Koti Uutisia Ukrainalainen lakiesitys: kolmen vuoden vankeustuomio istuvan hallituksen kritisoinnista

Ukrainalainen lakiesitys: kolmen vuoden vankeustuomio istuvan hallituksen kritisoinnista

22
Keskellä Ukrainan presidentti Petro Porošenko yhdessä Euroopan komission entisen puheenjohtajan José Manuel Barroson ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn kanssa. Kuva on otettu Ukrainan ja EU:n välisen kauppasopimuksen solmimisen yhteydessä.
Keskellä Ukrainan presidentti Petro Porošenko yhdessä Euroopan komission entisen puheenjohtajan José Manuel Barroson ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn kanssa. Kuva on otettu Ukrainan ja EU:n välisen kauppasopimuksen solmimisen yhteydessä.

Ukrainan parlamentissa on vireillä uusi lakiesitys, jonka mukaan maan nykyisen hallituksen kritisoija voi saada kolmen vuoden vankeustuomion “virallisesta herjaamisesta tai muista toimista, joiden tarkoitus on ollut heikentää valtiomahdin auktoriteettia”. Lakiesitys koskisi myös niitä, jotka “suhtautuvat kyynisesti vallanpitäjiä tai yleensä valtiota kohtaan”.

Lakiesityksen isä on Kansanrintama-puolueen Konstantin Mateichenko. Mateichenko on separatisteja vastaan Itä-Ukrainassa taistelevan vapaaehtoispataljoona Artyomovskin komentaja. Komentajan virkaan hänet nimitti maan juutalainen presidentti Petro Porošenko. Kansanrintama-puolueen johtaja on puolestaan Ukrainan uuden hallituksen pääministeri, hänkin juutalainen Arseni Jatsenjuk, joka lakiesityksen läpimenon myötä olisi niin ikään myös kritiikin yläpuolella.

Lähteet: Nordfront.se, SputnikNews.com

22 KOMMENTIT

  1. Sanokaa nyt joku vielä, että Maidanin vallankumous oli täysin nationalistien tekemä 😀

    • Tietääkseni liikkeellä ei virallista kantaa ole(korjatkaa mikäli väärässä), mutta itse tällä hetkellä separatisteja.

  2. Todellakin toivon, että sodan jälkeen Azov ynnä muut “freikorpsit” laittavat asioita järjestykseen näiden Porošenkon & kumppaneiden kohdalla… Vallankumous jäi pahasti puolitiehen.

  3. Tulee vielä lisätä, että parlamentin (l. Verhovna Rada) puhemiehenä on… yllätys yllätys – V. Groisman, sekin juutalainen.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Volodymyr_Groysman

    Tässä kuvassa koko “Ukrainan” valittuja valtiaita: presidentti, pääministeri ja parlamentin puhemies joilla on hyvälaatuisia geenejä.

    http://durdom.in.ua/public/main/photos2/2014-11/photo_56281.jpg
    kuvateksti: Hava nagila

    “Ukrainalanen” “nationalisti”, “Oikean sektorin” johtaja Dmitro Jarosh (Avdim Jarosh) isänsä kanssa:
    http://ic.pics.livejournal.com/linur2/18411541/221145/221145_original.jpg

    Onko vielä joku, jolle ei ole selvä homman nimi?

    • Sinä kun olet perehtynyt paljon Ukrainan “nationalisteihin. Onko sinulla mitään tietoa onko Azovin pataljoona oikeasti Kansallissosialistinen/kansallismielinen vai onko heilläkin yhteyksiä juutalaisiin tai sionisteihin?

      • Occamin partaveitsi (säästäväisyyden periaate) on periaate, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selityksistä tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tekijät eli teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Occamin partaveitsen mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin.[2]
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Occamin_partaveitsi

        Kun poistat kaiken ylimääräisen, löydät ikivanhan kuvion: Juutalaiset vs Goyim. Kaikki sotaan osallistuvat pienempi tahot ovat jomman kumman puolella, ja tämä kahtiajako on jyrkkä, kuten aina on sodassa.

