Koti Uutisia Kotimaa Turun kaupunginjohtaja: terrorismiin vastattava lisäämällä suvaitsevaisuutta

Turun kaupunginjohtaja: terrorismiin vastattava lisäämällä suvaitsevaisuutta

16
Minna Arve vasemmalla.

Turun kokoomuslainen kaupunginjohtaja Minna Arve vaatii, ettei monikulttuuriseen terrorismiin vastata ehkäisemällä terrorismin mahdollistajaa eli vapaata maahanmuuttopolitiikkaa. Sen sijaan Arve peräänkuuluttaa entistä suurempaa ”suvaitsevaisuutta” laittomia maahantunkeutujia kohtaan.

Turun kaupunki ei tahtonut tänä vuonna järjestää terrori-iskun uhreille lainkaan muistotilaisuutta, sillä poliitikkojen mukaan maahanmuuttokriittisyys on pahempaa kuin suomalaisiin siviileihin kohdistuva verinen monikulttuurinen terrorismi. Samalla Suomen poliittinen eliitti tahtoo kieltää Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, vaikkei yhtään rikollis- tai ääri-islamistijärjestöä ole edes yritetty aiemmin kieltää.

Arven virallinen selitys iskun uhrien unohtamiselle on se, että ”Turun kaupunki tekee mieluummin syrjäytymistä ehkäisevää työtä kuin järjestää muistotilaisuuden terroriteon vuoksi”.

– Meidän näkökulmasta on tärkeintä, että tehdään joka päivä arjessa työtä, jolla edistetään kulttuurien välistä ymmärrystä, suvaitsevaisuutta, arjen turvallisuutta ja sitä, että tällaisiin tilanteisiin ei koskaan päädyttäisi enää, Arve julistaa.

”Kulttuurien välinen ymmärrys” ja ”suvaitsevaisuus” viittaavat siihen, että Turku ottaa jatkossakin vastaan suuria määriä Abderrahman Bouananen kaltaisia tunkeutujia, joiden muodostamasta turvallisuusuhasta viranomaisilla ei ole mitään tietoa. Yleisradio uutisoikin tänään, että ”lähes joka toisen turvapaikanhakijan henkilöllisyys jää mysteeriksi”.

Arve on päässyt nykyiseen asemaansa tekemällä tiivistä yhteistyötä finanssieliitin kanssa. Hän työskentelee Turun kauppakamarin hallituksessa ja on aiemmin toiminut sen toimitusjohtajana.

Mikäli uskot, että ”suvaitsevaisuuden” sijaan monikulttuurinen terrorismi voitetaan sulkemalla Suomen rajat päättäväisesti kaikilta laittomilta tunkeutujilta, osallistu huomenna Vastarintaliikkeen mielenosoitukseen. Tilaisuus alkaa Puutorilla kello 12.00.

Lähde: Keskisuomalainen

Lue myös: Turun globalistipuolueet julkaisivat kannanoton Vastarintaliikkeen marssia vastaan

16 KOMMENTIT

  1. Tietenkin, näinhän se on. Meidän pitää ymmärtää jihadisteja, koska se on Suomalaisten vika, että tälläisiä iskuja tehdään. Emme ole suvainneet tarpeeksi emmekä osoittaneet ymmärrystä heitä kohtaan. Turun terrori-iskun tekijän paikka ei ole vankilassa vaan päiväkoti, vain näin voimme osoittaa ymmärrystä tekijää kohtaan. Ei natseja Turkuun ei natseja minnekään!

  2. Ei alpakoita eikä kokoomusnaisia Turkuun, ei alpakoita eikä kokoomusnaisia minnekkään!
    Hastala vista antifacista!

  3. Niin että kun ne haluaa ampua meidät hengiltä niin me halataan ne hengiltä, niinkö?

    • Kyllä, niin että kaikki maailman kansat ja rodut tanssivat piirissä kaikessa sovussa ja lauletaan Gumbaya.🙂

  4. Tämähän on Ruotsin malli. Viimeisin uroteko oli Arvelta marssia Turun Pridessä setalipun alla. Melkein heti perässä tulikin jo ensimmäinen tissit paljaana.

  5. Ainoa tapa on tämän paskaskin, joka elliitiksi kutsuu itseään murskaaminen armottomasti Siihen tosin tarvitsee apua sieltä mistä sitä ei ole totuttu odottamaan .

  6. Ainoa tapa on tämän paskaskin, joka elliitiksi kutsuu itseään murskaaminen armottomasti Siihen tosin tarvitsee apua sieltä mistä sitä ei ole totuttu odottamaan Eli ei Natseilta vaan Speznazseilta

  7. Naisten laittaminen politiikkaan on epäeettistä.. Heidän sympatiavaistoja käytetään hyväksi.

  8. Saa vassarilutka jakaa persettään somalille ja irakilaiselle tuomionpäivään asti, jos se oloa helpottaa.

    Näitä samoja juutalaisten oppeja nämä maanpetturipaskat toitottavat: antautua miehittäjälle pitäisi! Sairasta sakkia.

  9. »Meidän näkökulmasta on tärkeintä, että tehdään joka päivä arjessa työtä, jolla edistetään kulttuurien välistä ymmärrystä, suvaitsevaisuutta, arjen turvallisuutta ja sitä, että tällaisiin tilanteisiin ei koskaan päädyttäisi enää»

    Väärin. Mutakuonot kuuluvat omiin maihiinsa, suomalaiset Suomeen. Mutakuono ei kuulu Suomeen, eikä suomalainen mutakuonomaihin. Perin simppeliä. Tällä kaavalla KAIKKI ongelmat ratkeavat.

  10. Voiko joku olla todella noin tyhmä?!? Nähtävästi voi, Turun kaupunginjohtaja.
    Eikö se jo mene noitten kaaliin, että se islamin uskonto ei vaan sovi tänne ja mitä enemmän niitä tänne otetaan, niin koko aika enemmän tulee ongelmia!

  11. Kyl maar Turuuss! Rikoksekkii loppuu ku ymmäretää ne riminaalik kualiaiks… Turuuss..!

  12. Raiskarit, tappajat ym. rikolliset sekä rasistit pitää palauttaa takaisin kotimaihinsa.
    Meillä on jo päättäjissä aivan tarpeeksi luonnevikaisia, pösilötuonnille ei ole tarvetta.

  13. Tällä yksilöllä ei kyllä todellakaan ole kaikki muumit himassa. Ei voi yksinkertaisesti käsittää tämän ihmisen järjenjuoksua.

Comments are closed.