Koti Uutisia Ulkomaat Turkki aikoo jatkaa tunkeutujien lähettämistä Eurooppaan

Turkki aikoo jatkaa tunkeutujien lähettämistä Eurooppaan

5

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan julisti tuoreessa puheessaan, että hän tulee jatkamaan Eurooppaan kohdistuvaa keinotekoista siirtolaiskriisiä. Turkki on ajanut kymmeniä tuhansia tunkeutujia Kreikan rajalle painostaakseen Euroopan unionia poliittisesti.

“Kunnes kaikki Turkin odotukset, mukaan lukien vapaa liikkuvuus, tulliunionin uudistus ja taloudellinen apu on käsinkosketeltavalla tavalla täytetty, pidämme rajamme auki”, Erdoğan uhosi televisiossa.

Presidentti esitti myös olevansa pöyristynyt siitä, ettei Kreikka ole taipunut Turkin tahtoon vaan pakkokäännyttänyt rotumuukalaisia. Turkin hirmuhallinto on asiassa siis samalla kannalla kuin muun muassa Sanna Marinin hallitus Suomessa.

“Ei ole mitään eroa natsien toiminnan ja Kreikan rajalta tulevien kuvien välillä”, krokotiilinkyyneleitä vuodattanut presidentti totesi kritisoidessaan Kreikan viranomaisia.

Lähde: Helsingin Sanomat (arkistoitu)

5 KOMMENTIT

  1. Erdoganilla on pakko olla sukulaisia Israelissa, sellaista puhetta ja toimintaa…

    • Jutku mikä jutku. Jokainen edes vähäistä aivotoimintaa omaava on kirjoittanut siitä jo vuosia, ettei näiden rottien kanssa pidä tehdä mitään diilejä tai olla ylipäätään missään tekemisissä! Turkki/Israel ymv. paskareiät eivät ole Eurooppaa! Malta olisi esimerkiksi hyvä sijoituspaikka kaikelle jätteelle.

  2. Luuleekohan EU:ssa vielä joku voivansa neuvotella Erdoğanin kanssa?

    • Turkin kanssa ei pitäisi olla missään tekemisissä!!! Suomalaisetkin ramppaavat siellä lomamatkalla aivan hulluina. Kaikki välit moisen paskamaan kanssa pitäisi laittaa jäihin, niin yksilötasolla kuin valtiollisestikin. Nyt kiristävät miljardeja euroja EU:lta. Kenenköhän maksettavaksi realisoituu moinen idioottimainen välinpitämättömyys lopulta oikein?

      Irti EU:sta ja eurosta HETI, perkele!!

Comments are closed.