Koti Artikkelit Toni Jalosen haastattelu

Toni Jalosen haastattelu

9

Tallinnassa järjestettiin sunnuntaina 23. helmikuuta poliittinen Etnofutur IV-konferenssi, joka käsitteli kansallismielistä ideologiaa ja toimintaa. Tapahtumassa kuultiin puhujana Perussuomalaisten nuorten 2. varapuheenjohtajaa Toni Jalosta, joka seuraavien päivien aikana joutui mediakampanjan ja puoluepoliittisen kriisin silmään puheessaan antamasta yksittäisestä lausahduksestaan, jossa hän ilmaisi olevansa etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti, saaden kansainväliseltä yleisöltä kannattavat aplodit. Puheen jälkeisten tapahtumien kulku kuitenkin kuvaa hyvin kuinka suomalainen julkinen poliittinen ilmapiiri on lähes täysin punavihreän valtamedian ja somevalittajien painostuksen vallassa, joiden seurauksena Jalosta on eri tahojen puolesta vaadittu puolueesta erotettavaksi tai tätä vaihtoehtoa on esitetty Perussuomalaisten puoluejohdon puolelta. Lisäksi väkivaltavasemmiston kanssa verkostoitunut Li Anderssonin luotsaama opetus- ja kulttuuriministeriö harjoittaa omaa poliittista terroriaan käynnistämällä tapauksesta tutkinnan valtion tuen takaisin perimiseksi. Aiemmin ministeriö kielsi PS-nuorten valtiontuen vuonna 2019, johtuen Twitterissä tehtyyn kehotukseen äänestämään väestönvaihtopolitiikan vastaisesti, vaikka esimerkiksi vasemmistoaktiivien poliittisten vastustajien tappoihin kehottavia twiittejä on katsottu täysin sormien läpi vasemmistopolitiikkojen puolesta.

Seuraavassa Viron vapaammasta ilmapiiristä Suomeen palanneen Toni Jalosen jakamia mietteitä viime päivien tapahtumista:

Emopuolueen kommentit ja mahdollinen päätös potkujen antamisesta tuntuu varmaan negatiiviselta iskulta, mutta se ei tule yllätyksenä. Lähiaikoina puolueen puheenaiheena on ollut etnonationalistien savustaminen ulos Perussuomalaisista, vaikka etnonationalismi on erityisesti nuorten suomalaisten poliittinen kiinnostuksen aihe. Mitä mieltä olet näistä suuremman luokan ”puhdistusoperaatioista”, joita ilmeisesti puolueen puolesta pidetään vaihtoehtona?

Ymmärrän sen, että kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä. Suurin isku kuitenkin on ollut se into, jolla jotkut niistä, joita olen kutsunut omikseni, lähtivät esimerkiksi julkisesti ilakoimaan minun erottamisellani. Itse olen välttänyt puoluetoverieni ulostuloista irtisanoutumista, vaikka syytä olisikin ollut ja siksi tällainen käytös tuntuu hieman vieraalta. Itse en nyt tietenkään kannata minkäänlaisia etnonationalistien puhdistuksia. Mielestäni puolueen olisi järkevää pitää mukana koko kansallismielisyyden kirjo, koska meitä kaikkia tarvitaan. Jotkut äänestävät liberaalimpia ja maltillisempia vaihtoehtoja, jotkut taas konservatiivisempia ja radikaalimpia. Irtisanoutumalla jostakin ryhmästä puolue menettää sen suuntauksen kannattajien suosion. Tässä varmasti vaikuttaa taustalla myös jonkinlainen valtataistelu ja se, että nuoret radikaalit saatetaan kokea uhkana kannatukselle. Perussuomalaisten kannatus gallupeissa on kuitenkin kasvanut tasaisesti, erilaisista puolueen ja nuorisojärjestön kohuista huolimatta. Omasta mielestäni dialogi ja samaan pöytään istuminen ja strategioista keskustelu olisi pidemmän aikajänteen kannalta rakentavampaa, kuin niin kutsuttu puhdistaminen.

Mikä on näkemyksesi puoluesihteeri Simo Grönroosin käyttämästä väitteestä, että mielipiteesi esittäminen eestiläisessä konferenssissa oli puolueen vastaista toimintaa? Miten näet asian sananvapauden ja poliittisten toimintavapauksien kannalta?

Itse en näe puhettani puolueen vastaisena toimintana. Kuten edellisessä vastauksessa sanoin, niin mielestäni olisi hyvä pitää mukana koko kansallismielisyyden kirjo. Vaikuttaa hieman hassulta, että puolueen riveissä sallitaan enenevissä määrin varsin liberaaleja mielipiteitä, jopa puolueen linjojen vastaisia, mutta vastakkaiseen suuntaan liikkumatilaa ei tunnu olevan. Tämä on mielestäni sääli, mutta toisaalta ymmärrettävää nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa maan valtaapitävät ovat allergisia jo vähänkin konservatiivisille mielipiteille, saati sitten radikaaleiksi koetuille. Toivoisin tähän asiaan muutosta tulevaisuudessa.

