Koti Uutisia Pohjoismaat “Turpa tukkoon, neekeri” – Ruotsalaismiehelle tuomio loukkauksesta

“Turpa tukkoon, neekeri” – Ruotsalaismiehelle tuomio loukkauksesta

9

Ruotsalaismies on saanut tuomion jouduttuaan sanaharkkaan työpaikallaan työskentelevän rotumuukalaisen kanssa. Sanaharkan aikana “uhri” ja yksi todistaja kertoo miehen sanoneen “Turpa tukkoon, neekeri”.

Mies myönsi sanoneensa “turpa tukkoon”, mutta kiistää käyttäneensä sanaa “neekeri”. Malmön käräjäoikeus on kuitenkin sitä mieltä, että todistaja, joka myös itse on rotumuukalainen, on luotettava. Käräjäoikeus tuomitsi miehen maksamaan 5 000 kruunua vahingonkorvauksia rotumuukalaiselle, koska oikeus katsoo, että miehen sanat olivat loukanneet “uhria”. Tämän lisäksi mies tuomittiin maksamaan päiväsakkoja, joiden kokonaissumma on 15 000 kruunua.

Lähde: Nordfront

9 KOMMENTIT

  1. Ennakkotapaus, jonka jälkeen jokainen ruotsalainen, joka puhuu maahantunkeutujille ilman todistajaa, joutuu maksamaan heille korvauksia.

  2. Voi hevon v*ttu. Neekeriä ei saa sanoa neekeriksi, ihan niinkuin homoa ei saa sanoa homoksi eikä muutenkaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kohta ei saa sanoa hyvää huomenta, sillä jollain voi olla huono aamu ja taas paukkuu sakkoja ja korvauksia.

  3. Neekerit haisevat kuvottavalta. Kommentoin kyllä aina kovaan ääneen, jos jossakin huoltoasemalla vaikka tulevat vastaan. Näille parasiiteille pitää tehdä selväksi, ettemme heitä tänne halua.

  4. Neekeri on neekeri vaikka voissa paistaisi, kutsutaan asioita oikeilla nimillä.

  5. “Svartskalle” eli suomeksi “mustapää” oli Ruotsissa 80-luvulla yleisessä (katutason) käytössä ollut nimitys kaikille maahanmuuttajille, jotka olivat mutiaisia. Samaan ryhmään kuuluivat niin sisilialaiset, kreikkalaiset, neekerit, arabit kuin aasialaisetkin. Ruotsalaiset skinhead-bändit tekivät useita lauluja (på svenska), joissa laulettiin näistä mutiaisista. Silloin ruotsalaiset (vaaleahiuksiset ja sinisilmäiset) olivat vielä enemmistö Ruotsissa. Sitten vaaka vain keikahti 90-luvulla, kun arabeita, afrikkalaisia, aasialaisia ja latinoita tuli maahan kymmenien tuhansien vuosivauhtia, mennen lopulta satoihin tuhansiin “svartskalleihin”, joita maahan tunkeutui elämään ruotsalaisten veronmaksajien piikkiin sosiaaliturvalla – mukamas “turvapaikanhakijoina”. 80-luvulla ruotsalaiset sanoivat vielä rohkeasti “Jävlä svartskalle!”, kun joku Välimeren maista saapunut rupesi ökkäröimään. Sama sanottiin kreikkalaisille siinä missä afrikkalaisille, aasialaisille, latinoille tai arabeillekin. Suomalaisista (mustatukkaisistakaan) sanaa ei käytetty, vaan meille oli oma sanamme: “Jävla finne!”. Nykyisin myös sana “jävla” taitaa olla kielletty Ruotsissa.

  6. Raiskareille ehdollista, mutta jos haukut neekeriksi niin auta armias….

Comments are closed.