Koti Uutisia Tutkimus: jo vauvat suosivat omaa etnistä ryhmäänsä

Tutkimus: jo vauvat suosivat omaa etnistä ryhmäänsä

2

15-kuisille vauvoille tehty tutkimus osoitti, että he suosivat leikkitoveria, joka oli myötämielinen näiden omaa rodullista ryhmää kohtaan.

UK_tutkimus_vauvatWashingtonin yliopiston tekemässä tutkimuksessa kaksi valkoihoista aikuista jakoi leluja 40 valkoiselle 15 kuukautta vanhalle lapselle. Toinen tutkijoista jakoi lelut oikeudenmukaisesti ja toinen ei. 70 prosenttia lapsista suosi tällöin aikuista, joka jakoi lelut oikeudenmukaisesti.

Toisessa testissä, jossa oli mukana myös aasialaistaustaisia lapsia, tulokset olivat erilaisia. Kun tutkija jakoi lelut epäoikeudenmukaisesti valkoisten lasten eduksi, suosivat muut valkoihoiset lapset kyseistä aikuista useammin kuin reilusti käyttäytynyttä tutkijaa.

Tutkimus osoitti, että leikkitoveria valittaessa lapset sietivät epäoikeudenmukaisuutta, mikäli valkoihoinen lapsi hyötyi tästä. He valitsivat reilun tutkijan harvemmin, kun epäreilu tutkija antoi enemmän leluja valkoiselle lapselle kuin aasialaiselle. Tutkijoiden mukaan tämä osoitti, että lapset tarkkailevat sekä rotua että sosiaalista historiaa valitessaan parhaimman leikkitoverin.

“Mikäli kaikki vauvat olisivat välittäneet oikeudenmukaisuudesta, olisivat he aina valinneet sen, joka jakoi lelut reilusti, mutta havaitsimme myös, että he olivat kiinnostuneita oman ryhmän jäsenille koituvista seurauksista”, kertoi yliopiston professori Jessica Sommerville.

Lähde: Daily Mail

2 KOMMENTIT

  1. Saataisiinkohan me nyt tänne joku vassari kiljumaan näiden lapsien mielenterveydestä 😀

  2. Toivottavasti tässä tutkimuksessa esitettiin muitakin lelujen jakotapoja. Jos niitä oli vain nämä kaksi on tässä tutkimuksessa tehty klassinen virhe. On vertailtu kahta sinänsä erinäköistä tapahtumaa, mutta asettelulla saatu väärä tulos. Esimerkki löytyy matematiikasta. laskutoimitus 2+2 antaa saman lopputuloksen kuin 2*2. Virheelinen johtopäätös on että + ja * lasku ovat samanarvoisia/toisiinsa rinnastettavia.

    Tällaiset tutkimukset pitää tehdä aina matriisin tavoin. Erinomaisen hyvä tapa on Karnaughn kartta. Siillä voidaan heti optimoida tehtävät testit ja todeta millä testeillä ei ole vaikutusta. Sillä voidaan myös todistaa, että kaikki mahdolliset testit on tehty. Ja muuttujien määrästä riippuen, kartta kasvaa joko 2 tai 3-ulotteisena. Erittäin käyttökelpoinen:

    http://fi.wikibooks.org/wiki/Digitaalipiirit/Karnaugh%27n_kartta

Comments are closed.