Yhteiskunnassa on pääasiassa kolmenlaista työtä: tuottavaa, ylläpitävää sekä keinottelevaa työtä. Ylläpitävällä työllä tarkoitan tuottavan työn mahdollistavaa työtä, kuten sosiaali- ja terveysalaa sekä siivousalaa. Ylläpitävän alan palkkaus on huomattavasti pienempi kuin tuottavissa töissä. Alalle haetaan enemmän työntekijöitä EU:sta ja sen ulkopuolelta, eikä suomalaisten keskuudessa alalle ole tungosta.
Tämä johtuu paljolti siitä, ettei alaa arvosteta. Arvostettaisiinko sitä kenties enemmän, jos palkkaus olisi reilumpi? Olisiko alalle enemmän hakijoita, jos sitä arvostettaisiin enemmän ja jos työtaakka olisi pienempi? Entä olisiko työtaakka pienempi, jos paremman arvostuksen myötä resursseja lisättäisiin? Tämä kierre on katkaistava jostain. Mielestäni ainoa keino on lisätä resursseja vapauttamalla niitä jostain turhasta. Sitä paitsi suurempien palkkatulojen myötä alasta tulisi yhteiskunnalle tuottavampi lisääntyvien verotulojen sekä kierrossa olevan rahan lisääntymisen vuoksi, eikä tuotto valuisi veroparatiiseihin. Näin voisimme lisätä resursseja entisestään.
On päivänselvää, että yhteiskunta tarvitsee niin kutsuttuja matalapalkka-aloja ja niihin ammattitaitoisia ja motivoituneita työntekijöitä; lastenhoitajia lapsille, joiden vanhempien täytyy molempien työskennellä; lähihoitajia jakamaan vanhustenhoidon taakkaa; siivoojia, jottemme hukkuisi saastaan jne. On roskapuhetta, että esimerkiksi edellä mainituille aloille ei ole työvoimaa Suomessa, mitä joukkomaahanmuuton kannattajat käyttävät usein argumenttina. Suomessa yli kahdeksan prosenttia työvoimasta on tällä hetkellä töitä vailla. Lisäksi nuorten annetaan kouluttautua aloille, joilla ei ole töitä ja jotka ovat suomalaisten hyvinvoinnin kannalta täysin arvottomia. On valtakulttuurin ja poliittisen järjestelmän kädettömyyttä, että “työvoimapulan” käsite syntyi oikeuttamaan maamme pakkomonikulttuuristamista.
Toisaalta kohtuulliset tuloerot ovat välttämättömiä. Palkkauksen tulee määrittyä tehtävän vaatiman koulutuksen, vastuun ja ajankäytön perusteella, ei välittömän tuottavuuden perusteella. Tarvitsemme myös yritysjohtajia sekä kannustimia tehtäviin hakemiseen.
Suurin ongelma yhtälössä on keinotteleva työ ja sen välistä vetämä, kohtuuttoman suuri osuus. Keinottelevalla työllä tarkoitan olemassa olevan sekä kuvitellun rahan tekemää työtä. Esimerkkejä ovat korkotulot, pääomasijoittajien saamat osingot sekä osakekauppa, puhumattakaan investointipankkien suurista kuplista. Käytännössä tuottava työ kykenisi kustantamaan ylläpitävän työn helposti niin, ettei nykyisenlaisia tuloeroja näiden välille synny. Jos suurin osa tuotosta kuitenkin menee välistävetäjille, kasvaa taakka liian suureksi.
Juuri tällainen keinottelu on vastuussa inflaatiosta ja nyt vellovasta talouskriisistä. Yksityisten ihmisten verojen välttelyt ovat markkinoiden rikoksien rinnalla nappikauppaa. Islannissa kansa ymmärsi tämän ja laittoi pankkiirien päät vadille. He tekivät myös uudella perustuslailla selväksi, ettei sen kaltaista toimintaa enää suvaita. Nyt maalla menee toistaiseksi hyvin.
