Koti Uutisia Kotimaa Tutkimus: jokainen somali noin miljoonan euron nettorasite Suomelle

Tutkimus: jokainen somali noin miljoonan euron nettorasite Suomelle

14

Ajatushautomo Suomen perusta on tehnyt Suomen ensimmäiset kattavat laskelmat turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja näiden perheiden vaikutuksista Suomen kansantalouteen. Ajatuspajan mukaan somalien ja irakilaisten päästäminen Suomeen on taloudellinen katastrofi.

Laskelmien pohjana on käytetty viranomaisrekisterien tietoja. Valtapuolueet ovat aiemmin tietoisesti välttäneet aiheen tutkimista, sillä poliitikot eivät tahdo myöntää, että afrikkalaisten ja arabien nettovaikutus Suomen tilinpitoon on rajusti pakkasella.

“Julkisen talouden kannalta Suomeen ei kannattaisi valita muuttavaksi yhtään Somaliassa ja Irakissa syntynyttä”, selvitys summaa. Tutkimuksen kohteiksi valittiin irakilaiset ja somalit siksi, että nämä muodostavat suurimmat “humanitaarisen maahanmuuton” ryhmät Suomessa.

Kun maahanmuuton kulut suhteutetaan tuottoihin, jokainen irakilainen syö keskimäärin 690 000 euroa Suomen budjetista. Vaikka osa irakilaisista työllistyykin jossain vaiheessa elämäänsä, ylittävät irakilaisten keskimääräiskustannukset silti tuotot sadoilla tuhansilla euroilla.

Somalien vaikutus on vieläkin karumpi. Ajatuspaja laski, että jokainen somali maksaa suomalaisille nettona keskimäärin 950 000 euroa eli vajaan miljoonan. Esimerkiksi vuonna 2016 Suomi joutuikin syytämään 620 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa pakolaisten vastaanottamiseen ja 134 miljoonaa näiden “kotouttamiseen”.

Kulttuurimarxistit väittävät usein, että “maahanmuutto on rikkaus” sekoittamalla toisiinsa yhtäältä esimerkiksi työn vuoksi Suomeen muuttavat saksalaiset insinöörit ja toisaalta Somaliasta saapuvat pakolaiset. Suomen perusta kuitenkin painottaa, että eurooppalaisen ja afrikkalaisen maahanmuuton taloudelliset vaikutukset eroavat toisistaan kuin yö päivästä.

Ajatuspajan selvitys aiheutti kuohuntaa, mutta sen johtopäätöksiä ei ole kyetty torppaamaan. Esimerkiksi kulttuurimarxistinen Yleisradio kritisoi tutkimusta lähinnä siitä, ettei laskelmissa otettu huomioon “auttamisen arvoa” eli mielihyvää, jonka globalistit saavat täyttäessään Suomen arabeilla ja afrikkalaisilla.

Lähde: Yle

14 KOMMENTIT

  1. Somalit, nuo neekereiden ja arabien jälkeläiset. Niistä ei pidetä Afrikassa, ei lähi-idässä eikä euroopassa. Olkoot siis somaliassansa.

  2. Siitä voi lukea miten SoTe ratkaistaan. Ja jos jäädään vielä tappiolle sillä rintamalla niin leikataas seuraavaksi vaikka kulttuurimarksistien järjestöjen tuista ja ynnä muuta tällaista pientä, joista kuitenkin loppupeleissä kasvaa uskomattomat kulut.

  3. Tiedän että tuo kuva on vanha ja varmaan ruotsista tms länsimaasta mutta silti voin haistaa sen lemun mikä somaleista lähtee kun vain katsonkin tuota. Se sama haju on jokaikisessä somalissa, miehessä ja naisessa. Neekerin haju.

  4. Hahaa! Tohon kyllä ei tarvita edes tutkimuksia; käyppä vaan huvikseen KELA: n toimistolla ja totea itse, ettei koko laitoksella ole enää nykyisin ketään muita asiakkaita kuin ählyjä ja neekereitä: suuri osa Somppuja.

