Koti Uutisia Traditional Workers Party sisäisessä kriisissä

Traditional Workers Party sisäisessä kriisissä

46

Kansallismielinen amerikkalaisliike Traditional Workers Party (TWP) on päätynyt sisäiseen kriisiin ja toimintaa uhkaa nyt loppu. Kriisi sai alkunsa siitä, kun liikkeen johtaja Matthew Heimbach pidätettiin epäiltynä vaimonsa ja toverinsa pahoinpitelystä.

Tämänhetkisten tietojen mukaan Heimbachin pidätys liittyy siihen, että hän on ollut seksisuhteessa Matt Parrotin vaimon kanssa. Parrot on yksi TWP:n johtavista hahmoista. Hän on myös Heimbachin vaimon isäpuoli.

Parrotin kertomuksen mukaan hänen vaimonsa ja Heimbach ovat olleet seksisuhteessa. Heidän suhteensa paljastui Parrotin mukaan hiljattain, minkä jälkeen hänen vaimonsa ja Heimbach olivat luvanneet päättää suhteen. Parrot ja Heimbachin vaimo eivät kuitenkaan uskoneet lupauksiin ja päättivät virittää ansan todistaakseen epäilynsä. Viritetyn ansan seurauksena paljastui, että Heimbach ja Parrotin vaimo eivät olleet päättäneet suhdetta.

Kun Parrot ja Heimbachin vaimo olivat nähneet tarpeeksi, he keskeyttivät parin kuhertelun. Tämä sai Heimbachin väkivaltaiseksi, minkä seurauksena hän hakkasi Parrotin tajuttomaksi ja kuristi omaa vaimoaan heidän lastensa edessä. Parrotin palattua tajuihinsa hän pakeni maatilalta, jossa pahoinpitely tapahtui ja hän soitti paikalle poliisit. Poliisin saavuttua paikalle he pidättivät Heimbachin epäiltynä pahoinpitelystä ja perheväkivallasta. Heimbach istuu tällä hetkellä poliisin huostassa.

Parrot on tapahtuneen jälkeen ilmoittanut sosiaalisessa mediassa, että hän on tuhonnut TWP:n jäsenrekisterin ja että liike on täten lakkautettu.

Heimbach ei itse ole kyennyt kommentoimaan asiaa, koska hän istuu pidätettynä. Täyttä selvyyttä ei ole vielä siitä, ovatko Parrotin ja Heimbachin kertomukset totta, mutta se, että Heimbach on pidätettynä, antaa syytä uskoa, etteivät väitteet ole aivan perättömiä.


Lähde: Nordfront.se

46 KOMMENTIT

  1. Öööö… Jos kerran asia on näin niin eikös olisi ollut helpompaa ottaa erot ja aloittaa uusi elämä? Vai onkos tässä sellaista “villin lännen meinikiä”?

    • Tätä ”villin lännen meininkiä” ei ole mitenkään mahdollista korvata valtion asettamilla säännöillä, eron ottamisella, muodollisilla päätöksillä jne. Juuri villin lännen meininki itsessään on elämä. Geenien taistelu siitä kuka hallitsee tulevaisuutta.

      Aivan yhtä hyvin voisi kysy, että eikö olisi helpompi lailla kieltää pakolaisia raiskaamasta kuin kärsiä jatkuvista hyökkäyksistä.

      • Nussiminen ympäriinsä on perusneekerikäytöstä, r-strategiaa. Eräs tekijä, joka on valkoisille juuri luontaisempaa ja joka oli nostamassa länttä suuruuteen, oli juuri monogamia ja seksuaalimoraali. Sittemmin juuri tuota vastaan psykoanalyysi ja kulttuurimarxistit hyökkäsivät. Joskus on parempi säädellä viettien varaista käytöstä, sille rakentuu sivilisaatio.

  2. Onko kukaan koskaan kuullut “pahasta natsista” joka…

    -On ehdottanut sukulaisten välisten seksisuhteiden laillistamista?
    -On hyväksikäyttänyt ja tehnyt lapsen neekerityttärensä kanssa?
    -On esiintynyt valtamedian toimittajana ja ohessa raiskaillut välivaltaisesti?
    -On perheellisenä houkutellut 16-vuotiasta seksisuhteeseen?
    -On toiminut ulkomaalaisten lasten suojakodin johtotehtävissä ja hyväksikäyttänyt ohessa lapsia?

