Ukrainan mielenosoitukset ovat synnyttäneet Kansallisen Vastarinnan sivuilla kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Muutamien mielestä kansallismielisten toiminta ei ole edennyt reaalipolitiikan ehdoilla. Julkaisimme tammikuussa ukrainalaisen vallankumouksellisen kansallismielisen haastattelun. Kansallisen Vastarinnan pitkäaikainen lukija ja kommentoija kirjoittaa seuraavaksi, miksi hänen mielestään Ukraina ei ole poliittisesti tai taloudellisesti valmis vallankumoukseen.
Muinaisista Kiovan Venäjän ajoista, kun ensimmäinen Venäjän valtakunta Rus syntyi, russien kollektiiviseen alitajuntaan juurtui suurvallan ylpeys. Vuosisadat kuluivat ja Moskovan Venäjän-valta lisääntyi niin, että alun perin keskuksena ollut Kiovan Venäjä muuttui Ukrainaksi (krai, ‘reuna’), nimen viitatessa valtakunnan raja-alueeseen. Maiden välejä mutkistaa entisestään se, että läntinen Ukraina oli vuosisatoja Puolan siirtomaana sekä se, että Venäjän hallitsijat lahjoittivat Ukrainalle suuria alueita valtavine väestöineen. Yhdessä alueet olivat noin kuusi kertaa suurempi kokonaisuus kuin Ukraina ennen sen vapaaehtoista liitymistä Venäjään vuonna 1654. Tsaarien lahjotun Malorossian lisäksi 1900-luvulla Lenin antoi Novorossian ja Donbassin (1922), Stalin puolestaan antoi Länsi-Ukrainan ja Pohjois-Bukovinan (1939–40) ja Hruštšov antoi Krimin niemimaan (1954).
Sekä ukrainalaisessa että venäläisessä kollektiivisessa alitajunnassa piilee outo sekoitus sukulaisuuden tunnetta ja myös mustasukkaisuutta toisiaan kohtaan. Tunteet lainehtivat aivan laidasta laitaan. Veljekset kuin ilvekset, lyhyesti sanottuna. Ukrainan historia on niin mutkikas, verinen ja ristiriitainen, että on parasta verrata sitä lähellä sijaitsevien Balkanien valtioiden historiaan.
Ukrainan talous
Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan talous oli hyvin vahva Neuvostoliitossa osana suuren valtion suunnittelutaloutta. Se erikoistui lentokoneisiin, panssarivaunuihin, rakettimoottoreihin, kemiaan ja radioelektroniikkaan. Vuonna 1991 NL:n hajottua ja liberaalin demokratian siivellä Ukrainan vahvinta liiketoimintaaa alkoi olla valtion omaisuuden ryöstöyksityistäminen. Suhteet Venäjällä oleviin asiakkaisiin ja alihankkijayrityksiin olivat katkenneet ja monet ukrainalaiset yritykset ovat kaatuneet sen takia.
Nyt, siirtymäkauden jälkeen, Ukrainassa on noin 20 miljardööriperhettä, jotka kilpailevat keskenään. Toki heillä on myös yhteinen intressi – varmistaa itselleen turvapaikat lännessä. Ryöstöliberalismin tapaan teollisuuden painopiste on siirretty raaka-aineiden tuotantoon (nyt noin 70 %), ja maan talous on riippuvainen teräksen, kemikaalien, viljan ja auringonkukkaöljyn markkinahinnoista. Huomattava osa ukrainalaisista vaipui köyhyyteen ja pitää Neuvostoliiton aikaista elintasoa nykyistä parempana. Omaa energiaa ei ole riittävästi teollisuudelle ja kotitalouksille, joten energian subventoidut toimitukset Venäjältä (poliittisista syistä puoli-ilmaisia toistaiseksi) ovat kriittisen tärkeät. Miljoonat ukrainalaiset työskentelevät Venäjällä, sillä kotimaassa ei ole työtä. Noin kolmasosa Ukrainan ulkomaankaupasta käydään Venäjän kanssa. Venäjä on niin tärkeä tekijä, että mikäli Venäjä suuttuisi ja sulkisi rajat ja lopettaisi tuen, Ukrainan valtio vaipuisi sekasortoon heti, uskon.
