Koti Uutisia Sionismi Trumpin sionistihallinto uhkaa aloittavansa Syyrian liittolaisen terrorisoinnin

Trumpin sionistihallinto uhkaa aloittavansa Syyrian liittolaisen terrorisoinnin

3
Mike Pompeo.

Donald Trumpin sionistihallinto uhkaa jatkaa verenvuodatusta Syyriassa, vaikka Syyrian hallitus on jo käytännössä voittanut sisällissodan. Trumpia määräilevät sionistit olivat toivoneet, että Syyrian hallitus olisi onnistuttu tuhoamaan sodan yhteydessä.

Amerikan tuoreet uhkaukset kohdistuvat iranilaisjoukkoihin, jotka tukivat Syyrian puolustusvoimien taistelua sionistien rahoittamia ja aseistamia ääri-islamisteja vastaan. Yhdysvallat painostaa Irania myös siksi, että maata pidetään sotilaallisena uhkana juutalaisvaltio Israelille.

Israel ja juutalaiset painostusjärjestöt raivostuivat Trumpille joulukuussa, kun hän ilmoitti yllättäen vetävänsä sotilaansa pois Syyriasta. Muutamassa viikossa sionistilobby kuitenkin pakotti Trumpin perumaan päätöksensä muistuttaen presidenttiä siitä, että Yhdysvallat on Syyriassa ajamassa Israelin etua. Israel tahtoo pitää Syyrian heikkona ja epäitsenäisenä, koska Syyrian hallitus vastustaa sionismia.

Amerikan ulkoministeri Mike Pompeo lähti Syyria-kiistan jälkeen kiertämään Lähi-itää vakuuttaakseen sionistit ja ääri-islamistit siitä, että Yhdysvallat jatkaa taistelua Syyriaa ja Irania vastaan.

Pompeo uhkasi, että “Yhdysvallat ajaa kaikki Iranin joukot pois Syyriasta”. Koska iranilaiset ovat Syyriassa tukemassa kansallisen turvallisuuden palauttamista, merkitsi Pompeon uhkaus käytännössä sitä, että Amerikka pyrkii syöksemään jälleenrakennusta aloittavan Syyrian takaisin sisällissotaan.

Yleisradion mukaan “Pompeo sanoi Yhdysvaltojen rakentavan Lähi-itään Iranin-vastaista rintamaa”. Rintaman johtoon kuuluu muun muassa ääri-islamistivaltio Saudi-Arabia, joka on Israelin tiivis liittolainen sekä terroristijärjestö Isisin yksi tärkeimmistä tukijoista.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

  1. Jos tiukaksi menee, Iran voi katkaista laivaliikenne Hormuzinsalmen kautta, ja maailman markkinoilta häviäisi noin 20% raakaöljyä. Vuonna 1973 vain 5% öljyn puute nosti öljyn hinnat nelinkertaisesti.

    Jos nykymaailmasta markkinoilta äkkiä häviää 20% öljyä – ylivelkaantuneet taloudet romahtaavat ihan varmasti yksi toisensa jälkeen. Onko sitten petrodollaria, USAata ja Israelia sen jälkeen olemassa? se on iso kysymys. Joka tapauksessa globalistit, sionistit ja juutalaiset leikkivät tulella.

  2. On tässäkin hyvät puolensa. Sen verran selväksi on käyneet syyt, tai syy, miksi USA ylipäätään on Syyriassa. USA turvaa Israelia, ei mitään muuta, se on sanottu niin useaan otteeseen ja niin usealta ja korkea-arvoiselta taholta, että jokainen muuta väittävä joutaa argumentteineen pärekoriin.

    Onneksi arabit on sen verran sisäsiittoisia kuumakalleja, ettei Israelin ja Saudi-barbariankaan lämmin suhde kauaa tule kestämään.

    Tuo skenaario mistä Leo tuossa aiemmin kirjoitti on nykyään ongelmallisempi kuin 1973. USAn tukikohdat Qatarissa ja Bahrainissa on ne suurimmat probleemat, miksi Iran ei kauaa kykenisi pitää salmea suljettuna.