    Vain pintaraapaisu, mutta haloo..onko kukaan kuullut? OUTOA. En minäkään

  3. Eihän kumisilmä nyt mikään jude ole..muuten vain heikkolahjainen…äks tee, äks tee 😀

    Koko keskustelu kääntyi hassuille uruille..ensin kritisoi “moraalikäsitteitä” ja kun tein ne omat listaukseni, niin suraavaksi puhuttiinkin jo rikoksista ylipäämsä, kun ei näitä moraalittomuuksia löytynytkään 😀

    Typistetäänkö keskustelu osaltani seuraavaan lopetukseen..

    Lusin mielummin esim. anarkomarkon elämänkaaren lyhentämisestä, tai poliisikoiran lopetuksesta, kuin lasten hyväksikäytöstä tai muusta seksuaalirikoksesta. Lusisin edes omatunto puhtaana 🙂

    • Näin on. Linnassa seksuaalirikolliset ovat pohjasakkaa joita halveksitaan kaikkien taholta. Jopa sekopäänarkit ovat (hivenen) niiden yläpuolella. Moraali se on konnillakin. No ei nyt ihan kaikilla… ÄkxsTdee…

  4. Antifasistipoikanen voi näköjään todella pahoin kun pitää yrittää nykyään jokaiseen aiheeseen tunkea useita yhtä lapsellisia itsekehuviestejä.

    Äksdeeäksdeellä pitää peitellä oma kihisevä kiukku ja raivo kun ei antifasistitovereista ole muuhun kuin pakoonjuoksemiseen. Kyllähän se kieltämättä vähän ketuttaa jos joutuu tosipaikan tullen seisomaan risteyksessä odottamassa kulkulupaa kun Vastarintaliike marssii nenän edestä HA HA HA ANTIFAa huudellen, eikä yksikään itsekehuissa kierivä antifasisti mahda yhtään mitään.

    • Du nimmst Dir das Recht auf die Straße zu gehen Antifa – HuHa! HuHa
      Doch randalierende Idioten will hier keiner sehen Antifa – HuHa! HuHa 😀 😀

  5. Ihan hyvä että on pois pelistä tämä (((Heimbach))). Oli niin (((näköinen)) muutenkin. Yksi mulkku ja kontrolloidulta oppositiolta vaikuttanut järjestö vähemmän pilaamassa ajettavien asioiden mainetta.

  6. Sionistinen linkkari alias totuus alias ties kuka: skitsofreniaan ja paranoiaan on olemassa lääkityksiä. Keskustele psykiatrin kanssa ja kerro kuka alter egoistasi mieluiten olisit. He osaavat auttaa.

    Ei ole ensimmäinen kerta kun kommentointi muuttuu juupas eipäs yhden retardin esiteinin skitsoilun ja märkien unien takia. Uskoisin että hän on jo saanut tarpeeksi huomiota narsisminsa tyydyttämiseksi eli olisko hyvä vähän siivota?

    Jossain takussa ja runking in vinlantissa ei vittuilua katsella minuuttia pitempään suvakkien sananvapauden nimissä tietenkin mutta PVL antaa tilaa jopa näille vâhäisimmille veljillemme. Sieg Hassis vai miten siellä sanotaankaan? Ai niin, Äkxs Dteehän se oli.

    • PVL tekee arvokasta työtä, kun antaa mielenterveyskuntoutujillekin alustan, jossa purkaa pahaa mieltään. Viehän se toki tilaa ja joskus tajunnanvirtaa on jopa raskasta seurata, mutta pääasiassa moinen tuo hymyn huulille 🙂
      Mietin vain, että kauankohan saisin itse räksyttää, jos omia mielipiteitäni menisin piffille esittämään?
      Jo siksi katson, että PVL toimii aika vahvasti sananvapauden puolella 🙂 Se, että nämä keskustelut myöhemmin TOIVOTTAVASTI siivotaan, ei poista sitä tosiasiaa, että ystävämme siionistikääntöveitsikumisilmä on saanut aikansa vapaasti vaahdota ja vittuilla. Ja mikä merkillepantavaa..häne kanssaan on jopa yritetty käydä keskustelua, ilman että “pahat natsit” olisivat tappotuomioita jaelleet 🙂