Erot hallituksen ja opposition välillä
Marraskuussa oppositio vaati, että yhteistyösopimus EU:n kanssa solmittaisiin ehdoitta ja välittömästi. Hallitus taas yritti vaatia EU:lta edes jonkinlaista korvausta Ukrainallekin, sillä sellaisenaan “vapaakauppasopimus” toimii vain yhteen suuntaan: Ukrainan markkinat avataan, mutta sama ei päde toisin päin. Samoin hallitus vaati viisumivapautta EU:n alueelle ukrainalaisille siirtotyöläisille, koska miljoonien siirtotyöläisten rahalähetykset kotiin ovat suurempi summa rahaa kuin mikään “investointi” (jonka tuotot viedään maasta). Oppositio taas hyväksyi, että vain EU:n kansalaisilla olisi yksipuolinen oikeus viisumivapauteen. Tämä on suurempi kysymys kuin se, kumpi osapuoli on “kansallismielisempi”. Täten tilanne on nyt tragikoominen: molemmat konfliktin parlamentaariset osapuolet pyrkivät “Euvostoliittoon”, mutta siinä, missä hallitus yrittää myydä maansa rahasta, oppositio antaa EU:lle aivan kaiken ilmaiseksi. Lahjaksi. Ehdoitta.
Muut Ukrainasta kiinnostuneet tahot
Venäjällä on valtavasti intressejä Ukrainassa alkaen siitä, että ainakin puolet väestöstä on etnisiä venäläisiä maa-alueiden lahjoittamisen ja väestön liikkuvuuden vuoksi rajojen oltua auki satoja vuosia. Venäjän Mustanmeren laivastolla on kolme tukikohtaa Krimin niemimaalla. Ukrainan kautta kulkee kaasuputki EU:n alueelle. Sukulaisuussuhteet, kauppa, teollisuus, yhteinen historia ynnä muut sidokset, jotka kehittyivät 350 vuoden aikana, solmivat lukemattomia sidoksia.
Euroopan Unionin intressi Ukrainassa on luottokannan laajentaminen maahan ja 46 miljoonan kuluttajan markkinat.
Yhdysvallat (lue: sen sionistiset johtajat) haluaa Ukrainasta geopoliittisen ässän hihaansa taistelussaan maailman herruudesta. Äkillinen poliittinen myllerrys Ukrainassa ja läntisten “demokratioiden” yhtäkkinen kiinnostuminen Ukrainan asioista viittaa siihen, että menossa on peli suurilla panoksilla. Pelissä USA yrittää vaihtokauppaa Venäjän kanssa: “Lopettakaa te tukenne Syyrialle ja Iranille, niin me jätämme teille Ukrainan!” Venäjällä ei olla tyhmiä, ja venäläiset ymmärtävät, että Syyrian jälkeen kaatuu Iran, ja seuraava “pakkodemokratian” kohde olisi amerikkalaisten silmissä itse Venäjä. Viimeiseksi “demokratisoidaan” Kiina. Kiina pyrkii vähentämään riippuvuuttaan USA:n maissista, ja maa voisikin ostaa vaikka kaiken Ukrainalla tuotetun maissin (jopa 18 miljoonaa tonnia vuodessa). Yhdysvalloilla on siis tämäkin sisäpoliittinen syy puuttua Ukrainan asioihin ja estää kauppasuhteiden kehittyminen. Nämä seikat huomioon ottaen aavistan, että pelistä tulee ruma ja kova.
Kansallismielisten liikkeiden osallistuminen “vallankumoukseen”
Kansallissosialistina annan kyllä aina sympatiani valkoisten kansallismielisille ja kansallissosialistisille liikkeille. Seuratessani Ukrainan “vallankumousta” ja kansallismielisen opposition toimia hämmästykseni kuitenkin lisääntyi päivä päivältä. En näe lainkaan järkeä toiminnassa, jonka kaltaista on harrastettu viime kuukausina. Sen sijaan näen, miten opposition sionistinen siipi käyttää ukrainalaisia kansallismielisiä hyväksi omassa pelissään ja satavarmasti tekee vielä kansallismielisistä liikkeistä syntipukin levottomuuksille. Tämä on jo alkanut.
