Työväenjärjestö – käden ja järjen yhteinen taistelu kansan puolesta

Lukuisien vuosikymmenien ajan on kansallissosialistinen ideologia kärsinyt jatkuvan viha- ja valepropagandan alla. Kommunistit ovat syyttäneet ideologiaa yläluokkaa suosivaksi, kun taas liberaalit ovat väittäneet kansallissosialismia kommunistiseksi opiksi. Molempien osapuolten väitteet ovat kuitenkin yhtä vääriä ja vajavaisia.

Toukokuussa 1933 saksalainen valtiokansleri, Adolf Hitler, lakkautti liittotoiminnan. Tämä oli toimenpide, joka jäi historiaan jonkinlaisena “todisteena” siitä, että kansallissosialismi olisi oikeistosuuntautunut ja kapitalismimyönteinen ideologia. Marxilaiset ovat hyödyntäneet tätä myyttiä sittemmin edistääkseen heidän omaa toimintaansa. Hitlerin toimenpidettä on pidetty ilmaisuna siitä, että kansallissosialistit halusivat harjoittaa kapitalistista vallankäyttöä ja samalla hajottaa työväenluokan vahvan organisoitumisen ja sen oikeudet. Tämä ei ole kuitenkaan totuus, vaan ennemminkin sen vastakohta.

Hitlerillä ja NSDAP-puolueella oli tietoisuus siitä, että kansan kukoistusta ei voida saavuttaa porvarillisella luokkayhteiskunnalla, mutta että oppositio ei myöskään koskaan saisi perustua kommunistiseen ja kansakunnan hajottavaan fundamenttiin. Tehtiin päätös vastustaa sekä ääri-individualistista yövartijavaltion globalisaatiota ja juutalaisen marxismin arjalaisen rodun kulttuurista, rodullista ja etnistä tuhoamista.

Näin kansallissosialistit loivat kansaa yhdistävän vaihtoehdon taloudelliselle liberalismille ja marxistisen vaikutuksen saaneille työntekijäjärjestöille ja liittotoiminnalle. Tämä kansallismielinen vaihtoehto puolusti rahvasta, suosimatta ketään luokan tai aseman perusteella. Haluttiin toteuttaa ajatusmalli kansanyhteisöstä, jonka elinvoima tuli korvaamaan kansalaisten riidat ja sen epäsuotuisan vaikutuksen, joka riidoilla oli kansan kollektiiviseen yhdenmukaisuuteen. Tämä idea muodostui Saksan työväenjärjestössä, die Deutsche Arbeitsfrontissa (DAF), jonka valmistelut koskivat kaikkia yrittäjiä ja työntekijöitä.

Saksan työväenjärjestö

Työväenjärjestö lähti toteutumaan Robert Leyn johdolla. Ley julisti, että tämä käden ja järjen työntekijöiden innovatiivinen organisointi tulisi luomaan vahvan merkityksen uudistuvalle kansallissosialistiselle sosiaalipolitiikalle. Yhteisölliset ja parannetut sosiaaliset olosuhteet konkretisoituivat joukkona lakimuutoksia. Nämä lakimuutokset käsittelivät yrittäjien ja työntekijöiden työskentelyä yhdessä kansan ja maan edun puolesta. Johtajat esimerkiksi suojelisivat huolella työskenteleviä kansanmiehiään, mutta myös työntekijät osoittaisivat työnjohtajilleen sitä kunnioitusta, jonka he ansaitsevat heidän yhteisessä työskentelyssään kansan ja isänmaan puolesta.

Adolf Hitler ymmärsi, että vain yhteistyöllä yhteiskunnan eri kansanryhmien välillä voidaan luoda todellista menestystä. Näin ollen – toisin kuin tämän päivän yhteiskunnassa – ei koskaan esiintyisi halua kärjistää ristiriitaisuuksia oman kansan keskuudessa. Siten ei myöskään ilmenisi kapitalististen voimien edistämistä toisten kustannuksella. Tämä on virheellinen käsitys, jota juutalaismarxistiset voimat ovat levittäneet, ja joka on myös vaikuttanut nimitykseen “äärioikeisto”, jota vihollisemme väsymättömästi käyttävät.

Saksan työväenjärjestössä luotiin joukko suojatoimia ja vahva raamilainsäädäntö, joiden avulla varmistettiin, että vapaamielinen riistoperiaate korvattiin uudella johtajuusperiaatteella. Tämän lisäksi otettiin käyttöön erilaisia tukia, kuten työttömyystuki, hautausraha, vammaisapu, hätäapu, sairausapu ja avioliittoapu.

Yrityksissä tuli niin ikään vallita yritysyhteisö (Betriebsgemeinschaft), kuten kansallisyhteisö koko yhteiskunnassa. Sen ymmärryksen pohjalta, että useimmat ihmiset ovat luonteeltaan enemmänkin seuraajia kuin johtajia, vedottiin kansallissosiaaliseen johtajuusajatukseen, jonka mukaan johtajan tulee olla riittävän viisas voidakseen itse kantaa vastuun hallituksesta, lainmukaisin säännöksin. Seuraajien tuli myös osoittaa lojaalisuutta johtajaansa kohtaan.

Estääkseen oman edun tavoittelua kansanmiestensä kustannuksella luotiin luottamusneuvostot, joiden tehtävänä oli ehkäistä ja ratkaista erimielisyyksiä yrityksen sisällä. Kaikki kiistat tulisi tarkastella luottamusneuvoston edessä, yhteisen ja rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi. Tämä ajatuksen oli tarkoitus estää yrittäjän itsekkyyttä ja liikevoiton tavoittelua.

