Koti Artikkelit Tohtori: Hallituksen “koronaelvytys” on vaarallista harhautusta

Tohtori: Hallituksen “koronaelvytys” on vaarallista harhautusta

26

Sanna Marinin vasemmistohallitus on pyrkinyt ylläpitämään illuusiota “kriisin kukistumisesta” markkinoimalla kovaan ääneen suomalaisille yrityksille järjestettyjä “pelastuspaketteja”. Yleisradio haastatteli kuitenkin asiantuntijoita, joiden mukaan hallituksen toimet ovat vaarallista “humpuukia” eivätkä hallituksen toiminnasta hyödy lopulta muut kuin pankkiirit.

sanna_marin
Sanna Marin.

Yle haastatteli muun muassa konsulttia ja kauppatieteiden tohtoria Jarmo R. Lehtistä, joka on erittäin skeptinen yrityksille luvattua hätärahoitusta kohtaan. Marinin hallitus on johtanut kansalaisia harhaan puhumalla “tuesta”, vaikka todellisuudessa yritykset sidotaan velkavankeuteen.

– Hallitus on ilmoittanut 15 miljardin tukitoimista. Valtaosa summasta ei ole tukea, vaan lainaa. Todellisuus näyttää siltä, että se on ilmaa ja vähän humpuukia yrittäjän näkövinkkelistä. Yritysten kassat ovat kuitenkin tyhjiä ja nyt tarvitaan suoraa tukea, Lehtinen totesi Ylelle.

Lehtisen mukaan yritysten kassakriisi ja jatkuva velkaantuminen johtavat lopulta konkurssien tulvaan ja lamaan, joka on todennäköisesti pahempi kuin 1990-luvulla. Pienten ja keskisuurten yritysten tuho sekä viennin kuihtuminen vetävät lopulta myös monia suuria yrityksiä kuiluun, koronaongelmaisia yrityksiä avustava Lehtinen ennustaa.

Rahoituksen professori Vesa Puttonen kritisoi Ylen haastattelussa myös Business Finlandin ja Ely-keskusten järjestämiä “koronatukia”, joista ei ole usein lainkaan hyötyä kassakriisin kanssa kamppaileville yrittäjille. Sopimusten mukaan vain pienen osan tukirahoista saa käyttää laskujen maksamiseen kun taas valtaosa rahoista täytyy käyttää “yritystoiminnan kehittämiseen”. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että yrityksiä tulee kaatumaan, koska ne eivät saa käyttää tukirahoja selviytymiseen.

Myös Finnveran takaamat tuet ovat osoittautuneet silmänlumeeksi. Pankit ovat kiskoneet Finnveran takaamista lainoista röyhkeitä korkoja ja vaatineet yrittäjiltä lisää henkilökohtaisia takauksia, jolloin lopputulos on sama kuin muissakin hallituksen markkinoimissa tukihankkeissa: yritysten konkurssi.

– Pankit pyrkivät tekemään tällä bisnestä. Tiedän yrittäjiä, joille lainamarginaali on noussut 6–8 prosenttiin. Yrittäjiä ei kiinnosta näin kallis laina, Lehtinen kommentoi Finnveran takaamia lainoja.

Aivan yhtä tylyn tuomion saavat Lehtiseltä myös valtion lupaamat arvonlisäveropalautukset yrityksille. Tässäkään tapauksessa kyse ei ole todellisista palautuksista, vaan kyseessä on korollinen velka, joka vain suhteutetaan yrityksen aiemmin maksamiin arvonlisäveroihin.

Lehtinen kutsuukin ALV-“palautuksia” yrittäjien “kuoleman suudelmaksi”, sillä velkataakka pahentaa entisestään konkurssiriskiä. Vaikuttaakin siltä, ettei Marinin hallitus edes yritä pelastaa suomalaisia yrittäjiä, vaan hallitus sitoo nämä entistä tiukempaa korko-orjuuteen, kunnes yritysten varat siirretään pankeille ja muille velkojille konkurssimenettelyllä.

