Koti Uutisia Kotimaa Tutkija: Kriisin edetessä vallanpitäjien kannatus romahtaa, tilalle viha

Tutkija: Kriisin edetessä vallanpitäjien kannatus romahtaa, tilalle viha

3

Koronakriisin myötä vallanpitäjien suosio eri puolilla maailmaa on noussut nopeasti riippumatta heidän pätevyydestä, poliittisista kannoista tai kriisintorjuntatoimista. Psykologinen ilmiö tunnetaan globaalisti nimellä “Rally ’round the flag” ja siitä ovat hyötyneet kaikki Viktor Orbanista Sanna Mariniin.

Helsingin yliopiston dosentti, politiikantutkija Emilia Palonen kuitenkin muistuttaa, että ilmiö on väliaikainen. Kun koronan aiheuttama pelko alkaa hälventyä, näkee kansa “suurten johtajien” sijaan hallituksissa korruptoituneita pyrkyreitä, joiden “elvytyspolitiikka” hukutti veronmaksajat velkaan kykenemättä silti pelastamaan kotimaisia yrityksiä.

Palosen mukaan korona siis takaa vallanpitäjille hetkeksi kansansuosion, mutta levottomuudet alkavat, kun huomio siirtyy pandemiasta talouskriisiin. “‘Postpandeminen talouskriisi’ tulee olemaan suuri poliittinen taistelukenttä”, Palosta haastatellut Helsingin Sanomat summasi.

Populistipuolue Perussuomalaiset on tuhonnut omaa kannatustaan tuhlaamalla voimiaan hallituksen kanssa riitelyyn koronan hoitomenetelmistä. Mikäli Palonen on oikeassa, kansallismielisten ei tulisi keskittyä itse tautiin tai hallituksen haastamiseen nyt, kun hallitus on vahvimmillaan. Sen sijaan on varauduttava taudinjälkeiseen lamaan, hallituksen suosion romahdukseen ja levottomuuksiin.

Lähde: Helsingin Sanomat

3 KOMMENTIT

  1. Yllättävää.

    Siksi he haluavatkin nyt COVID19 varjolla korvamerkitä kansalaiset. Sanansaattajiksi on lähetetty korruptoituneet teknokraatit, koska poliitikko ei tätä uskalla tehdä.

    Ainoa mitä poliitikko tekee on toteaminen. “Toimimme viranomaissuositusten mukaisesti”

    Tämän hetken maailmassa tuntuu olevan WHO se bulvaani jonka kautta ajetaan koko roskaa eteenpäin.

  2. Sanna Marin tuhlaa energiaa syyttämällä muita, lähinnä virkamiehiä ja kuntia virheistä, jotka ovat pääministeri Sannan vastuulla. Muitten syyttelyllä ei pitkälle Suomessa pötki. Kansa tulee vaatimaan muutoksia ja toimintaa. Suomalaiset sietävät sen, että vallanpitäjä pistää mutkat suoriksi, eikä aina toimi lakikirjan mukaan, kunhan lopputulos toimii ja on hyväksi. Nykyisen hallituksen kannatus tulee pienenemään kuin pyy maailmanlopun edellä. Tämä avaa oven uusille, ja uusvanhoille, toimijoille.

    “I see great things ahead of us.” Richard Scutari

  3. »Kun koronan aiheuttama pelko alkaa hälventyä, näkee kansa ”suurten johtajien” sijaan hallituksissa korruptoituneita pyrkyreitä, joiden ”elvytyspolitiikka” hukutti veronmaksajat velkaan kykenemättä silti pelastamaan kotimaisia yrityksiä.»

    Ja paskat. Kansa ei näe, eikä tee mitään, eikä mikään tule muuttumaan yhtään miksikään. Kaikki raha on korollista velkaa ja sitä tulee lisää, lisää, lisää ja lisää aina vain.

Comments are closed.