Koti Uutisia Ulkomaat Tutkimus: Pornon katselulla aivoja vahingoittava vaikutus

Tutkimus: Pornon katselulla aivoja vahingoittava vaikutus

4

Kanadalaisen yliopiston tutkija ja neurotieteiden tohtoriopiskelija Rachel Barr kertoo tutkimuksissaan huomanneen pornon katselun laskevan aivoja epäkehittyneemmälle tasolle. Hänen tekemien tutkimusten mukaan säännöllisesti pornoa katsovilla ilmenee vahinkoa aivokuoren etuosassa, joka kontrolloi moraalisuutta, tahdonvoimaa ja impulssien hallintaa.

Barrin mukaan tämä voi aiheuttaa pornonkatselijoille kamppailua tunteita ja impulsseja vastaan, mahdollisesti johtaen pakonomaiseen käytökseen ja heikkoon päätösten tekoon.

Hänen tutkimuksensa antavat myös samoja tuloksia kuin muutkin tutkimukset pornon katselun vaikutuksista, joiden mukaan porno aiheuttaa esimerkiksi masennusta ja kyvyttömyyttä saada erektiota tai orgasmia oikeaa seksiä harrastaessa.

Vaikka lukuiset tutkimukset kertovat pornon olevan haitallista, Suomessa kuitenkin Yle antaa palstatilaa tutkimuksille, jotka väittävät, että nettipornon haittoja liioitellaan.

Lähde: Daily Mail Online

4 KOMMENTIT

  1. Sivuvaikutuksia oheistoiminnoista on karvojen kasvaminen kämmeniin, näön huonontuminen ja selkärangan mätäneminen.

  2. Jutussa linkitetty Ylen artikkeli oli erikoinen siinäkin mielessä, että siinä sivuutettiin täysin pornon tuotannon ongelmat ja pornon konkreettiset haitat aktiivisille katsojille. Vaikka juttu ei käsitellytkään itse pornobisnestä, niin ihmettelen silti noin positiivista juttua alasta, joka niin valtavissa määrin esineellistää ja hyväksikäyttää naisia (ja lapsia sekä miehiä). Spišák ei ilmeisesti ole saanut lausuntoa keltään nuorelta naiselta, jota on kohdeltu kaltoin, kun kumppanina on ollut poika, joka on ottanut mallinsa kovaotteisesta pornosta. Tai kuullut nuorilta miehiltä, millaisia paineita pornosta ammennettu mallisuoritus tuo omaan seksin harrastamiseen. Ei tainnut painaa sekään fakta, että ”seksuaalirikollisilla on lähes poikkeuksetta taustalla runsasta pornografian kulutusta” (lähde: http://www.vapautauhri.fi/miksi-pornon-ja-seksuaalirikosten-valisesta-yhteydesta-vaietaan/).

    • Sanna Spišákin väitöskirja on mediatutkimuksen eli humanististen tieteiden alalta. Se ei käsittele lainkaan lääketieteellisiä haittavaikutuksia. Esimerkiksi sanoja erectile ja dysfunction siinä ei mainita kertaakaan. Väitöskirja perustuu ilmeisesti vain nuorten mielipiteisiin mahdollisista haittavaikutuksista. Rachel Anne Barrin alalla eli aivotutkimuksessa aineisto koostuu fysiologisista mittauksista. Barrin tutkimuksista ei voi oikein todeta juuri mitään, koska hän ei ole julkaissut juuri mitään muuta kuin kolumnityyppisiä juttuja. Niissä on tosin linkkejä tieteellisempiin julkaisuihin, joista maallikon mieleen jäi pikaisella lukaisulla, että tilastojen mukaan nuorista miehistä joka kolmannella on erektiohäiriö. Syyksi tähän epäiltiin pronoa. Jos ei muuta, niin tämä sopinee hyvin väestönvaihtoagendaan. Jos hypoteesi on totta, niin silloinhan Afrikkaan kannattaa siis ehdottaa pornoa lääkkeeksi väestöräjähdykseen.

  3. Afrikan väestönräjhdys on valkoihoisten omaa syytä kun rokotusohjelmat ja liian tiivis ja pitkäaikainen kehitysapu.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here