Koti Artikkelit Turussa katuaktivismia kansanvaihtoa vastaan

Turussa katuaktivismia kansanvaihtoa vastaan

16

Lauantaina Turussa avattiin jo perinteeksi muodostunut kansanmurhan vastainen kampanjaviikko, jota vietetään vuosittain maaliskuussa. Tänä vuonna kampanjaviikko sijoittuu ajalle 18.-24.3. Kampanja on vastaveto YK:n ja Punaisen ristin ”rasisminvastaiselle viikolle”.

Tämän vuoden teema on #kansanvaihtovaalit lähestyvien eduskuntavaalien vuoksi. Tahdomme muistuttaa suomalaisia siitä, että kaikki vakiintuneet puolueet ajavat aktiivisesti valkoisiin kohdistuvaa kansanvaihtoa, vaikka osa populisteista väittääkin toista.

Lauantai-iltapäivällä joukko Vastarintaliikkeen aktivisteja jalkautui Turun kävelykadulle jakamaan esitteitä, jotka mukailivat ironisessa sävyssä suurten puolueiden sanomaa. Flyereihin oli aukikirjoitettu kunkin puolueen todellinen viesti valheellisten korulauseiden takaa. Ne myös perustuivat täysin puolueiden aidoille kannanotoille tai heidän ajamalleen politiikalle.

Liikkeen aktivisti Ville Nurmela piti paikan päällä megafonipuheen, joka otti kantaa käynnissä olevaa kansanvaihtoa vastaan. Puhe julkaistaan kampanjaviikon aikana kokonaisuudessaan Kansallisessa Vastarinnassa.

Ville Nurmela pitää puhetta

Noin puolentoista tunnin kuluttua kävelykadulle saapumisesta päädyttiin vaihtamaan paikkaa vielä läheisen ostoskeskuksen edustalle, jossa aktivismia jatkettiin noin tunnin ajan. Päivän aikana kadulla käytiin monenlaisia keskusteluja niin positiivisessa kuin negatiivisessakin sävyssä.

Kampanja tuntui osuvan arkaan paikkaan, sillä useat poliitikot tai sellaiseksi pyrkivät ovat olleet todella ärtyneitä totuudenmukaisesta tiedottamisesta. Kokoomuslainen Turun kaupunginvaltuutettu Alvar Euro kertoi aktivismin olevan vaarallista ja vaati, että sellaista ei tule sallia.

Pohjoismaiden Keskustanuorten puheenjohtaja Johanna Mantere puolestaan väitti esitteiden jakamisen aiheuttaneen turvatonta oloa. Turun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Nina Ratilainen kertoi olleensa poliisiin yhteydessä esitteiden vuoksi. Myös paikallislehti Turun Sanomat uutisoi aktivismista.

Kannustamme kaikkia lukijoita osallistumaan alkavan viikon kampanjaan levittämällä materiaalia esimerkiksi puolueiden vaalitilaisuuksissa sekä paikoissa, joita Punainen risti roskaa ”rasisminvastaisilla” julisteillaan. Voit tutustua esitteisiin ja tulostaa niitä täältä: Kansanmurhaviikko

Alla lisää kuvia tapahtumasta:

Alla vielä lisää reaktioita tapahtumasta Twitterissä:

Väkivaltafantasioita.
Lisää väkivaltafantasioita.

16 KOMMENTIT

  1. Hienoa toimintaa Vastarintaliike! Kyllä huomaa, että tempaus toimii kun kansanpettureilla ja vastavallankumouksellisa rotilla repee käytännössä perse, hahah 😂

  2. Hienoa! Aivan mahtavaa lukea noita loukkaantumisia ja huomata loukkaantuneiden määrä! Uhoavat itse väkivallalla ja soittelevat loukkaantuneina poliiseja apuun 😀

  3. Hienoa toimintaa.
    Tämä on hyvä, koska näköjään menee vasemmistolaisten ja fasistien tunteisiin, se näkyy kovana uhona tvitterissä ja muilla keksustelupaikoilla, että kukahan se uhka oikeasti on jos kirjoituksissa näkyy “olisin tehnyt sitä ja tätä, mutta kun….”, mutta heistä ei ole tekijöiksi millään tasolla ellei joku erikseen taustajoukoista kiihota heitä tekoihin.

  4. Kunnon itkua :DDD Kovat on uhot twitterissä mutta siihen se jääkin.

    Jälleen kerran loistava tempaus PVL:ltä!

