Koti Uutisia Turvapaikanhakija mursi tupakkaa tarjonneen poliisin sormen Mikkelissä

Turvapaikanhakija mursi tupakkaa tarjonneen poliisin sormen Mikkelissä

4
UK_Poliisi
(Kuvituskuva)

Syyskuun alussa poliisi hälytettiin Mikkelin Suonsaaressa sijaitsevaan vastaanottokeskukseen selvittelemään jälleen niin sanottujen turvapaikanhakijoiden riehumista. Paikan päällä yksi turvapaikanhakija väänsi ylikonstaapelin sormen aiheuttaen tälle käsivamman.

Poliisit saapuivat Suonsaareen selvittelemään tappelua ja päätyivät ottamaan kiinni kaikkein eniten riehuneen 43-vuotiaan irakilaismiehen. Kun kiinni otettu mies alkoi riehua myös poliisiauton sisällä, yritti poliisi lepytellä miestä tarjoamalla hänelle tupakan. Kiitokseksi mies työntyi hetken kuluttua ulos autosta, ja pienen painin päätteeksi irakilainen pakeni paikalta ja poliisi huomasi sormensa vääntyneen.

Savon Sanomien mukaan sairaalassa selvisi, että ylikonstaapelin sormi oli murrettu juureen asti ja että jänteet ja hermot olivat revähtäneet ja sormi mennyt sijoiltaan. Poliisi oli toista kuukautta työkyvytön eikä vieläkään ole tietoa, milloin poliisi pystyy palaamaan kenttätehtäviin.

Syyttäjä haastoi irakilaismiehen asiasta nopeutetulla menettelyllä, koska mies ilmoittautui lähtemään Suomesta takaisin Irakiin vapaaehtoisesti. Oikeudessa irakilaismies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja reilun 2 000 euron vahingonkorvauksiin.

Lähde: Savon Sanomat

Aiheeseen liittyen:

Turvapaikanhakijat tappelivat keskenään myös Mikkelissä
Turvapaikanhakijat tappelivat jälleen keskenään Mikkelissä

4 KOMMENTIT

  1. Haha, suvakkikyttä sai ansionsa mukaan. 😀 Harmi ettei loukkaantunut pahemmin.

  2. Poliisi mielistelemässä tupakalla jotain häiriköivää nelikymppistä partalasta. 😀 Oi aikoja, oi tapoja!

Comments are closed.