Koti Uutisia Kotimaa Trafin pääjohtaja eroaa

Trafin pääjohtaja eroaa

6
Mia Nykopp

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin pääjohtaja Mia Nykopp eroaa tehtävistään. Syynä on viraston töppäily ajokorttitietojen kanssa.

”Trafin julkiset kuljettajatiedot -palvelun toiminnasta syntyneen tilanteen rauhoittamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi olen päättänyt siirtyä sivuun Trafin pääjohtajan tehtävästä”, Nykopp sanoo Trafin tiedotteessa.

Nykopp ei ehtinyt olla virassaan kovinkaan kauaa; hän aloitti Trafin pääjohtajana vuodenvaihteessa. Päätös jättää tehtävä ei kuitenkaan muuta Nykoppin tilannetta suuremmin, sillä hänen työnsä olisi joka tapauksessa päättynyt vuoden vaihteessa, jolloin Liikenteen turvallisuusvirasto muuttuu Liikenne- ja viestintävirastoksi eli Traficomiksi.

Lähde: Uusi Suomi

6 KOMMENTIT

  1. Enemmän tällä naisella on tilannetajua kuin esinaisellaan Pernerillä joka roikkuu kuin se kuuluisa paska Junttilan talon seinällä.

    • Sveitsiläinen Berner ei edes olisi ollut kansanedustajakelpoinen, ilman lähes rikollisen nopeaa ja suhmuroitua kansalaisuuspäätöstä. Miettikääpä tilanne, että joku alkujaan Venäjän kansalainen olisi saanut saman edun, eli pikaisen kansalaisuuspäätöksen ja ministerin viran jossa kusee asiat reisille? Hulabaloo olisi ihan toisenlainen.

      Kysymys kuuluukin, onko Berner saanut ministeriaikanaan AINUTTAKAAN hyvää päätöstä aikaiseksi? Itse en saa mieleen yhtäkään.

  2. Trafin pitäisi valvoa taksiliikennettä, mitenkähän se tuolla ammattitaidolla ja organisaatiolla olisi toteutettu. Todennäköisesti Trafin johtoon tulee joku poliittisesti sopiva henkilö, eli poliitikkojen marionetti ja sama töpeksiminen jatkuu.

  3. Siis nahkamuna. Eli sopii suomalaiseen hallintokulttuuriin ja politiikkaan toisin kuin ulkomailla erotaan selkä suorana tai sitten vääränä virasta kuin virasta kun homma menee perseelleen pahasti.
    Suomessa “lähtö” tapahtuu kosmeettisesti tai sitten Kuolema on se ainoa jota ei kukaan voi kiertää.

Comments are closed.