Valkoinen talo ilmoitti, että Yhdysvallat on valmis vastaamaan, mikäli kansanäänestys pidetään sunnuntaina ja Krimi liittyy Venäjään. Valkoinen talo ei ilmoittanut, miten Yhdysvallat aikoisi vastata. Kysyttäessä Valkoisen talon tiedottajalta, kuinka nopeasti Yhdysvallat voisi vastata, tiedottaja vastasi: “Nopeasti.”

Mikäli kansanäänestys pidetään ja Krimi päätetään liittää Venäjään, tapahtuisi liitos Venäjään vuoden kuluessa, kertoo Krimin venäläismielinen pääministeri Sergei Aksjonov. Hän on myös kehottanut Itä-Ukrainaa äänestämään liittymisestä Venäjään.

Venäjän mukaan uusfasistit kaappasivat vallan Kiovassa viime kuussa, ja siten venäläiset ovat vaarassa Ukrainassa. Länsi puolestaan syyttää Putinia Hitleriksi.

 

Lähteet: Yle, BBC, Iltalehti

Aiheeseen liittyen: USA ja Venäjä neuvottelevat tänään Lontoossa

1 KOMMENTTI

Comments are closed.