  5. Nää netissä turpaanvetämisellä uhkailevat raukat eivät uskalla tulla paikan päällä edes sanomaan mitään, mutta jälkeen päin kyllä mölytään twittereissä ja facebookeissa tykkäyksiä huoraten. Ja yksikin pelle siellä taas valehtelee Karttusen tapauksesta, eipä yllätä. Kyllä on säälittävää sakkia, ihmetelkööt rauhassa miksi äänestysprosentti tässä ihanassa demokratiassamme vain laskee jatkuvasti.

  6. Huvittava dramaqueen tämä Niina Ratilainen. Todellisuudessa tämä Turun Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja pyöri kuin hyrrä aktivistien joukossa ja näpsi kuvia, eikä tilanteessa ollut mitään uhkaavaa.

    Sen sijaan kysymys “meneekö Twitteriin” oli ihan relevantti, kuten nyt jälkikäteenkin voimme todeta.

    Kiittäisi nyt vain PVL:tä. Hänen paskahalvaustaan on jaettu Twitterissä 54 kertaa ja sydämiä se on kerännyt lähemmäs 500. Facebookissa seinää on päivitetty myöskin ripsivärit poskella.

    Huomionhakuiselle ihmisellehän tämä on onnenpotku sateiseen ja koleaan päivään, jossa ei muuten olisi tapahtunut yhtään mitään sellaista, joka ylittäisi vihreän uutiskynnyksen. Ei kukaan jaksa jatkuvaa saarnaa ilmastoteoistakaan.

  7. Niin minä mieleni pahoitin kun en ole luonnossa nähnyt julisteita. Ihan rehellisesri hyvin tehty vittuilu laukaisee hirveän ulinan ja itkupotkuraivarit, anna mun kaikki kestää. Ja nämä pylvöspyhimykset, kuten isossa kirjassa Jesua Naserettilainenkin sanoi viisaasti aikoinaan siitä että synnitön voisi nakata ensimmäisen kiven ja malkan sitten voi ensimmäiseksi etsiä peilin äärestä katselemalla omia silmiään.

  8. Voin kuvitella valemedian mahdollisia lööppejä: Äärioikeistolainen väkivaltainen uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) levitti rasistista vihapropagandaansa Turun torilla ja häiritsivät vaalitilaisuutta. Viimeksi uusnatsien teot järkyttivät koko maailmaa, kun Uudessa-Seelannissa 28-vuotias uusnatsi hyökkäsi kahteen moskeijaan murhaten 50 ihmistä, mukaanlukien naisia ja lapsia…Blaa Blaa lässyn lässyn 🙂

  9. “Natsi” “Natsi” huutelu on aika väsynyttä. Mitään käsitystä heillä mitä kansallissosialismi on. Kaukana fasismista kuten joku tossa väitti, mutta toisaalta Armin turpaanveto uhittelu vähän alkoi pelottaa.

  10. Kun Voima-lehden harrastama vastamainonta käännetään vihervasemmistoa vastaan, niin johan tulee poru.

  11. Loistavaa! Prkl, meni yöunet, sen verta naurattaa kun luki nämä Twitteriuhot. Jatkakaa samaa rataa, niin kommarit, antifat sun muut viemärisukeltajat saa kaikki verenpaineen äkillisestä noususta aiheutuvan aivoinfarktin.

  12. Marxilainen newsspeak näköjään saanut päivityksen, käyttävät sanaa “rodullistettu” kiertoilmaisuna ei-valkoisista ja sellaisina larppaajista.

    Ihme väkivaltafantasiointia kommareilta kun eivät kuitenkaan uskalla käydä kuin korkeintaan naisten, nuorten tai invalidien päälle ja silloinkin miesylivoimalla.

  13. Hauska lukea näitä rasisminvastustajien vihaisia kommentteja. PVL teki jälleen kaiken oikein, osui ja upposi.

    Näin vaalien alla on ilo nähdä PVL:n aktivistit toimimassa.

  14. Ai että Jesse Torniainen on natsiterroristi? Ja että poliisit ovat PS:ää äänestäviä natseja. Nämähän näkevät natseja joka paikassa kuin Repomies Pasilassa.

    Aika kovat fantasiat on nyt hinteillä ja f-emakoilla. Pylvänäinen ja muut perseritarit ulisemassa… Voi-voi. Mitä tähän nyt sanoisi… Tulkaa kokeilemaan? Onpahan sitten syy ladata joltakin hampaat mahalaukkuun. Itseään saa edelleen tässä maailmassa puolustaa. Itsetuhoista sakkia ovat vassarit ja suvakit “rajat auki” -politiikallaan, HIV:n katkuisella elämäntyylillään jne.

    Ja muistakaa: älkää te nyt ainakaan äänestäkö niitä PS-huijareita enää koskaan! Itse äänestäisin vaikka Iljaa ennemmin, jos noista kahdesta pitäisi valita.

Comments are closed.