Näyttää siltä, että alun perin kansallismieliset johtajat suunnittelivat, että sekasorron keskellä he valloittavat hallituksen rakennuksia. Täten “valta” koko lahossa valtakunnassa siirtyisi “kansalliselle hallitukselle”, joka saisi tukea niin Ukrainan kansalta kuin Yhdysvalloille uskollisilta lännen vasallidemokratioilta. Olen avoin kritiikille, mikäli seuraava hypoteesi on lukijoiden mielestä väärä. Olen varma, että kansallissosialismin voitto varmistetaan vain siten, että kansa on herätetty kansallissosialismiin ja että se on omaksunut aatteen tai ainakin on sen valmis omaksumaan. Myönnän, että väkivaltainen vallankumous on sekin mahdollinen, kuten juutalaisten junailema “Venäjän vallankumous” vuonna 1917. Nyky-Ukrainassa siihen tarvittaisiin valtavasti rahallista ja sotilaallista tukea ulkomailta sekä rajattoman väkivallan käytön mahdollistavaa poliittista voimaa. Ennen kaikkea valtion turvallisuuselinten olisi oltava lähes halvaantuneita. Yksikään näistä ennakkoehdoista ei kuitenkaan täyty tällä hetkellä Ukrainassa.
Käsittämätöntä kyllä, kansallismielisen toiminnan painopiste on siirretty väkivaltaan eikä kansan kouluttamiseen. Kun kansallismielisten järjestöjen poliittinen arviointi on täysin virheellinen, se tarkoittaa häviötä. Kirjoitin tästä kommentissani Kansallisen Vastarinnan uutiseen “Oppositiolle myönnytyksiä Ukrainassa“. Nyt politiikan isot pojat sovittelevat asioita keskenään, ja aavistan, että jokaiselle heistä sopii, että “fasistinen” liike hävitetään, kun tälle tarjoutuu hyvä sauma.
Tätä kirjoittaessani kansallismielinen Oikea sektori on linnoittautuneena johonkin maatalousministeriön rakennukseen ja muut opposition väkivaltayksiköt (“Euromaidanin vartijat”) tappelivat Oikeata sektoria vastaan rakennusten vapauttamiseksi. Parlamentin hyväksymä armahduslaki astuu voimaan vain, jos rakennukset vapautetaan 15 vuorokauden kuluessa. Rakennuksia ei kuitenkaan vapauteta, koska Svobodan johtaja Oleh Tjahnybok on esittänyt uuden vaatimuksen, jota myös monet ulkoparlamentaariset kansallismieliset myötäilevät: Ukrainassa on samanaikaisesti suoritettava sekä presidentti- että parlamenttivaalit. Armahduslakia kansallismieliset eivät hyväksy, koska heidän mielestään laki säädettiin sääntöjen vastaisesti. Tämä siitäkin huolimatta, että myös Svobodan parlamenttiryhmä oli hyväksynyt lakiluonnoksen ja lain puolesta äänesti absoluuttinen enemmistö, 339 kansanedustajaa.
Vallankumouksellinen ei voi koskaan voittaa asemasotaa, joten Svobodan ja Oikean sektorin tulevaisuus vaikuttaa synkältä. “Ukrainalaisen vallankumouksen” kokemuksia on vielä analysoitava suomalaisessakin kansallismielisessä liikkeessä ja niistä on otettava opiksi. Muistakaamme Niccolò Machiavellin viisaat sanat: “Kuka iskee vihollista voimakkaasti mutta ei kuolettavasti – hän tavallisesti itse kuolee tuon iskun seurauksena.”
Leo
Vieraileva kirjoittaja
Todella mielenkiintoista tekstiä, pisteet kirjoittajan lisäksi KV:lle, että julkaisevat hyvin perusteltuja näkemyksiä sekä puolesta että vastaan. Tällaiset tapahtumat eivät ole koskaan mustavalkoisia ilmiöitä.
Onko kellään muuten tietoa, ovatko kansallimieliset tehneet Ukrainassa valistustyötä levottomuuksien aikana vai onko kaikki tarmo suunnattu taisteluun? Muistan lukeneeni jonkun mielenosoituksiin osallistuneen kirjoittaneen, että “kuumimmilla” alueilla ei yksinkertaisesti ole aikaa/mahdollisuuksia ryhtyä kauheasti keskustelemaan uusien ihmisten kanssa.
Valtamedia on tietysti kiinnostunut vain väkivaltaisuuksista, joten kansannousun muut puolet ovat jääneet ainakin minulle melkolailla pimentoon.
Leolta jälleen hyvä panos keskusteluun.
Nykyisen mediavallan oloissa kansallinen herääminen on erittäin tiukassa Euroopan maissa.
Pelkkä tiedon jakaminen (valistus) ei riitä, vaan ihmisten täytyy voida samalla olettaa, että myös (monet) muut ovat altistuneet samalle valistukselle ja että nämä ajattelevat viestistä samalla tavalla.