        Juutalaisten puolella ovat Kiovan juutalainen nukkehallitus, USA, CIA, NATO, EU, IMF, Israel, Australia, Kanada yms.; Suomesta YLE, EDL, Tuomioja, Stubb, Aleksanterin Instituutti, Suomen valtio, Suomen Reserviläisliitto ry, Israelin Ystävät ry, kristityt sionistit, Halla-aho, Timo Soini, Kokoomus, MTV; “Ukrainasta” poikeuksetta kaikki juutalaiset järjestöt, oligarkit, jotka rahoittavat vapaaehtosia pataljoonija ml. “Azov”, juutalainen “Oikea Sektori”, Venäjällä poikeuksetta kaikki liberaalit, yms. Siinä samassa mukana on “Azov”, jonka kompanjan komentaja esiintyy juutalaisessa TV-ohjelmassa https://www.youtube.com/watch?v=BkY_RmSItrU.

        Goyimien eli Novorossian puolela on Putin, Venäjän 99% kansallimielisistä, 86% kansalaisista, tuhansia vapaaehtoisia rintamalla, venäläiset kansallissosialistit http://youtu.be/OryUVbUH_uU?t=26s, serbit, kreikkalainen Kultainen Aamunkoitto, unkarilainen Jobbik, A.Dugin, antisionistit, kommarit, NWO:n vastustajat yms.

        Suomalaisten ja muidenkin mieltä sotkee se, että “Azov” käyttää muka “natsi” tunnuksia ja symbooleja. Kysy, miksi juutalaisten omistama media ei tee tästä suurta numeroa? Koska: “Arvioikaa kaikki ilmiöt vain intressimme näkökulmasta; jokainen ilmiö tulee tarkistaa ehdottomasti sen kannalta tuoko se haittaa vai hyötyä juutalaisille!”

        Tuliko selvyys?

        • Itsekin meinasin innostua tästä Azov-pataljoonasta kun siitä ekaa kertaa luin. Sitten ajattelin: “Eikö median pitäisi kirkua kauhusta moisen olemassaolosta?” Eipä juuri, uutisointi on ollut melko neutraalia. Katsokaa vaikka millainen iloinen kuva tämänkin uutisen alkuun on laitettu! http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1422592563215.html

          Azov-pataljoonaan lähteneet innokkaat kansallismieliset ja muut saavat toistaiseksi olla siellä taistelemassa ilman valtamedian mainittavaa demonisointia. Ensinnäkin he ovat siellä halpana tykinruokana tukemassa Ukrainan sionistihallitusta. Toiseksi sionistit ja kenties valtamediakin tajuaa että samalla he ehkä pääsevät eroon kaikkein taisteluhaluisimmista kansallismielisistä. He luultavasti rukoilevat että Euroopan nationalistit/kansallissosialistit menisivät sinne tapattamaan itsensä.

          Kun sotatoimet päättyvät, ei Azovissa taistelleille anneta mitaleita. Ne jotka ovat vielä hengissä joutuvat poliittisen vainon kohteeksi ja saavat kuulla syyllistyneensä sotarikoksiin joita he eivät ole tehneet.

    • Yksi juutalaisten vallankumous toteutettu taas
      Länsi- sekä eu-myönteisyyden varjolla, vaikka todellinen valta on nyt juutalaisilla, euroopan suurimalla uhkaajalla.
      Jos Venäjä on juutalaisten oligarkkien halussa onko “vihreät miehet” vain hämäämässä ulkomaita ja kansaa, kun todellinen vallan kaappaus on jo tapahtunut. Sodan varjolla lisätään hallituksen valtaa ja säädetään kansaa alistavia lakeja, vain “väliaikaisiksi”.
      Onko Putin juutalaisten taskussa vai koittaako hän kiemurella vastaan mm. uhkaamalla sulkea kaasutoimitukset.

      Vai rakoileeko sionistien rivit? Osa haluaa Ukrainan täysin omaan haltuun, osalle olisi riittänyt Venäjän nukkehallitus. Tai sitten nukkehalitus ei ollut yhteistyö haluinen jolloin sionistit päätti korvata hallituksen uudella.

      • Eihän se tavallaan hämäystä ole tai on. Olihan Pohjois-Amerikan Sisällissota tai siis sosialistinen vallankumous vai mikä sellainen, että juutalaiset vetivät showta vaikuttaen kummallakin osapuolella vahvasti. Ei-juutalaiset sotivat ja teurastavat toisiaan vapaamuurarikenaalien ohjauksessa. Juutalaiset liikemiehet keinottelevat sodalla ja varustavat ja lainoittavat osapuolet. Vaikeina aikoina vain heidän aluksensa ja salakuljetusverkkonsa ja liikeyhteytensä toimivat.

