Koti Uutisia Rotu Tutkimus: Mustille rotu on lähes 5 kertaa tärkeämpi teema kuin valkoisille

Tutkimus: Mustille rotu on lähes 5 kertaa tärkeämpi teema kuin valkoisille

3

Valtavirtaisen Pew-tutkimuskeskuksen tuore selvitys rotukäsityksistä Yhdysvalloissa kertoo karua kieltä valkoisten suhteesta omaan perimäänsä. Kun tutkimuskohteilta kysyttiin, onko heidän oma rotunsa “tärkeä tai hyvin tärkeä” osa heidän identiteettiään, valkoisista vastasi myöntävästi vain 15 prosenttia, kun taas mustien osuus oli 74 prosenttia.

Toisin sanoen valkoisiin verrattuna lähes viisinkertainen määrä mustia pitää rotua tärkeänä identiteettikysymyksenä. Valkoiset oli ainut vastaajaryhmä, josta alle puolet piti rotua merkittävänä. Jopa aasialaisista 55 prosenttia koki rodun “tärkeäksi tai hyvin tärkeäksi”. Latinoilla luku oli 59 prosenttia.

Vastaukset heijastelevat länsimaista trendiä, jossa jo useampi valkoinen sukupolvi on kasvatettu häpeämään rotutaustaansa, vaikka merkittävä osa kaikkien rotujen nykyisestä hyvinvoinnista perustuu valkoisten keksintöihin, hyväntekeväisyyteen ja instituutioihin.

Valkoiset ovat ainut rotu, jonka ei sallita ilmaista ylpeyttä verenperinnöstään. Sen sijaan mustien on sosiaalisesti hyväksyttävää ilmaista rotuylpeyttään, vaikka heidän rotunsa ei ole koskaan historiassa kehittänyt esimerkiksi pyörää tai kirjoitettua kieltä. Pew’n kyselyyn vastanneista mustista 84 prosenttia syytti “rasisteja” siitä, että heillä on edelleen ongelmia menestyä esimerkiksi työelämässä.

Lähde: Pew Research Center

3 KOMMENTIT

  1. Rotu mahtaa olla keskiverrolle vähemmistön edustajalle tärkeä aihe juurikin uhriutumisen takia. Pikkuhommiahan nämä tämän takia valkoisille on koska heillä ei tällaista samanlaista vaihtoehtoa ole.

Comments are closed.