Koti Uutisia Ulkomaat Transsukupuolinen brittiäiti haluaa lapsensa olevan “laillisesti äiditön”

Transsukupuolinen brittiäiti haluaa lapsensa olevan “laillisesti äiditön”

5

Sukupuolensa naisesta mieheksi muuttanut transäiti vaatii Englannissa lakimuutosta, jotta hänen lapsensa voisi olla ensimmäinen laillisesti äiditön lapsi. Lapsen äidillä on edelleen naisen biologia ja kyky tulla äidiksi. Transäiti kertoo, että hänen nimittämisensä oman lapsensa äidiksi loukkaa hänen ihmisoikeuksiaan.

Oikeus on aloittanut lakimiesten kuulemisen asiassa. Mikäli lakialoite menee läpi, hallituksen täytyy mahdollisesti muuttaa jatkossa käsite äitiydestä, naiseudesta ja vanhemmuudesta kulttuurimarxismin ääriliberaalia sateenkaaripolitiikkaa vastaavaksi.

Sukupuolensa naisesta mieheksi muuttaneet suuttuivat Englannissa viimeksi, kun heitä ei kirurgian ja hormonihoitojen jälkeen enää kutsuttu rintasyöpäseulontoihin. 50–70-vuotiaille naisille tarkoitettujen seulontojen olisi pitänyt koskea heidän mielestään edelleen myös heitä. Rintasyöpäriski säilyy biologisilla naisilla myös sukupuolta vaihdettaessa rintojen poistamisen jälkeen. Transihmiset vaativat siis terveydenhuoltoa biologisen sukupuolensa mukaisesti, mutta heitä tulisi kohdella laissa vastakkaisen sukupuolen edustajina.

Pääministeri Theresa Mayn hallituksen alaisuudessa toimivan Health and Social Caren johtaja Jeremy Hunt tukee lääkehoitojen aloittamista alle 18-vuotiaille sukupuolestaan epävarmoille lapsille. Kristillisten tahojen vetoomus olla sallimatta rankkoja lääkehoitoja alaikäisille ohitettiin vetoamalla lasten oikeuteen päättää omasta kehostaan. Päätös tehtiin siitäkin huolimatta, että moni katuu rankkaa sukupuolenvaihdosprosessia jälkeenpäin. 70–80 prosenttia transnuorista menettää aikuistuttuaan kiinnostuksen kehonsa muuttamista kohtaan, ja sukupuolensa jo muuttaneiden riski tehdä itsemurha on peräti 20-kertainen, kirjoittaa psykiatri ja tutkija Paul McHugh.

Transaktivisteja johtava Hannah Markham valittelee transäidin vaatimaan lakimuutokseen vedoten, ettei Englannin nykyinen lainsäädäntö enää vastaa “yhteiskunnallisiin muutoksiin” tai ilmaisuvapauteen eikä suojele yksilön oikeuksia sukupuolellisissa asioissa.

Lähteet: Breitbart, The Wall Street Journal

5 KOMMENTIT

  1. Itse näkisin, että nämä järjettömät keskustelut ja riidat sukupuolesta ja sukupuolen seurannaisvaikutuksista kuten äitiydestä, avioliitosta, yms. johtuvat alun perin valtion toimista. Tässäkin riidassa valtio on toisena osapuolena.

    — Sukupuoli on jokaisen henkilökohtainen ja yksityinen asia. Se ei kuulu mitenkään valtiolle.

    Valtio puuttuu ihmisten yksityisyyteen yli sille kuuluvan toimivallan silloin, kun se merkitsee rekisteriin henkilön sukupuolen.

    — Sukupuolen merkitseminen valtion rekistereihin on lopetettava.

    Sukupuolen merkitseminen rekisteriin johtaa viralliseen syrjintään. Esimerkkinä vaikka varusmiespalvelu.

    • Voi elämän kevät. Kyllä se nyt vaan on niin kamalaa kun minunkin passissani lukee että olen uros…

      Siis olet sitä mieltä että missään dokumentissa ei saa olla sukupuoli merkittynä? Ja että kutsuntakirje lähetetään kaikille iän täyttyessä? Ja siiten kutsunnoissa vedetään housut kinttuun ja katsotaan, että onko tämä asevelvollinen vai ei?

      Ainoa joka tällaisesta kulttuurimarxistisesta pelleilystä hyötyisi olisi transsukupuolinen joka voisi väittää olevansa ukko silloin kun siitä on etua ja akka päinvastaisessa tilanteessa. Eli omaa etuaan tavoitteleva koirasnarttu. Joko olet leikkausajan varannut?

  2. Näitä transujen leikkauksia ja “oikeutta muuttaa sukupuoltaan” ovat vahvasti vieneet eteenpäin lääkärit, vaikka se ei otsikoissa näykkään. Kun tietää miten suuri tulonlähde on reseptien kirjoittelu sekä operaatiot ja jälkihoidot, niin niillä on ostettu monet purjeveneet ja maasturit, ulkomaanmatkoista puhumattakaan. Ja silti lääkärit ovat vain “auttamassa ihmisiä”.

    Jokaisesta reseptillä ostetusta lääkkeestä menee rojaltti sen kirjoittaneelle lääkärille. Sen takaa SV-numero. Ja siksi kehitettiin sähköinen resepti että osuudet saatiin lunastetuista lääkkeistä tilille aiempaa nopeammin.

    Niin että sellaisia hyväntekijöitä nämä valkotakit. Ne jotka saavat kulkea sairaalan käytävillä takit auki, korut ranteissa ja kauloilla, siviilivaatteilla ja kätellä potilaita ilman että desinfioivat käsiään. Jos joku niin lääkärit levittävät sairaaloissa tartuntatauteja.

    • @ Busines houkuttaa ja koukuttaa 14.6.2018 at 15.29

      > SV-numero. Ja siksi kehitettiin sähköinen resepti

      Itse ajattelisin, että sähköisen reseptin tarkoituksena on estää lääkkeiden vapaakauppa EU:n sisällä. Menepä netistä tilaamaan reseptilääke halvemmasta maasta.

  3. Elämme järjettömiä aikoja, jolloin “häntä heiluttaa koiraa”, eikä päinvastoin. Marginaaliryhmät “hyppivät pöydälle” kuokkavieraina kuin Häjyt 1800-luvun Pohjanmaalla vaatien juhlaväkeä olemaan heidän ehdoillaan ja VAIN heidän. Muussa tapauksessa sai tehdä “tuttavuutta” hela-puukon kanssa.
    Toisaalta kuitenkin tämä kehitys on “luonnollista” ja jopa luonnonlain omaisen ehdotonta, sillä ihmisen hulluus on rajaton kuten nyt pyritään valtioiden rajat mitätöimään kun ne ovat menneinä aikoina millintarkasti piirretty pitkällisten neuvottelujen jälkeen. Koko kansallisvaltio, yhteiskuntajärjestelmä, uskonto, kulttuuri, rotu, filosofia ja tiede on nyky tulkinnan mukaisesti demonisoitava, alas revittävä, tuhottava, kansakunnat murhattava käyttäen perusteena vain sen yksiselitteistä epäonnistumista unohtaen autuaasti, että noiden pääperiaatteiden mukaan koko maailmanlaajuinen sivilisaatio kaikkine ainakin kohtuullisen hyvinvoinnin ja yhteiskuntarauhan taannut järjestelmä on mahdollistanut sen missä nyt elämme.
    Siis onko tässä jotain valittamista sen suhteen, että KAIKKI olisi mennyt jotenkin päin persettä????

Comments are closed.