        Kun kaikki osapuolet ovat hallussa, voidaan käydä vaikka millaisia sotia ja tuhoamisia hallitusti. Näkeehän tuon jo propagandasta,että Venäjä on juutalaisin paikka maan päällä.

        Ukrainassa on tietenkin vahvaa nationalismia. Se ei muutu kaikki miksikään juutalaisuudeksi siitä, että juutalaiset ottavat vallan ulkomaiden tuella. Ainakin Oikeass Sektorisa voi olla soluttautjiakin, mutta ei jokin ohjelmassa esiintyminen tai hallituspuolueelta vaadittu juutalaiste kunnioittamisen lupaus ole tästä todiste. Muut seikat viittavat kyllä kaikenlaiseen. Svobodan tilannetta en tiedä, mutta se lienee perinteisempi puolue ja on kai muitakin. Ja etenkin kansakunta on vahvasti kansallinen ja siitä ei pidetä idässä eikä lännessä.

        On kauheaa, että Ukrainaa paloitellaan juutalaisbolshevistisen Venäjän osaksi. Siitä seuraa vain uusi Holodomor, joka kangasteli jo sen kommunistisatraappi Janun otteissa. Siten olen Ukrainan puolella. Mutta oikeastaan en kummankaan, koska juutalaiset. On hullua yrittää aina valita puolta ja sitten räkyttää, jos kerran juutalaiset ovat absoluuttisesti niskan päällä. Kansallisia olisi syytä tukea Ukrainassa ja he ovat siis nyt syrjäytetty tai tapatettu sodassa tahallaan.

        • Aika hyvin sanottu, Päpy. Näin tämä minunkin mielestäni menee.

          Btw, myös venäläisiä kansallismielisiä ja kansallissosialisteja taistelee runsaasti Ukrainan puolella, lähinnä Azovin riveissä.

          • Voi voi teitä suomalaisia kansallismielisiä, niin helposti olette ohjattavissa tunnuksilla (kuten hakaristilla) ja menneiden aikojen sankareiden iskulauseilla.

            Mihin perustuu väite, että kun Novorossilaiset ovat nousseet taisteluun Kiovan juutalaista junttaa vastaan – niin tämäkin kapinoiva Novorossia on juutalaisten ohjauksessa? Todisteita esiin!

            Nimimerkki Päpy ja Janne, tässä teille haaste: esitäkää täällä todisteet että juutalaiset ovat Novorossian puolella/takana – ja minä esitän 5-10 kertaa vahvempi/painavampi todiste juutalaisten toiminnasta “Ukrainan” puolella ja vapaussotaan nousutta Novorossiaa vastaan. Käykö Teille tämä haaste? Vai pitäsikö olla todisteiden 20-kertainen suuruusero ennen kuin uskotte?

            Välillä tuntuu, että ei mikään järjelliset argumentit toimi kun aina joku muka “kansallismielinen” edistää juutalaisten asiaa täälläkin. Vai onko asialla juutalainen trolli? (Miksi ei epäillä? onhan näitä NWO trolleja pilvin pimein infosodan kaikilla rintamilla, ja Novorossian leimaaminen juutalaiseksi edesauttaa vastarinnan atoimisointia ja täten palvelee JWO:ta).
            Vai oletteko te vilpittömästi erehtyviä (venäjän- ja ukrainankieltä osaamattomia henkilöitä, jotka vain sattumalta erehtyvät aina vain yhteen (kosher)suuntaan?

            Sopiiko Syyrian aseistaminen “juutalaisbolshevistisen Venäjän” kuvaan? Entä juutalaisoligarhisen USAn vastustaminen joka asiassa ja erityisesti dollarin romuttaminen?

