Koti Uutisia Turvapaikanhakijat hyökkäsivät alaikäisen tytön kimppuun Porissa

Turvapaikanhakijat hyökkäsivät alaikäisen tytön kimppuun Porissa

3

UK_voldtekt

Porilainen 15-vuotiaan tytön äiti julkaisi maanantaiyönä Facebook-päivityksen, jonka mukaan kaksi maahanmuuttajaa kävi hänen tyttärensä kimppuun tuona päivänä puoli viiden aikaan iltapäivällä Porin 5. kaupunginosassa.

Tyttö oli matkalla treeneihin uimahalliin. Hän onnistui pakenemaan tilanteesta puremalla ja potkimalla päällekävijöitä. Tyttö juoksi uimahalliin turvaan.

Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari vahvistaa, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Tyttö pystyi antamaan päällekävijöistä tuntomerkkejä, ja poliisi etsii nyt Satakunnan Kansan mukaan “kahta nuorta, noin 20-vuotiasta pitkähköä ja hoikkaa miestä”, jotka olivat tupakalla Herralahdenkadun ja Maaherrankadun risteyksessä tuolloin puoli viiden aikaan maanantaina.

Tekijöillä oli kummallakin mustat takit, toisella tummansiniset ja toisella mustat farkut. Tyttö sanoi toisella miehistä olleen jalassa valkoiset Niken tennarit.

Poliisista sanottiin äidille epäiltävän, että tekijät ovat Satalinnan vastaanottokeskuksessa Harjavallassa asuvia turvapaikanhakijoita. Tiistaiaamuun mennessä tytön äidin julkasemaa päivitystä oli jaettu Facebookissa yli 600 kertaa.

Lähteet: Facebook, Satakunnan Kansa, MV-lehti

3 KOMMENTIT

  1. Jos haluaa rajat auki niin tytöt saavat pysyä kotona. Ei monikulttuurissa voi ulkona juosta naisena.

  2. Ja taas tapaus josta ei seuraa rangaistuksia pakolaisrikollisille. Kauanko jaksamme sietää päättäjiemme moraalitonta toimintaa? Olisiko kohta aika ottaa oikeus omiin käsiin, tuomioistuimet eivät sitä ainakaan pakolaisille tule jakamaan.

Comments are closed.