Koti Uutisia Sionismi Trump erittäin suosittu juutalaisten keskuudessa

Trump erittäin suosittu juutalaisten keskuudessa

15
Donald John Trump.

Amerikan sionistipresidentti Donald Trump sai ylistystä osakseen juutalaiselta keskusteluradiojuontajalta, Mark Leviniltä ollessaan hanukkajuhlissa viime keskiviikkona:

“On kunnia olla täällä Amerikan ensimmäisen juutalaisen presidentin seurassa. Ja jos hän ei ole, niin hänen tulisi olla.”

Hän myös kiitti Trumpia kaikesta siitä, mitä Trump on tehnyt juutalaisten ja Israelin vuoksi:

“Haluan kiittää sinua kaikesta, mitä olet tehnyt juutalaisten vuoksi. Haluan kiittää sinua kaikesta, mitä olet tehnyt esi-isiemme maamme vuoksi. Sinut tullaan muistamaan siellä seuraavat 1000 vuotta.”

Samassa juhlassa Trump allekirjoitti lakimuutoksen, joka takaa juutalaisille erityisen suojellun aseman Amerikan yliopistoilla poistamalla yliopistolta valtion tuet mikäli se ei tarpeeksi tehokkaasti kitke antisemitismiä pois kampusalueeltaan. Tämä koskee myös Israel-boikottien pitämistä.

Sionistipresidentin suosio ortodoksijuutalaisten keskuudessa onkin kaiken hänen juutalaistennuoleskelun seurauksena kasvanut 54 prosentista 89:ään prosenttiin.

Lähteet: breitbart.com (1,2) The Times of Israel

15 KOMMENTIT

  1. Lammas massat ei tajua ei vaikka lekalla päähän hakkaisi! Onneks valtamediaa seuraavaa amerikkalais jäte massaa varten on femakämpit valmiina Neuvostoliiton gulakkien vastine!

  2. Ei tällä keisarilla ole vaatteita ollut missään vaiheessa. Eikös Trumpin lapsista ainakin joku ole ihan virallisesti kääntynyt juutalaisuuteen?

  3. Johan on yllätysten yllätys.
    Missä se nyt uutisoitiinkaan että nimeävät uusimman rakennutettavan miehitysalueen Golanilla Trump Heightsiksi?
    Varmasti Pelsepuupin valtakunnassakin on joku huone jo varattuna hänen nimellä.

  4. Jokaisen pitäisi jo tässä vaiheessa “koulutusta” tajuta, että minkä tahansa valtion tirehtööri, joka nuolee jutkujen persettä ja asettaa tuo potan päähänsä, ei ole oikeasti kansan asialla.

  5. Juutalaisuuteen voi kääntyä mutta se ei tee juutalaiseksi.
    Juutalaiset haluavat säilyttää rotunsa puhtaana, he ovat Jumalan valittu kansa joka tulee hallitsemaan maailmaa, muut ovat arvotonta saastaa.
    Islam pyrkii myös maailmanherruuteen mutta muslimiksi voi kääntyä jos haluaa säilyttää henkensä.
    Kummatkohan voittavat loppupeleissä kun “valkoihoiset” ja vääräuskoiset on hävitetty?

    • Mielestäni on sangen jännää ettei termi “gentile” oli kiellettyjen sanojen joukossa. Se, meinaan, tarkoittaa vääräuskoista… Mutta sitä viljelevät silmät onnesta kiiltäen niin amerikkalaiset kuin eurooppalaisetkin ei-juutalaiset. Hullua, sairasta, itsetuhoista sakkia. Hyvin edistyy Kalergi-suunnitelma, kun sitä oikein itse vauhditetaankin ja ollaan vielä ylpeitä siitä.

    • muslimeilla, on kaikki valkoisten ydinaseet, joten oisko voittajina runsaslukuiset muslimit. vaikka veikkaan, että kiinalaiset lopulta voittaa muslimitkin. ne hiljaa sivusta seuraa oikeeta hetkä iskeä kärmeiltä päät poikki

    • Juutalaiset voittavat (jos jotakin täysin ihmeellistä ei tapahdu).