    • Työkkäri on hurja paikka myös. Kävin jokunen vuosi sitten ja siellä ei ollut suomalaisia lainkaan. Hirveä määrä vinosilmiä, hiekka-apinoita ja nekruja kylläkin.

    • Ei kai siellä muita olekaan, kun ei Kela oikein mitään suomalaiselle tahdo maksaa.

      Parempi hankkiutua duuniin jossa on hyvä liksa, sillä veikkaan että sosiaalietuudet kyllä lakkautetaan runopojilta ja nekruilta/irakilaisiltakin tässä vielä, kun taikaseinä menee kaput. Leikkaukset ja veronkorotukset tulevat olemaan vielä jotakin massiivisia tässä 2020-luvulla, joten 40 000+ €:n vuosipalkka tulee vielä tarpeeseen tässä sionistisessa EU-helvetissä, jos meinää asua muualla kuin betonipunkkerissa nistien ja nekrujen seassa sekä ajella autollaan.

  5. Tämä todistaa, että somalit ja irakilaiset ovat parhaita mahdollisia maahanmuuttajia. Ne saavat tämän mädän systeemin kaatumaan kalleudellaan, ja kun napanuora katkeaa, ne joko luikkivat pois tai kuolevat nälkään.

  6. Saataisiinko jo kohta lähetettyä takaisin Afrikkaan ja muihin paskareikiin nämä kirurgit ynnä insinöörit. Jos kansa äänestää yhä Perussuomalaisia, niin silloin ei taatusti tapahdu mitään positiivista tämänkään asian suhteen. Sitä saa mitä tilaa. Joskus kyllä tulee väärä tilaus pöytään…

    • No vihervassareitako vaiko ketä pitäisi äänestää, jos haluaa muutoksen parempaan? Aku Ankka kun ei ole ehdolla.

      • Äänestä toki vihervasemmistoa, mutta PS:n hallituskaudella tuli 100 000 moniosaajaa maahan parhaimmillaan vuodessa, joka on ennätys. Siinä valossa PerusSionistit ei ole minun vaihtoehtoni ainakaan enää.

  7. Vielä kun julkaistaisiin romanien aka kanttihousujen kulut samalla tavalla, paljonko heihin on uponnut n.500 vuodessa kansan varoja ja mitä he ovat tuoneet tälle maalle saati tehneet sen hyväksi muuta kuin muuttaneet ruokaa lannoitteeksi ja toisten omaisuuden omaksi välillisesti.

  8. Miksi YLE aina uutisoi kun Somaliassa tapahtuu jotakin? En lue uutisia mutta tsekkaan netti-teksti-TV:n otsikot aina joskus, että tietää mistä suunnilleen YLE valehtelee. Somalia on erityisen tärkeä paikka Suomen vasemmistolle. Ei minua kiinnosta jos Procol Harum tjsp. tappaa 150 somalia Somaliassa. Paitsi että kyseessä on tietysti hyvä uutinen tavallaan. Vaikka tapettaisiin “kristittyjäkin” noissa kehitysmaissa, niin ei se oikein jaksa napata tippaakaan.

    Sitten vain istutaan ja odotellaan milloin ISIS-lapsoset ja muut Suomen pelastajat ryhtyvät tositoimiin. Olkaahan varovaisia siellä kaupungeissa, ihmiset. Silmät auki aina jos joudutte väkijoukkoihin menemän. Halla-ahon sanoja mukaillen, toivottavasti iskevät edes sateenkaarisyöpäläisiin, poliitikkoihin ja muihin mielisairaisiin sitten kun iskevät.

  9. Loistavia kommentteja! Kunpa kansa saisi päättää,ei meillä olisi mitään hätää;loiset olisi lahdattu jo aikoja sitten.

Comments are closed.