            Muuten, nykyinen “Ukraina”, jossa juutalaisboshevikkien vuosina 1922, 1939-40, 1944, 1954 vedettyjen rajojen sisällä ovat eri kansat (ukrainalaiset, venäläiset, halitsialaiset, unkarilaiset, romaanialaiset, ruteenit, ja muut, juutalaisten oligarkkien vallan alla) – on täysin keinotekoinen “valtio” eikä pysy enää kasassa pitkään. Novorossia irtautuu, se on varma se. Halitsian jää itsenäiseksi (EU:n harmiksi ja riippakiveksi). Mihin kytkeytyy Malorossia l. varsinaisen Ukraina sitä en osaa vielä sanoa, mutta pahalta näyttää.

          • Onhan tässä jo kirjoituskaupalla esitetty todisteita siitä, että Venäjä on täysin juutalaisen jyrän alla. Johan sen kuulee propagandasta jo. Muilla foorumeilla te Puttelan mainostajat olette vasemmistolaisin argumentein liikkeellä ja “natsien” truhoutumisesta moteissa riemuitaan ym. Tämä muiden sivustojen putinistien propaganda on rehellisempää, koska Puttelassa on selvästi paljon Neuvostoiliittoa ja Venäjän propagandakin yleensä selkeästi ihannoi Neuvostoliittoa ja kommariaikoja.

  4. Kukaan teistä ole koskaan käynyt Ukrainassa tai tuntenut yhtäkään ukrainalaista, mutta silti täällä tiedetään paremmin maan asioista, kuin itse maan kansalaiset. Azov ja kaikki jotka eivät pidä Putinin politiikasta ovat tietenkin “juutalaisia”. Katsokaa edes “Ross Kemp Extreme World” s04e01, jossa käsitellään Ukrainaa. Siitä saa edes jonkinlaista kuvaa mitä maassa tapahtuu kansallismielisten sotilasjoukkojen parissa. Leokin alkaa tuolla jatkuvalla pro-Venäjä/Putin ylistyksellä kuulostamaan naurettavalta. Venäjän federaatio ei ole KS-Saksa eikä Putin Hitler. Venäjän federaatio on läpeensä kommunistinen, kuten on myös Putinkin. Niin kerta.

    • Kommunismi on sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia.

      Jeltsinin ajoilta Venäjästä oli muodostettu luokka-yhteiskunta (ääremmäinen rikkaus vs ääremmäinen köyhyys), tasa-arvoton (kun rikkaille on käytännössä eri laki kuin köyhille) ja koko yhtenen omaisuus oli varastettu (“yksityistetty”). Valta keskityi oligarkeille, pääosin juutalaisille. Valtion olemassaolo roikkui karvan varassa v. 1999 kun Putin tuli valtaan.

      Mitä Putinin aikana on muuttunut? Onko muutos kommunismiin päin?
      Oligarkeilta on riistetty poliittinen valta. Omaisuuden he saavat pitää, mutta ambitiot poliittisesta vallasta katkaistaan kovalla kädellä, kuten gangsteri Hodorkovski sai kokea. Gusinski (mediamagnaatti) vietti kolme päivää vankilassa ja katsoi parhaaksi paeta Israeliin, samoin pakeni Berezovski (joka lopulta “hirtääytyi” kaulaliinallaan). Loput entisistä oligarkeista ovat nyt “vettä huljaisempi ja ruohoa matalampi”, venäläisen ilmaisun mukaan. Korruptio on vähentynyt huomattavasti, veronmaksu saatu kuntoon. Kuri ja järjestys puolustusvoimissa on palautettu, kurituspataljoonan kapinan tukahduttaminen olkoon esimerkkinä:http://tinyurl.com/poyjlp3. Sota Kaukasuksilla on lopetettu. Kansan elintaso on noussut huomattavasti, samoin syntyvyys http://tinyurl.com/p4shwwc

      Pääoman vienti on kielletty. Uuden Sukukartano Lain mukaan kansalaisille annetaan valtion maita (1 ha/hlö, suvun ikuiseen käyttöön ja omistukseen, itse maata ja sillä kasvatettua satoa ei veroteta). Tämä kovastikin muistuttaa NSDAPn talousohjelmaa, eikö sinusta? Kolhooseista sen sijaan ei kuultu. Onko tämä kommunismia kuten väität? Perustele väitteesi.

      Juu, Azov ja muut ovat juutalaisten sätkynukkeja, tunnuksista huolimatta. Juutalaiset näet päättivät uusia goyimien “rokotetta fasismia vastaan” – ja tässä operaatiossa Azov ja muut “Ukrainan kansallismieliset” toimivat rokoteena – ja hävitetään viimeiseen mieheen.