      • Jaa’a, olen kyllä kuullut että Suomessa on yleistä tämä mielenterveyspotilaitten avohoito ja että se aiheuttaa ongelmia. Luulin, että se silti rajoittuisi vain aikuisväestöön, mutta näkyisi vaikuttavan myös varhaisnuorison skitsofrenikkoihin… 😀

        Kansallissosialismi on, kuten nimikin sanoo, kansan asialla. Linkkusionazi voisi olla paljon paremmassa hoidossa, mukavassa pyöreässä ja pehmustetussa huoneessa nurkkaa etsimässä ja täyshoidosta nauttimassa, elleivät nykyiset vallanpitäjät haaskaisi rahoja maan kansoittamiseen allahakabahukarakakamelikuskeilla.

        • Huvittavaa että tyyppi joka larppaa supersotilasbuuria tulee haukkumaan muita mielenterveyspotilaiksi xDxD xDxD xDxD

          • Näinhän se on ja kun Zerstörer oli se joka älähti kalikasta niin selvästi tiedetään että osu oikeaan xD

          • Ei ole ollenkaan mielenvikaista jos on ollut mukana estämässä kommunismin invaasiota Afrikkaan. Ja vielä onnistunut siinä. Ei ole Angola eikä Namibia hirveästi sirppejä ja vasaroita heilutellut. Kun jotkut kroonista käsityskyvyn halvausta potevat haluavat Suomeen Berijan tarhat näännytysleireineen ja KGBn niskalaukauksineen.

          • Ei se mielenvikaista olekkaan että joku on ollut sotimassa, vaan se että sinä kuvittelet olleesi siellä ja yrität netissä semmoista esittää.

          • Siis et sinä Lyin’ Finn, vaan Zerstörer. Tokin kyllä muistaakseni sinullakin jotain buurilarppia

          • Onneksi on erittäin tervettä kirjoittaa lähes joka viesti eri nickillä ja yrittää esiintyä useampana persoonana. Jotenkin haiskahtaa taas Korson ostarilta. Over and out.

          • Tämä alkaa jo mennä hiukan ärsyttävän puolelle. Sama hiiva, mutta nimimerkki vaihtuu. Äks tee, äks tee..
            Jokin rekisteröityminen tms. kommentoinnin ehtona voisi olla poikaa. Rajansa sitä silti tällä MT-työlläkin täällä

          • Tuossa sinulle hiukan itsestäsi kertovaa aineistoa:

            https://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiatiivinen_identiteettih%C3%A4iri%C3%B6

            Toivottavasti ymmärrät mistä on kyse ja hakeudut ajoissa hoitoon. Tiedän että kiellät kaiken sillä ne jotka eniten hoitoa tarvitsevat näkevät syyn aina toisissa.

            Täällä oli joskus sellainenkin “sio-nisti” jonka kanssa pystyi vaihtamaan mielipiteitä ilman välitöntä vittuilua mutta nähtävästi uusi persoona on jyrännyt vanhan alleen. Niin skitsopotilaille kuulemma usein käy.

            Hulluna on hyvä olla jos sen tiedostaa ja muillekin tunnustaa. Siksi minua ei ahdista vaan naurattaa. Se kuuluisa “mielipuolen nauru”… 😀

          • Kyllä nyt on valitettavasti todettava että sen urakkavittuilun aloitti ihan joku muu kuin minä ja olet osoittanut haluttomuutesi älykkääseen mielipiteen vaihtoon. Sitä on yrittänyt joku muukin mutta kun vastaus on pelkkää provoa ja teeäksää niin takaisin tulee samalla mitalla.

            Sensuuri iskee täällä hyvin harvoin ja erittäin löysästi jos vertaa niihin piireihin joissa ilmeisesti enemmänkin pyörit. Jossain takkutukassa tai RunkkaanInFinladissa jo pelkästään maininta ettei 100% tue esitettyä väitettä johtaa välittömään viestien poistoon ja banniin. Täällä saa provot jatkaa usein päivätolkulla. Mutta niinhän se oli että pahat natsit ei anna muitten sanoa mitään kun suvakit taas suvaitsee kuuntelee kaikkia…

Comments are closed.