Lausunto ”olen fasisti” ei ollut pitämäsi puheen pääviesti. Mitä mieltä olet siitä, että Perussuomalaisten emopuolue tarttuu tuomitsevasti juuri tähän lausahdukseen sen vuoksi, että vihervasemmisto yrittää nostaa siitä somemyrskyn?

En tiedä, moniko tuomitsijoista on kuunnellut puheeni kokonaan. Pääviesti ei todella ollut “olen fasisti”, mutta ei yllättänyt, että siihen vastustajat tarttuvat. Se kieltämättä yllätti, että puoluejohto lähti näin kärkkäästi hyökkäämään minua vastaan yhdessä vastustajiemme kanssa. Omien liittoutuminen marxilaisten kanssa minua vastaan tuntuu absurdilta. Ainakin tuli selväksi, että kyseinen sana on valtava tabu yhteiskunnassamme. Esimerkiksi Virossa fasismi ei herätä yhtä suuria tunteita, tai se koetaan historiallisista syistä jopa hyvänä, venäjävastaisena asiana. Uskon kuitenkin, että moni pystyy olemaan samaa mieltä kanssani siitä, että vahva kansallistunne, yhteen hiileen puhaltaminen yhteiseksi hyväksi ja luonnolliset hierarkiat ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Näihin viittasin sanalla fasismi, vaikka itse termi kuuluukin epäilemättä menneisyyteen ja sillä on painolastia taustallaan.

Konferenssissa käsiteltiin muun muassa aihetta että ihmisten ei tulisi pyytää anteeksi tekoja, joista he eivät todella tunne tehneensä jotain väärin. Onko sinua nyt painostettu pyytämään sanomisiasi anteeksi ja oletko ajatellut tekeväsi niin?

Kukaan ei ole painostanut minua anteeksipyytelyyn, koska tietävät varmaan, että en siihen enää lähde. Toimittajat ovat ainoat, jotka kysyivät anteeksipyynnön perään, mutta en aio tehdä sitä. Sanoin mitä sanoin ja seison sen takana. Erosimme 3. varapuheenjohtaja Tomer Sourannon kanssa hallituksesta useamman eri asian summana.

Minkä vuoksi nuoret poliittisesti kiinnostuneet kannattavat juuri etnonationalismia?

Virossa pitämässäni puheessa sanoin, että keskusteluissani nuorten kansallismielisten kanssa toistuu se, että heitä ei kiinnosta maahanmuuton vaikutukset bruttokansantuotteeseen tai se, miten kukakin maksaa veroja. Heitä kiinnostaa se, että pahoinpidelläänkö heitä mamujengien toimesta tai se, raiskataanko ja poltetaanko heidän siskojaan elävältä. Etnonationalismi on kansainvälisessä tasolla nousussa oleva näkemys siitä, että etnisesti rajattavissa olevat kansat ovat ensinnäkin olemassa ja jokaisella kansalla on oikeus olemassaoloon omissa kansallisvaltioissaan. Siinähän ei ole mitään erityisen radikaalia, vaan se on täysin luonnollista ja mitattavissa olevaa asiaa. Nykyisessä liberaalidemokraattisessa järjestelmässä tällainen ajattelu ei käy järkeen, koska ollaan opittu tuijottamaan verolaskelmia ja excel-taulukkoja maahanmuutosta puhuessa. Yhteiskunta jossa elämme tekee luonnollisuudesta radikaalia. Etnonationalismin sopivuus maalaisjärkiseen ajatteluun yhdistettynä siihen, että vallassa oleva vihervasemmisto hyökkää sitä vastaan jatkuvasti joka tasolla, saa aikaan sen, että se vetoaa nuoriin itsenäisesti ajatteleviin ihmisiin yhä enemmän. Onko mikään ihme, että yhä hullummaksi muuttuva pellemaailma saa aikaan vastareaktion? Nuoret tahtovat olla kapinallisia.