  5. Symboleista puheenollen:
    http://romaninukraine.com/wp-content/uploads/2014/09/Gubarev2.jpg

    Kuvassa Pavel Gubarev, Donetskin Kansantasavallan kuvernööri ja RNU (Russian National Unity) puolisotilaallisten joukkojen komentaja. Lisäksi separatistien puolella taistelee monta avointa kansallissosialistia kuten Alexander Borodai, Aleksander Kriakov, Alexander Mozahev ja Igor Strelkov (viimeksi mainittu myös RNU:n miehiä myös).

    Pitäisi tässä alkaa jokaisella nationalistilla kellot soida päässä että miksi hakristia (RNU) ja mustaa aurinkoa (Azov) kantavat miehet taistelevat keskenään kun vihollinen heiluttaa tähtilippuja (EU ja NATO) Kiovassa. Separatistit ovat sanoneet tuhoavansa Kiovan juntan, Azovin miehet taas todenneet että Ukrainan nykyhallitus on vain pöytiensä takana istuvia pelkureita ja huijareita. Miksi eivät molemmat osapuolet taistele siis tätä hallitusta vastaan?

    • Olenkin jo odotellut sitä hetkeä, kun nämä Kiovan “Freikorpsit” tunnustavat Novorossian konfederaation ja läksivät yksissä tuumin Kiovaan. Alkaa sitä paitsi Ukrainan armeijan joukot olla vähissä itse konfliktialueella. Ei siellä kohta olekaan muita kuin Oikean sektorin joukot. Tosin Oikea Sektori tarvitsee puhdistuksen ennen mahdollista vallankaappausta.

      • “Ukrainalaiset” “Freikorpsien” aineksella on taipumus antisemitismiin. Silti he saavat juutalaisilta rahoitusta, aseita ja median tukea. Miksi??? Yksinkertaiset ihmiset vain ihmettelevät tätä näennäistä paradoksia.
        Mysteeri kuitenkin on hyvin helppo, kun tiedät taustavoimien ikivanhan toimintatavan: “Vihollinen Nro 1” usutetaan “Vihollisen Nro 2” kimppuun, ja niistä tuetaan sitä, joka on heikompi. Tuloksena on, että Ykkönen on tuhottu ja Kakkonen on heikossa kunnossa.

        Stalinin SNTL oli tuettu “kapitalistien” toimesta päätä huimaavilla määrällä aseita ja muita sotatarvikkeita (17,5 mln tonnia!) – koska SNTL oli silloin “Vihollinen Nro 2” ja sen tehtävänä oli tuhota Saksan, joka oli “Vihollinen Nro 1”. Välittömästi Saksan ja Japanin tuhoamisen jälkeen SNTL:n rooli oli muutettu: entisesta Kakkosesta tuli Ykkönen! Se on esimerkki Historiasta, ja sama nerokas periaate on sovellettu nytkin.

        Antisemitismi on vahva ukrainalaisten keskuudessa, joten heitä on hävitettävä! Joten tyhmiä “natseja” järjestetään, koulutetaan, aseistetaan juutalaisten toimesta (Jarosh, Nuland, Kerry, Schultz yms.) ja usutetaan yhtä antisemiittesten Novorossialaisten kimppuun! Ohjataan näitä “natsi”joukkoja niin taitavasti, että he joutuvat useita kertoja motteihin (kuuluisimmat ovat Ilovaiskin ja erityisesti Debaltsevon motti), joisa tyhmiä “natseja” tuhotaan satoja ja tuhansia kerralla. Tähän mennessä törmäsin vain yhden juutalaisen raportoituun kuolemaan rintamalla; USAn Mark Paslavski http://tinyurl.com/p8ruwws (Donbas-pataljoonasta, jota omistaa oligarki Kolomoiski,keskellä: http://tinyurl.com/mdudu64). Samassa ajassa “ukrainalaisia” “natseja” on kuollut tuhansia ja myös kymmeniä tuhansia Novorossian goyimeja.