  3. Voi Yhdysvallat parka, jota voi aivan täydellä syyllä verrata ihmisuhriin, jonka kuristajakäärme on kietonut tiukkaan kuoleman otteeseen ja joka pienellä henkäisyllä, jonka uhri ottaa, käärme kiristää kuristus otettaan. Ja mikä pahinta tässä tapauksessa, metafora ei koskaan kuole eli kohtaa armollista loppuaan, vaan kyse on kuin vapaapainin jalka lukosta, josta vastustaja ei päästä irti, koska ei ole olemassa edes tuomaria joka hakkaisi kämmentään lattiaan vaativaan sävyyn.
    Presidentti Donald Trump on tuottanut pettymyksen, mutta ne jotka tuntevat ja tietävät Yhdysvaltain yhteiskunnan niin kuin tämän julkaisun jäsenet. He ymmärtävät sen minkä alussa kirjoitin ja sen merkityksen parhaimmallekin valkoiselle miehelle tuossa maassa olipa hänen OMAT aikomuksensa kuinka päättäväiset ja puhtaat hyvänsä.
    Kun on kyse juutalaisista, toistan: kun on kyse juutalaisista, joita voi verrata ebolaan eli heidän muodostamaan uhkaan ja ylivertaisuuteen “verkostumisessaan” kuin kuristaja puu, joka Etelä-Amerikassa on tunnettu tuholainen ja loiskasvi, joka tapaa lopulta isäntänsä, joka on taistellut itsensä pienestä siemenestä ja taimesta kohti korkeuksia tuiki tarpeeseen auringon valoon, joka on absoluuttinen elämän edellytys tuossa sademetsä ekosysteemissä. Lopulta loispuu kietouduttutuaan isäntäpuun ympärille nopeasti kasvaen ja siitä imien ravinteita näin heikentäen sitä viikoista toiseen, tapaa se ilmojen jättiläisen ja ottaa sen paikan niiden joukoissa, jotka ovat tehneet työtä veressä ja hiessä saavuttaakseen tuo tavoitellun asemana auringonpalvojana.
    Yhdysvaltoja viedään kuin pässiä narussa sinne, minne sitä halutaan tapattamaan tyttöjään ja poikiaan Israelin sodissa, joka vielä Israel kun on, ampuu itsekin amerikkalaisia goyimeja jos se näkee sen saman kuin entinen hauturi eli, “Huonosti kuolee”! Mutta USA:n tappiot eivät jää edes miesvoimaan ja kalusto tappioihin vaan samaan aikaan, se vie amerikkalaisten veronmaksajien maksamia veroja ja eivätkä nekään edes “riitä” vaan aseteollisuuden suureksi yhtä suureksi riemuksi valtionvelka kasvaa miljardeittain vieden kaikki kankkulan kaivoon, syystä että ne olisi voitu käyttää Yhdysvaltain yhteiskunnan kehittämiseen ja jopa siellä outoon sosiaalipolitiikkaan tai ainakin työpaikkojen luomiseen. Ja aivan kuin tuossa ei olisi vielä kaikki. Yhdysvaltain maailmanpoliisin älytön ja keneltäkään muulta vaadittu vaadittu oikeuden kätenä toimiminen lisää rakettimaisesti kotimaassa muslimiterroristien terroristi-iskuja kohdistettuna amerikkalaisiin kansalaisiin, jotka joutuvat maksamaan vielä hintaa siitäkin sen lisäksi, että niin kuin maailma ja etenkin kommunisti YK järjestää vain “maailman kiittämättömyyydeksi” paskamyrskyn tuolle valtiolle, joka on kirottu sotimaan aina siellä ja tuolla missä kukaan toinen ei halua koskea 10-metriä pitkällä kepilläkään.
    Kun ja jos tätä alettaisiin korjaamaan.
    Ensimmäinen kajahtava karjaisu olisi: JUUTALAISET RAUS!!!

Comments are closed.