Ylläpitävä ja tuottava työ tukevat kumpikin tuottavuutta, ja kaikki sellainen työ on yhtä tärkeää ja ansaitsee arvostuksensa, toisin kuin keinotteleva työ. Kuitenkin nykyisen järjestelmän kanta on selvä: pääoman etu menee aina kansan edun edelle!
Napakka ja aina ajankohtainen teksti Jannelta! Keinottelukapitalismi on käsittämättömän mätä pohja yhteiskunnalle.
Hyvä kirjoitus, nykyään tuntuu perusasiat taloudenhoidossa unohtuneen ainakin päättäjätasolla. Vanha totuus, jonka mukaan yhteiskunta voi jakaa varallisuutta tieteisiin, taiteisiin etc. vasta sen jälkeen, kun on syntynyt jaettavaa ylijäämää, pätee edelleen. Kuitenkaan milloinkaan aiemmin ei ole sovittu valtio ja yhteiskuntatasolla, että tätä ylijämää voidaan laillisesti huijata ja keinotella sekä luvata niille joilla ei ole osaa eikä arpaa tämän varallisuuden syntymiseen.
Eräs tekijä tähän on se, että valtion akateemisissa suojatyöpaikoissa puuhastelevat ihmiset eivät ymmärrä työn ja tuotannon merkitystä kansantalouden varallisuuden muodostumisessa. Näiden mielestä Suomella on “varaa” tehdä lähes mitä taloudellisia älyttömyyksiä tahansa. Ongelmalliseksi asian tekee se, että nämä samaiset ihmiset ovat päättämässä asioista, ymmärtämättä taloudenyksinkertaisia lainalaisuuksia.
Europohjainen valuutta, jolla ei ole taloudellista taustaa, ainoastaan poliittinen päätös, muodostaa tämä maksuvälineen ja hämärtää entisestään kykyä hahmottaa asioiden todellinen olemus. Tähän lisättynä valheellinen tilastointi ja kaikkialla kärkkyvät keinottelijat, niin soppa on valmis.
Se mikä on paras vaihdonväline on tietysti toisarvoinen kysymys, tärkeätä sen sijaan on se miten valuutan vaihtoarvo määritellään. “Intiaaniraha” joillakin meksikon alueilla käytössä oleva vaihdannan väline, saattaisi antaa osviittaa valuutasta joka ei mahdollista keinottelua, maksuna työstä saa rahan, jonka arvolla voi ostaa työtä, mitä tahansa, saman määrän jonka itse on tehnyt työnä jollekin toiselle. Työtä ei ole eriarvoistettu, joten siivooja saa tunnin työnsä arvona ostaa vaikka lääkärin työtä tunnin edestä.
Käytännössä kaupan ja ulkomaan kaupan välineenä tämä edellyttäisi kaikkialle samankaltaista järjestelmää ja yhteisiä sopimuksia hyödykkeiden arvosta maailmalla. Nythän länsimaiden tukitoimenpiteiden ansiosta mm. maataloustuotteiden kauppa on huomattavan epätasa-arvoista, eikä mahdollista kannattavaa tuotantoa kehitysmaissa.
Minä sanoisin että kyllä tuo valtaapitävä ja päättävä taho ymmärtää täysin mitä se tekee. Se tahallaan ylläpitää kurjuutta ja tekee päätöksiä jossa käteenjäävän rahan ostovoima pienenee vuosi vuodelta. Ja se on se kierre joka tulee pystyä katkaisemaan.
Jos ajatellaan että meillä olisi täystyöllisyys niin miten kävisi palkoille? Ne nousisivat joka ei olisi hyvä asia valtion kannalta. Jokaisessa ammattiryhmässä pitää olla noin 10% työttömiä jotta palkat pysyvät matalina. Samaan aikaan niissä pitää olla työvoimakysyntää, mutta työtä tarjotaan vain minimipalkalla. Tämä johtaa tilanteeseen että aina joku ammattiryhmästä on pakotettu elämäntilanteensa vuoksi ottamaan vastaan sen minimipalkkaisen työpaikan. Ja orjatukkureiden (työvoimavuokraus) kautta tapahtuvalla työllä, maksetaan työntekijälle poikkeuksetta minimipalkasta 80%, koska henkilö sijoitetaan harjoittelijan nimikkeellä. Ja joka kerta kun näin tapahtuu, työnantajaliitto voittaa yhden työpaikan taistelun ja vetoaa siihen uusien työpaikkojen hinnoittelussa.