        Tämä vihollistensa ususttuminen toistensa kimppuun on erittäin nerokas tapa tuhota heitä molempia, eikä keskiverto “kansallismielinen” goy edes huomaa juonia! Hän vain tujottaa “hakaristia” ja “punatähtiä” ja hetkessä päättää asioista vain näiden symbolien perusteella.

    • Ja korjaan itseäni sen verran että Gubarev ei suinkaan ollut RNU joukkojen komentaja mutta jäsen siltikin…

  6. Tietysti siksi, että Puttela on stalinistinen Ukrainan vihollinen ja yhtä lailla Lubavich-oligarkkien jyrän alla. Pahemminkin tässä vaiheessa. Yleensä valta on sillä, joka rohmuaa kaiken omaisuuden ja resurssit. Jos juutalaiset Venäjällä saavat koko maan varallisuuden ja resurssit, niin silloin he pyörittävät kulisseissa maata ja ovat vallassa. Itse asiassa kaikki on aika suoraan esillä. Venäjän mafia on juutalainen mafia ja sillä on kauhea diktatuuriote kaikesta. Ongelma on juuri tässä, että juutalaisilla on kaikki ja siten tulisi ei-juutalaisten pystyä nousemaan yhdessä molempia hallintoja vastaan. Tämä on vaikeaa ja väkivaltakoneistot juutalaisilla. Koska Putin haluaa tuhota Ukrainan, olisi juurikin sodassa tuettava Ukrainan osapuolta ja nuo muut ovat väärällä puolella. Mieluiten siis heidän tulisi tehdä vallankumous Venäjällä. Urrainan on pakko puolustautua henkensä edestä.

    • Päpy, olen jo haastanut Sinua esittämään todisteita sinun fantastisille harhaanjohtaville väitteillesi. Todista väitteesi tai pidän sinua trollina.

      Putin haluaa kaataa Kiovan juutalaisen juntan, eikä halua tuhota ukrainalaisia! Kun väität “Venäjän halusta tuhota Ukrainan” osoitat täydellisen tietämättömyyden asiasta. Tuskin löytyy Venäjältä perhe tai suku, joiden sukulaisista osa ei olisi ukrainalainen – sen verran sukulaiskansat sekoittuvat muutaman vuosisadan aikana samassa valtiossa ja kansojen alkuperä ja kieli aika sama. Tälläkin hetkellä muutama miljoona (4-5?) “ukrainalaista” oleskelee Venäjällä joko pakolaisena, tai siirtotyöläisenä tai pakoilee joutumista Waltzmanin armeijaan tykinruoaksi.

      Venäjä ei osallistu Judean sytyttämään sotaan Novorossiassa omilla sotajoukoilla; se kyllä tukee Novorossiaa taloudellisesti – ja katsoo läpi sormien kun venäläiset vapaaehtoiset lähtevät sinne taistelemaan. Putin ei provosoidu kuten Hitler (joka ei kestänyt enää saksalaisten massamurhia Puolassa v.1939 ) vaikka tuhansia Novorossialaisia on jo surmattu “Ukrainassa” juntan toimesta.

  7. Voi hyvää päivää Leksa, lue tai ilmeisesti tapauksessasi ta-vaa mitä tahansa melko puolueetonta julkaisua ja halutessasi ymmärrät ettei mitään novorussiaa ole olemassakaan. Uudenryssälän joukot koostuvat 80% :sesti venäläisistä joukko-osastoittain määrätyistä “vapaaehtoisista”, ovatpa ryssät kehdanneet nurista itäukrainalaisten penseydestä värväytyä tähän “vapausarmeijaan”. Juutalaiset voidaan kytkeä mihin asiaan tahansa, mutta tässä tapauksessa viimeisistä kommunismin rippeistä eroonpyrkivät Ukrainalaiset heittivät ulos korruptoituneen ryssänrenki myrkyttäjä presidenttinsä ja hakeutuivat länteen päin. Tämä sai uuden Stalinin l. Putinin kaappaamaan Krimin sen sotilaallisen merkityksen takia ja masinoimaan näennäisen kapinan itä-Ukrainassa tarkoituksena maaväylän avaaminen Krimille.
    Olisipa kerrassaan erikoista jos isänmaallinen, kansallismielinen suomalainen tukisi vuoden 1914 aikaisia rajoja ja Neuvostoliiton mahtia haikailevaa Putinia.

Comments are closed.