Koti Artikkelit Vastarintaliike Tue Vastarintaliikettä taloudellisesti – hanki tukijäsenyys

Tue Vastarintaliikettä taloudellisesti – hanki tukijäsenyys

19

Vastarintaliikkeen toimintaa voi jälleen tukea taloudellisesti ostamalla järjestön tukijäsenyyden TÄÄLTÄ!

Vastarintaliike on toimintakeskeinen järjestö – aktivistit ovat keihäänkärkemme. Tukijäsenet ovat puolestaan perusta, jota ilman järjestö ei voisi kasvaa ja kehittyä.

Näkyvin aktivismimme tehdään Suomen kaduilla, mutta tämä on vain pieni osa Vastarintaliikkeen kokonaisuutta. Järjestämme sen lisäksi muun muassa poliittista koulutusta sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Tavoitteenamme on kouluttaa radikaaleja, älykkäitä ja poliittiseen kamppailuun sitoutuneita suomalaisia, jotka kykenevät vaikuttamaan maamme tulevaisuuteen ratkaisevasti.

Pitkän aikavälin tavoitteemme onkin rakentaa Suomeen rinnakkainen yhteiskunta – vastarintayhteiskunta, johon kuuluu suomalaisia monista eri taustoista ja jotka tukevat taistelua omista lähtökohdistaan.

Suomessa on suuri määrä kansallismielisiä, jotka eivät esimerkiksi terveydentilansa tai työnsä vuoksi voi osallistua suoraan aktivismiin. Jokainen voi kuitenkin liittyä tukijäseneksi ja tehdä näin oman osuutensa. Vastuu Suomesta kuuluu kaikille!

Monet Vastarintaliikkeen nykyisistä jäsenistä ja aktivisteista ovat aloittaneet tukijäseninä. Tukijäsenet saavat osallistua toimintaamme niin aktiivisesti kuin haluavat, mutta heillä on aktivisteja ja jäseniä vähemmän velvollisuuksia ja vastuualueita. Tukijäsenyys on loistava tapa tutustua järjestökulttuuriimme ja selvittää, kuinka aktiivisesti tahtoo tulevaisuudessa toimia Vastarintaliikkeessä.

Radikaali kansallismielinen järjestö ei voi menestyä ilman laajaa tukijoiden verkostoa. Tue toimintaa ja täytä velvollisuutesi Suomea kohtaan. Tukijäsenyyden voi hankkia TÄÄLTÄ.

Tukijäseneksi liityt maksamalla valitsemasi jäsenmaksun. Jäsenyystasoja on kolme: pronssinen (50 €), hopeinen (100 €) ja kultainen (150 €).

Osoituksena jäsenyydestäsi saat diplomin ja jäsenyystasosi mukaisen pinssin. Tukijäsenyys uusitaan kerran vuodessa.

Vastarintaliike

19 KOMMENTIT

  1. Onkohan “pankkiiri” luotettava ja asiassa ehdoton, ettei käy tukemiselle kurjasti?

  2. Onko siis 150e Max mitä pystyy antaa? Voisiko mahdollisesti antaa enemmän vuodessa?

    • Saa toki lahjoittaa enemmän kuin kultaiseen tukipinssiin vaadittavan 150€ vuodessa. Laita se summa lisätietoihin tai ota suoraan yhteyttä lähimpään aktivistiryhmään.

      • Miten pääsee varsinaiseksi jäseneksi teidän järjestöön, mielelläni tuen mutta haluaisin osallistua myös teidän rohkean taisteluun…miten voin ottaa yhteyttä teihiin…

  3. Onko tietoa milloin kadulle.com aukeaa vai onko jo lopettanut toimintansa?

    • Kadulle comin aukeaminen riippunee poliisihalituksesta sekä tällä hetkellä uskotusta miehestä: TAmperelaisesta tuomarista Gummeruksesta. Joka ainakin aikaisemmin oli jättänyt tekemättä käräjäoikeuden hänelle määräämiä tehtäviä.

      Mutta veikkaan että jos tiedät mitä haluat niin ota yhteyttä lähimpään osastoon ja tiedustele/tilaa. Kaikkea ei varmasti löydy mutta jotain saattaa olla myytäväksi asti.

      • Selvä. Kiitos tiedosta. Pitääpä ottaa yhteyttä osastoon jos kauppa ei ala aukeneen.

  4. Olisi kivaa jos kadulle.com aukeaisi uudelleen. Tilauksen tekisin varmasti! Voiko Turun miekkarista ostaa Vastarintaliikkeen tuotteita?

  5. Miten pääsee varsinaiseksi jäseneksi teidän järjestöön, mielelläni tuen mutta haluaisin osallistua myös teidän rohkean taisteluun…miten voin ottaa yhteyttä teihiin…

  6. Linkki josta voi maksaa tukijäsenyyden ei toimi, miten voin liittyä tukijäseneksi?

  7. Lähetin sähköpostia lähimpään aktivistiryhmään, sähköpostiini ei ole vastattu? Haluan todella liittyä tukijäseneksi.

Comments are closed.