Julkinen/kunnallinen sektori on taakka veronmaksajille. Se ei pysty tuottamaan läheskään omia kulujaan verovaroistaan. Kun sitten katsotaan laajemmin ja nähdään että pankkitoiminta muodostaa rahaa tyhjästä (= luo inflaatiota), suurteollisuus ei maksa verojaan Suomeen. Työpaikat ovat alipalkattuja niin kenen harteilla Suomen talous lepää? Niiden tuhansien yrittäjien, jotka tekevät pitkä päivää ja ovat valtion ankaran verotuksen kohteena. Tätä taakkaa lisää vuotuiset EU-maksut, jotka kohta rikkovat miljardin euron rajan.
Suomen talous on niin heikoilla että jos 3% kehä-III:n karsinan talouksista muuttaisi sieltä pois, niin ketjureaktiona talous romahtaisi. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää että tieto koitetaan pimittää kansalaisisilta kaikin keinoin. Työtä tekevät kansanosan onkin nyt pikimiten opeteltava kädentaidot uudelleen. Mikäli aikoo kävellä kengillä, tulee ne osata valmistaa itse. Samoin huonekalut ja osa vaatteista. Talous muuttuu radikaalisti.
Rahajärjestelmässä, jossa yksityiset liikepankit luovat rahaa tyhjästä ja antavat sitä ihmisille korolla, ei ole olemassa tasapainopistettä. Se on sisäänrakennettu ominaisuus, että velka on aina suurempi kuin kierrossa oleva raha. Velka kasvaa koko ajan riippumatta siitä, mitä gojimit tekevät tai millainen on heidän talouspolitiikkansa. Mutta 95% ihmisistä (mutuarvio) ei edes ymmärrä, että otettua lainaa on mahdotonta maksaa takaisin. Bankstereiden hallitsema valtio levittää koululaitoksen ja virkamiesten kautta gojimiin propagandaa, että tekemällä enemmän työtä, pidentämällä eläkeikää, säästämisellä yms. “kilpailukyvyn parantamisella” velkaongelma olisi muka ratkaistu.
Jokaisen kansallissosialistin on ymmärrettävä, miten toimii koronkiskureiden pyörittämä rahajärjestelmä, jotta ihmisiä tuhoava ja ryöstävä rahajärjestelmä saadaan muutettua kansakuntaa palvelevaksi. Saksan NSDAP:n talouspolitiikka osoittaa, että kun rahajärjestelmä asetetaan palvelemaan kansakuntaa, talous alkaa heti kukoistaa ja saavuttaa ennennäkemätöntä menestystä. Kansallissosialistisessa kansantaloudessa, jossa raha=työ (ei raha=velka, kuten nyt), myöskään julkinen/kunnallinen sektori ei ole taakka veronmaksajille vaan yhtä hyödyllinen kuin yksityiset yritykset.
Loinen vain ei lähde vapaaehtoisesti kansakunnan elimistöstä, joten ilman kirurgista operaatiota (l.loisen amputointia) pelastusta ei saada aikaan.
Lukekaapas tämä blogi, siinä on totuuden siemen:
http://blog.hse-econ.fi/?p=5995
Tosin toisin kuin kirjoittaja väittää, niin palkkauksen tulee nimenomaan perustua työn tuottavuuteen, mutta myös vaativuuteen ja vastuuseen. Jälkimmäisinä mainitut yleensä kulkevat käsikädessä ensimmäisen kanssa. On vaativampaa myydä vaikka pakastimia tonnin kappale, kuin nakkisämpyölöitä euron kappale. Palkkauksesta tulisi mainituilla perusteilla sopia yrityksissä korporatiivisesti valtion, ammattikuntien ja yritysjohdon välillä eikä kapitalistien kysynnän ja tarjonnan lakeihin perustuvan mielivallan mukaan kuten nykyään.
Comments are closed.