Koti Uutisia TPP-”vapaakauppasopimus” etenee ilman Yhdysvaltojakin

TPP-”vapaakauppasopimus” etenee ilman Yhdysvaltojakin

1
Trump irrotti Yhdysvallat TPP:stä pian valtaan astuttuaan.

TPP-”vapaakauppasopimus” eli Tyynenmeren alueen vastine Euroopan TTIP:lle ja CETA:lle jatkaa etenemistä, vaikka sen luultiin kuolleen jo vuosi sitten. Monet kansallismieliset pitivät TPP:n torppaamista Donald Trumpin suurimpana saavutuksena, sillä presidentti on pettänyt äänestäjät käytännössä kaikissa muissa talouteen, ulkopolitiikkaan ja maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.

Muun muassa nimillä MAI, TPP, TTIP, CETA ja TiSA ajan mittaan tunnetut kansainväliset ”vapaakauppasopimukset” pyrkivät alistamaan jäsenvaltionsa monikansallisten suuryhtiöiden ja pankkien käskyvaltaan. Mikäli sopimukset viedään maaliin, voivat suuryhtiöt alkaa manipuloida kansallisvaltioiden lainsäädäntöä yksityisten tuomioistuinten kautta. Poliittinen valta siirretään ”vapaakauppasopimuksilla” virallisesti parlamenteilta pankkiireille.

Lisäksi ”vapaakauppasopimukset” pyrkivät julkisten palveluiden (kuten koulutuksen ja terveydenhuollon) kauppaamiseen ulkomaalaisille sijoittajille, luonnonvarojen yksityistämiseen sekä valtioiden omavaraisuuden rippeiden tuhoamiseen. TPP-neuvotteluissa Japania kohtaan on asetettu esimerkiksi painetta, jotta valtio kurjistaisi paikallisten maanviljelijöiden asemaa. Japania pakotetaan korvaamaan kotimainen ravinnontuotanto ulkomaalaisella tuontiviljalla, jotta maan poliittinen itsenäisyys ja huoltovarmuus olisivat mahdollisimman heikoissa kantimissa. Yhdysvallat – eli Amerikkaa hallitsevat lobbaajat – on pitänyt Japania rautaisessa kontrollissa toisen maailmansodan päättymisestä lähtien.

”Vapaakauppasopimukset” ovat muuttaneet kuluneina vuosina nimiään ja ulkomuotoaan lukuisia kertoja, koska niitä vastaan on kohdistettu kovaa poliittista painetta. Lobbaajat ovat kuitenkin päättäneet, että sopimukset tullaan runnomaan läpi, olivatpa äänestäjät niistä mitä mieltä hyvänsä. Esimerkiksi TTIP:n sijaan Suomea yritetään nyt ajaa vastaavan CETA-sopimuksen piiriin. Muun muassa perussuomalaisten puoluejohtaja Jussi Halla-aho on äänestänyt CETA:n puolesta.

Yhdysvalloille, joka on Goldman Sachsin ja muiden vaarallisimpien globalistipankkien tukikohta, TPP-neuvottelujen viimeaikainen kehitys on ollut erityisen otollista: tulevat kansallisvaltioita rampauttavat säännöt eivät tule rajoittamaan Amerikan toimintaa. Yhdysvallat jatkaa siis etuoikeutettuna maailmanpoliisina jatkossakin. Amerikan sisäisestä kehityksestä päättävät puolestaan vastaisuudessakin Wall Street ja Israel-lobby.

Lähteet: Bloomberg, Financial Times

1 KOMMENTTI

  1. On kyllä aivan sama ketä tässä maassa äänestää, koska äänestämisellä ei voi mitenkään vaikuttaa. Sen näkee Oulun valtuustossa kuinka yksin Junes Lokka on, koska hän on aito ilman, että hänen päätökset perustuisivat siihen saako ystäviä tai miten häntä joku katsoo. Se, että Lokan kaltaisen roolin uskaltaa ottaa vaatii rohkeutta ja itsensä likoon laittamista. Aikaisemmin mieleeni tuli Markku Uusipaavalniemi ja se kuinka hän puhui rahanluonnin valheesta eduskunnassa. Penkeillään istuvat egot vain nauroivat Markun totuudelle, mutta tiedän, että heidän sielunsa vuotivat verta.

    Nämä valtavirta poliitikot taas lähtevät uralle ego edellä ja tekevät täysin sielunsa vastaisia päätöksiä, koska tuleehan sieltä sitten rahaa ja ystäviä tiettyyn pisteeseen asti.

    Kuten joskus aikoinaan kansansa petturi Timo Soini sanoi, että nykyistä talousjärjestelmää ei voi vastustaa, koska silloin on vaarassa. (Alla video siitä)

    https://m.youtube.com/watch?v=YNNM6ys6NCw

    Sama juttu se on näiden kauppasopimusten kanssa. Olet poliitikko, sinulla on perhe, lainat kaikki.. Vastustat oikeasti jotain isoa asiaa niin tekoälyn ja teknologian aikakautena urasi ja elämäsi saadaan tuhottua todella yksinkertaisesti. Politiikan parrasvaloissa on pieni uhka, että joku tyytymätön kansalainen kävisi kimppuun, vaan uhat todella on jossain muualla.

Comments are closed.