      Juutalaiset aina etsivät keskenään kamppailevista goyimeista se osapuoli, joka voisi aiheuttaa eniten vahinkoa tämän hetken juutalaisten Viholliselle №1, ja tarjoavat tälle Viholliselle №2 akuuttista apua (rahaa, aseita, tukea, resursseja), näennäisesti pyytämättä itselleen vastineeksi mitään. Vihollinen №2 poikkeuksetta ottaa tämän “ilmaisen” avun vastaan ja taistelussa heikentää sekä Vihollista №1 että itseään. Kun Vihollinen №1 on hävitetty, heikossa tilassa oleva Vihollinen №2 nimitetään Viholliseksi №1 ja koko sykli toistuu kun uudet goyimit on valjastettu taisteluun.
      Tämän kaavan mukaan sen jälkeen kun valkoiset on hävitetty, muslimien kimppuun ohjataan heidän viholliset, esimerkiksi usutetaan shiiat sunnien kimppuun, ja sykli alkaa alusta.

      Kulttuurimarxilaisuus muuten perustuu aivan samaan kaavaan tai periaatteen: aina on joku taho, jonka kimppuun hyökkää juutalaisten usuttama ja tukema vähemmistö. Ja kun vähemmistö näennäisesti voittaa ja muuttuu enemmistöksi, sen kimppuun usutetaan taas joku vähemmistön vähemmistö jne. Ja kas kumma, “sorretun ja oikeuksista taistelevan vähemmistön” takaa löytyy aina – juutalainen, joka osaa lennossa vaihtaa liittolaisia.

      • Käsittääkseni sana “goyim” on monikkomuotoinen… Ehkä ei kannattaisi tuollaisella vimmalla käyttää juutalaisten termistöä ja uuskieltä? Ehkä joku voisi ottaa tekstisi silloin hieman vakavammin?

  6. Eikös se Trump tainnut jokin aika takaperin vaivihkaa mennyt ja konvertoitunut ortodoksijuutalaisuuteen?

  7. Juutalaiset ovat kaananilaisia tai edomilaisia Edom-nimisen raamatullisen paikan mukaan. Aivan kuten myöhemmin heitä alettiin Juuda-nimisen paikan mukaan kutsua juutalaisiksi. Juutalaisista tuli israelilaisia vasta 125 e.Kr. Juutalaiset eivät myöskään ole kirjoittaneet sanaakaan Raamattuun. Valheet ovat tällä ”valitulla kansalla” suuria…

    Me valkoiset eurooppalaiset olemme todelliset Israelin heimot. Assyyrialaiset vangitsivat meidät 745 e.Kr. Sieltä onnistuimme kuitenkin pakenemaan Kaukasus-vuorille ja Israelin solaan. Täst’edes meidät tunnettiin kaukaasialaisina. Euroopan erämaat kutsuivat meitä monia Abrahamin poikia ja perustimme lukuisia kansakuntia mantereelle: Ephraim (Britannia), Judah (joka ei myöskään ollut juutalainen; Saksa), Dan (Tanska), Reuben (Ranska) ja Manasseh (USA).

    Juutalaisilla ei ole mitään muuta tekemistä Babylonin vankeuteen joutumisen kanssa, paitsi että he auttoivat babylonialaisia meidän kiinniottamisessa!

    Juutalaiset ovat siis Saatanasta, kuten Jeesuskin sanoo (Joh. 8:44). Kannattaa todellakin lukea UT:n neljää ensimmäistä kirjaa, vaikket ”uskovainen” tai uskova olisikaan! Sieltä saa hyvää pontta juutalaisvastaisuuteen. Jos maailman luetuin kirjakin on sitä mieltä, niin…

    Jumalan kiroamat juutalaiset eli kaananilaiset ovat siis Edomista/Idumeasta (noilla nimillä paikka on tunnettu raamatullisina aikoina). Saatana → Kain → Esau → edomialaiset/idumealaiset → fariseukset → khazaarit/kasaarit → aškenazit → JUUTALAISET.

    Me kaukaasialaiset olemme SEEMILÄISIÄ/SEMIITTEJÄ. Israel ja Juuda ovat meidän esi-isiemme alueita.

    13 kadonnutta Israelin heimoa – ne olemme ME! Iisakin pojat eli (I)saac-sons l. Saxons; saksit.

Comments are closed.