Yllä mainittujen lisäksi otettiin käyttöön joukko kansalaisten etuja ajavia uudistuksia, kuten esimerkiksi irtisanomissuoja, keskimääräisesti maailman pisimmät loma-ajat, palkinnot, kansanterveyttä edistävät alaryhmät ja Kraft durch Freude -instituutio (KDF, suom. Voimaa ilosta). Tätä seurasi myös työn uuden sisällön käyttöönotto, nimittäin käsitteellä “työn kunnioitus”.

Työn kunnioitus

NSDAP ja uusi sosiaalinen järjestys halusivat varmistaa työnjohtajien ja työntekijöiden yhteistyön toimivuuden. Tämä oli uusi ja luonnollinen ajatusilmaus yhteisöajattelulle. Kansallisyhteisö on nimeltään ja hengeltään kollektiivinen, ei individualistinen. Kansallissosialistit ymmärsivät, että ihmisen ei tule vain hankkia elantonsa, vaan että hänellä on etupäässä vastuu ja velvollisuus kansaansa ja rotuaan kohtaan – velvollisuus palvella kokonaisuutta.

Tätä ilmaistiin uudella käsitteellä työn kunnioitus, joka tuli ohjaamaan Saksaa läpi kansallissosialistisen aikakauden. Käsitteen merkitys oli työskennellä kokonaisuuden puolesta. Sen mukaan tulisi olla – jos eloonjäämisemme joskus sitä vaatisi – valmis uhrauksiin ja kärsimykseen sodassa tai työssä, kuten esi-isämmekin aina tekivät ennen meitä. Tämä oli kunniallista, arvokasta ja positiivista. Humanistit ja individualistit ovat aina tuoneet esille tähän liittyvän kärsimyksen- ja kuolemanpelon sekä henkilökohtaisen kurjuuden. Todellinen kansallissosialisti on kuitenkin tietoinen siitä, että tämä on välttämätöntä hyvinvoinnin ja selviytymisen vuoksi, sillä työ ja uhraukset kannattavat, ja ihminen, yksilö, olisi turvattu yhteisössä.

Tämä ajatus ja luonnollinen näkökanta asioihin ovat aina ohjanneet arjalaisten uskoa ja kulttuuria. Se on viitoittanut meidän esi-isiämme, olivatpa he Hermanin sotureita, jotka taistelivat germaanisten heimojen puolustamiseksi Rooman legioonalaisia vastaan, tai pohjoismaisia sotilaita Kustaa II Aadolfin tai Kaarle XII:n alaisuudessa.

Tässä uskossa muotoiltiin siis työn uusi sisältö, toisin sanoen se, että jokainen tekee töitä kansansa puolesta ja on valmis kunnialliseen uhraukseen velvollisuutena tulevaisuuden jälkipolvillemme ja meidän esi-isillemme, kuten hekin toimivat meidän puolestamme. Meidän täytyy asettaa rodun etu oman edun tavoittelun edelle.

Saavutetut opetukset

Individualistisessa maailmassa, liberaalissa tai uusliberaalissa sellaisessa, jossa yksilöt rappeutetaan oman edun tavoittelussa ja jossa kansallisvaltiot korvataan varovasti häikäilemättömällä yövartijavaltiolla, on melko helppoa menettää toivonsa tulevaisuuden arjalaisen sivilisaation heräämisestä.

Tämän päivän yhteiskunnassa ei ole olemassa mitään yhteisöllisyyttä, ei mitään arjalaista identiteettiä, sillä ne on murhattu liberaalien individualististen ja humanististen ajatusmallien voimasta. Nämä ovat ajatusmalleja, jotka ovat voimakkaassa vastakkainasettelussa kansallissosialistisen ajattelumallin kanssa. Annamme voitontavoittelun ohjata ihmisiä ja katsomme, etteivät mitkään keinot ole vääriä taloudellisen kasvun saavuttamiseksi, ei edes päästöjen helpottaminen, halvat tuontitavarat, epäterveellinen roskaruoan syöminen, luonnoton karjanhoito, geenimanipuloidut viljelykasvit, luonnon tuhoaminen maan tasalle jne. Liberaalisessa ja globalisoituneessa maailmassa vain voitontavoittelu ja taloudellinen kasvu määräävät ihmiskunnan “hyvinvoinnin”, ei mikään muu. Tämä on siis tuhoisa asetelma, yksi Siionin ajanjakso, joka tulee johtamaan meidän kaikkien tuhoon.

Kansallissosialismi tunnistaa tämän ilmiön, ja se yritti Hitlerin johdolla pysäyttää tämän kehityksen. Adolf Hitler yritti kansallissosialistina ja johtajana toteuttaa arjalaisen rodun pelastuksen, todellisen identiteettimme uudelleenherättämisen ja läheisyytemme luontoa kohtaan. Hän oli kyllin viisas ymmärtämään, ettemme voi selvitä hengissä materiaalisessa kulutuskulttuurissa, individualistisessa maailmassa, jossa kulttuurit korvataan ja rodut sekoitetaan.

Näimme, ettei NSDAP koskaan ulottunut ahneiden kapitalistien tai kansat hajaannuttavien kommunistien puolelle; kansallissosialistinen kansanliike ei suosi päämäärätöntä yhteiskuntaa tai taloudellista liberalismia. Emme voi myöskään koskaan sallia marxistista kaikkien kulttuurien ja rotujen suhteellistamista. Olisi vastoin kansallissosialistista maailmankatsomustamme asettaa itsemme samalle puolelle näiden kansanmurhaajien kanssa, sillä me seisomme arjalaisen rodun ja kansallisyhteisön puolella, emmekä minkään muun.

Vieraileva kirjoittaja

Ruotsi

Nordfront.se