Kansalliselle heräämiselle luo pysyvät edellytykset se, että kansalaisten mielissä kytee pinnan alla aina ja ikuisesti nationalistisia ajatuksia (koska kansallissosialismi perustuu luonnolliseen järjestykseen, elämäntahtoon ja -logiikkaan: tuhansia vuosia toimineet perinteiset, testatut ja toimivat arvot, asenteet ja moraali jne.), joiden ilmaisuun yksilö rohkaistuu, kunhan vain huomaa, että moni muukin ajattelee samalla tavoin.
Liberaali mediavalta pyrkii ja pystyy tehokkaasti estämään tämän. Siksi myös Ukrainan kohtaloa ratkaistaessa liberaalin mediavallan painoarvo on valtavan suuri.
Ukrainan kohtaloa on käsitelty muuten vastikään myös Sarastuksessa:
http://sarastuslehti.com/2014/02/04/eurooppalaiset-kaksinapaisen-maailman-vankeina/
Hyvää analysointia Leolta ja kiitos artikkelista. Pitää vielä painottaa sitä että olemme tapahtumien sivustaseuraajia ja emme voi tietää oikean sektorin yms todellisia tavoitteita, suunnitelmia ja yhteistyökumppaneita koska niitähän he eivät tietenkään julkista. Itse ainakin usko että heillä on myös muita suunnitelmia kuin olla sionistien asiamiehenä. Asiaan saadaankin varmaan lisää vahvistuksia tapahtumien edetessä.
Tämä oli kyllä mielenkiintoista luettavaa kuten oli myös se ukrainalaisen haastattelu!
Hyvää analyysia Leolta, mutta toki toivon, että Oikean sektorin tulevaisuus olisi valoisampi. Suurvaltojen mielenkiinnosta Ukrainaa kohtaan voidaan olla montaakin mieltä, esim. EU tuskin oikeasti voisi edes Ukrainaa ottaa mukaan sen epävarman taloustilanteen takia. Yhdysvalloille Ukraina voisi olla enemmänkin symbolinen voitto, kuten USA:n hallituksen eräs edustaja nauhoitetussa puhelussa totesikin, “V*tut EU:sta, laitetaan YK asialle”.
JOS Kurskin mutkan (panssari-)taiselu olisi mennyt toisin, niin Eurooppamme tulevaisuus saattaisi näyttää aivan toisenlaiselta…?!
Aivan toisenlaiselta ei näyttäisi, koska Saksan resurssit olivat joka tapauksessa rajalliset ja Kurskin voiton ansiosta sota vain olisi pitkittynyt muutaman kuukauden ja ehkä NL ei olisi pystynyt miehittämään keskieurooppalaisia maita ja rautaesiriippu kulkisi satoja kilometrejä idempänä. Voimasuhteet pysyisivät samoina, vaikka Wehrmacht olisi voittanut Kurskin taistelun. NL:n voittaminen oli Saksalle ylivoimainen tehtävä, yksinkertaisesti mahdottomuus sen jälkeen, kun ennaltaehkäisevä isku (“salamasota”) epäonnistui.
Sodassa oli kolme päätekijää: NL, “Demokratiat” (vassaleineen) ja Saksa (liittolaisineen). Minkä tahansa kahden liitto kolmatta vastaan tarkoittaisi kolmannen häviötä. Joka tapauksessa syksyllä v. 1945 USA:lla oli jo atomipommit ja sota päättyisi Saksan häviöön viimeistään atomipommituksin.
Kehotan lukemaan tätä tekstiä, jossa sodan kaikki vaihtoehdot ja syyt oli analysoitu tammikuussa 1938 eli hyvissä ajoin ennen sodan sytyttämistä “Demokratioiden” toimesta v.1939. Tämän analyysin tekijä oli jopa ainoa trotskilainen joka ei ollut tuomittu teloitettavaksi – se oli Stalinin “kiitollisuuden” osoitus (toki hänet teloitettiin lopulta, mutta teknisistä syistä). Analyysi sen verran syvä, että kun kerran sitä lukee, niin ei enää ole kysymyksiä, miten kävisi, jos joku paikallinen taistelu olisi päättynyt toisin kuin se todellisuudessa päättyi.
englanninkielinen käännös (5 osaa):
http://www.yamaguchy.com/library/symphony/red1.html
Aika monimutkainen juttu tämä ukraina, kun kiinakin on ostanut hollanin kokoisen pläntin peltoa ukrainasta.
Comments are closed.