Koti Uutisia Ulkomaat Trump poisti entisen CIA-johtajan turvaluokituksen

Trump poisti entisen CIA-johtajan turvaluokituksen

4
John O. Brennan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on poistanut entisen CIA-johtajan John Brennanin turvallisuusluokituksen. Brennan on jo pitkään ollut kovaääninen Trumpin kriitikko.

Koska Yhdysvalloissa korkeatasoiset virkamiehet usein pitävät turvallisuusluokituksensa viran päätyttyä, on Brennan oletettavasti uskonut pystyvänsä hyödyntämään turvallisuusluokitellun tietoa kritisoidakseen Trumpia ilman seuraamuksia. Trump teki kuitenkin historiallisen päätöksen ja poisti Brennanin luokituksen.

Asiasta ilmoitti julkisuuteen Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Sanders. Syyksi luokituksen poistamiselle Sanders kertoi sen, että Brennan on päässyt käsiksi kriittiseen tietoon.

Brennan kommentoi asiaa Twitterissä ja väitti poiston rajoittavan sananvapautta. Epäselvää on, miten hänen sananvapauttaan rajoittaa se, ettei hän pääse käsiksi tietoihin, joihin suuri osa kansalaisista ei niin ikään pääse käsiksi.

– Tämä toiminta on osa Trumpin laajempaa yritystä tukahduttaa sananvapaus ja rangaista kriitikoita. Tämän pitäisi huolestuttaa syvästi kaikkia amerikkalaisia, sanoi Brennan.

Lähde: Uusi Suomi

4 KOMMENTIT

  1. Turvaluokitus on monelle “lupa tappaa”. Sillä tarkoitan, että suuri joukko ylimpään eliittiin kuuluvia voi vapaasti toimia lain ulkopuolella, kunhan osaa lausua sanat “kansallinen turvallisuus”.

    Vapaus laista ja lainsäädännöstä koskee myös henkilökohtaista elämää kuten ihmiskauppaa ja pedofiliaa.

  2. Sananvapautta 😀 ei hellanlettas, minäkin tahdon tietää kaikki valtiosalaisuudet, koska sananvapaus!

  3. Deep-State eli poteroihinsa kaivautuneet mädättäjät, koneiston hallintovirkamiehistö siis, yhdessä kusetusmedian liberaalin siiven kanssa (CNN, MSNBC ynnä muut aakkoset) edustavat retoriikassaan niinsanottua päinvastoin -periaatetta. Asioiden todellisempi laita ja mitä oikeasti tarkoitetaan sanoa avautuu vasta kun tämän ymmärtää.

    “Trump rajoittaa sananvapautta” on suomeksi “Trumpin esittämien asioiden ilmaisua pitäisi rajoittaa”
    “Meillä on lehdistönvapaus” tarkoittaa suomeksi “Meillä on kosher-kontrolloitu lehdistö jolla on tiukat reunaehdot joiden puitteissa toimia”
    “Vihapuhe ei nauti sananvapautta” on suomennettuna “Me määrittelemme mistä saa puhua ja millälailla”

    Oltiin Trumpista nyt mitä mieltä tahansa, hän on lyönyt särön liberaaliin narratiiviin joka vihaa valkoista kansanmiestä. Trumpin valinnan aiheuttama polarisaatio on saanut vasemmistoliberaalit paljastamaan karvansa koko maailman edessä. Hän on myös osoittanut republikaanit siksi perääantajien kerhoksi kuin mitä ovatkin joten luonnollisesti myös niinsanottujen konservatiivienkin riveissä ollaan kiukkuisia. Marraskuun vaalit tulevat kertomaan uudistuuko puolue vai ei. Nythän on varsinkin hallintokoneisto pannut kapuloita vaalilupausten rattaisiin.

    Demokraateilla ohjelma on selvä- presidenttiehdokkaiksi on nousemassa mm. Kamala Harris niminen mulattinainen sekä puerto-ricolainen Alexandria Ocasio-Cortez. On sanomattakin selvää että vuoden 2020 Republikaanien vaalikarja tulee olemaan Yhdysvaltojen normaali valkoinen sekä yhteistyökykyinen muu väestö ja Demokraattien kaikki muut (jos sitäkään).

  4. Näyttää erehdyttävästi juutalaiselta valehtelijalta. En dissaa, sillä minkäs kansa luonnolleen voi sen enempää kuin ankka seljälleen.

Comments are closed.