Miten näet henkilökohtaisen tulevaisuutesi, aiotko lopettaa poliittisen toiminnan ja millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

En tässä vaiheessa luultavasti edes osaisi enää lopettaa poliittista toimintaani. Jos puoluehallitus päättää erottaa minut, niin toimin sitten jossakin muussa viiteryhmässä. Olen jo itsenäisesti järjestänytkin erilaisia tapahtumia, kuten nyt 7.3. Turussa pidettävän Aamunkoitto -konferenssin. Tällaista toimintaa todennäköisesti jatkan joko itsenäisesti tai Suomen Sisun yhteydessä, jos toimintamahdollisuuteni puolueessa lopetetaan. Uusi kansallisromanttinen ja etnofuturistinen, ideologiseen koulutukseen, taiteeseen ja kulttuuriin keskittyvä järjestö on myös yksi haaveeni. Kenties siitä tulee vielä todellisuutta.

jalonen1_640

Kuvat: Kaimar Tamm

Toni Jalonen kuullaan puhumassa myös Turussa 7.3.2020 järjestettävässä kansallismielisessä Aamunkoitto -konferenssissa. Muita puhujia tapahtumassa on Tuukka Kuru, Linus Linsén sekä Tiina Wiik. Tapahtumaan voi ilmoittautua sähköpostitse. Kannustamme kaikkia kansallismielisiä tulemaan paikalle.

9 KOMMENTIT

  1. Ongelma on kuka lasketaan suomalaiseksi. Romanit tulivat 500 vuotta sitten tänne eikä Suomea ollut edes olemassa.
    Suurella osalla meistä on isovanhempia Ruotsista, iso-isovanhempia Venäjältä ja muualta Euroopasta.
    Entäs nämä puoliksi suomalaiset, esim koripalloilija Sean Huff, aitajuoksija Noora-Lotta Neziri , kyläkauppiaan vaimo Minttu Kaulanen ym.?
    Tai tänne asettuneet, Neil Hardwick, Arman Alizad, Keith Armstrong. Tai toimittaja Ivan Puopolo, saavatko he täällä olla? Tai täällä syntynyt Alexander Barkov?
    Tai ulkomailta adoptoidut ?
    Pääasia olisi mielestäni TORJUA PRIMITIIVISTEN KULTTUURIEN LEVIÄMINEN ja elintasopakolaisuus!

    • Whatever Shlomo. Eikö taktinen nihilismi ala olemaan aika vanha ja toimimaton taktiikka? Miksi rajoittua vain naapurimaihin kun ajatusketjun voi viedä pidemmälle? Mitään lajeja ei oikeasti ole olemassa, koska DNA-pohjaisilla eliöillä on yhteinen yksisoluinen kantaisä.

    • “Ruskeisiin silmiin katsominen on kuin katsoisi p********ään” – Louis Catchet

      Eurooppalaisilla on tietynlainen fenotyyppien kirjo johon voi tutustua ihan itse omin silmin katsomalla. Lisäksi lienee sopivaa että yksilötasolla kannatettaisiin tällaisen biodiversiteetin ryhmien säilymistä niin evolutionäärisen, moraalisen kuin esteettisenkin katsannon kannalta eikä omilla valinnoilla edesautettaisi niiden hävittämistä.

      Sitoutuminen esimerkiksi kieleen tai kulloisenkiin hallintoon ei muuta “kulttuurin” peruskiven vaatimusta yhtään mihinkään.
      Ja Neil Hardwick saa puolestani painua hevon v***uun (selitetty edellä).

  2. Jalosen pitäisi ilmoittaa olevansa maltillinen fasisti!
    Kuin myös kansallissosialistien, maltillinen natsi!
    Ne täytyy hyväksyä jos hyväksytään maltilliset muslimitkin!

    • Varmaan saattaa ihan ollakkin maltillinen fasisti. Kuten sanoi, istutaan nyt pyöreeseen pöytään persujen kanssa ja vain keskustellaan.

  3. Ongelman löydän, on se että hän uskaltaa sanoa että on fasisti mutta ei uskalla sanoa että haluaisi “puhdistuksen” vaikka tämä on mitä planeettamme tarvitsee, tämä on mitä luontomme tarvitsee. Eivät myöskään kaikki valkoiset tule selviämään ja kaikki valkoiset petturitkin saavat omasta takaa. Ärsyttää kuulla kokoaika “Ei me ketään haluta tappaa” ja “Äänestämällä vielä onnistuu, ainakin Suomessa”. Kyllähän Hitlerkin päätti laittaa itsensä ehdolle ja hänet äänestettiin, mutta ajat muuttuu ja sitä ei voi aina pitää mahdollisuutena. Kuten on sanottu, jos äänestäminen muuttaisi asioita, he eivät antaisi meidän tehdä sitä. Jos se yhtäkkiä muuttaakin asioita, me voitamme äänestyksen, niin miksi vitussa he antoivat sen meidän tehdä…

  4. Miettikää: persut laittoivat Toni Jalosen (kuvaannollisesti) kylmäksi, koska tämä sanoi olevansa fasisti ja perussuomalaisten vastustajat pöyristyivät mutta Misha Dellingerin tappotviittien kohdalla Vasemmistoliitto seisoi miehensä tukena. Eivät edes ajattele erottavansa Mishaa sillä perusteella, että puolueen vastustajat pöyristyivät.

Comments are closed.