Lähde: Yle

26 KOMMENTIT

  1. Suhteellinen nuiva proffa, Paul Lillrank Aalto instituutioista oli myöskin eilen radio deilla indikoiamssa koronan olevan huijaus.

  2. YLEn mukaan ravintolat saavat 120 000 000 euron verran avustusta. Mitä luulette: kuinka monta päivää tuolla summalla elätetään Suomessa loisivia somaleja, afgaaneja, irakilaisia, eritrealaisia, syyrialaisia ja ugandalaisia?

    YLE myös tietää kertoa että Unkari ei ole enää demokraattinen maa. Sehän on sitten päivä nk. hyvä uutinen.

    Loppukevennys: tehkääpä huviksenne haku “kuinka paljon maahantunkeutuja maksaa vuodessa” Googlella. Saatte vastaukseksi “kuinka paljon lapsi maksaa vuodessa” ja “kuinka paljon auto maksaa vuodessa”. Aikamoista.

    • Arvioisin että maahantunkeutujien täyshoitoon menee 1 000 000 000 eli miljardi euroa vuodessa. Joku voi tarkentaa jos tietää paremmin! Perustan oman arvioni siihen että se oli 0,85 miljardia joskus muistaakseni. Mutta jos tuosta miljardin vuosikustannusarviosta pidän kiinni, tuolla ravintoloiden saamalla 120 miljoonalla elätetään importoituja parasiitteja 43 päivää.

      • No tollanen löyty ilta-aidsista:
        “Pauli Vahtera: Maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa – ”Viimeinen hätähuutoni suomalaisille päättäjille”” päivämäärällä 06.03.2019

        Mitä kaikkea 3,2 miljardilla voisi tehdä? hmm..

        • Jos Paulin (kirjoittaa asiallisia artikkeleita tuo äijä, muuten) arvioimaan lukemaan luotamme, niin tuolla 120 miljoonalla elätetään moniosaajia huikeat 13 päivää.

    • Erittäin rankkoja leikkauksia tulossa opiskelijoille, työttömille, sairaille, vanhuksille, eläkeläisille jne. Kaikesta karsitaan, paitsi tiedätte-kyllä-mistä.

      On tämä hienoa talouspolitiikkaa kun siitä eräästä miljardien ja miljardien pohjattomasta, turhasta menoerästä ei puhuta halaistua sanaakaan.

      Eipä tässä enää voi muuta kuin toivoa systeemin täydellistä romahtamista. Ei näin sairasta järjestelmää voi mitenkään pelastaa. Mikään määrä leikkauksia, säästöjä tai veronkiristyksiä ei tule meitä pinteestä päästämään, sillä ongelma on itsessään rahanluonti tyhjästä korkoa vastaan. Juutalainen yksityispankkiiri määrää niin kauan kaikesta, kun me siltä ilskottavalta loiselta rahamme anomme. Niin kauan se raha tulee vain ajamaan juutalaisen kommunistisia agendoja ja suunnitelmia.

      Jos me oikeasti politiikastamme ja asioistamme päättäisimme, niin kaikki maahantunkeutujat olisi potkittu jo aikoja sitten pois Euroopasta. Se että maahan lennätetään loisia elämään täyshoidolla à la Kela; raiskaajia, terroristeja, pedofiileja, murhaajia, huumekauppiaita, narkkareita jne. kertoo siitä että Suomikin on valinnut itsetuhon polukseen. Jos täällä ajettaisiin Suomen ja suomalaisten asiaa, niin välittömästi lopettaisimme parasiittien paapomisen ja suomalaisten olojen kurjistamisen! Ei kahta sanaakaan siitä.

      Ei kukaan (poliitikot, viranomaiset ja muut sätkynuket) ole oikeasti niin sokea, etteikö näkisi väestönvaihtoa ja kulttuurinkorvausta. Ihan sama vaikka sitä kutsuttaisiin “sopeuttamiseksi”, “Euroopan uudeksi tuuleksi” tai “monikulttuurillisuudeksi” – todellisuudessa se ei tarkoita mitään muuta kuin kansallista orjuuttamista ja itsemurhaa. Se että juutalaista eliittiä ei saa edes mainita, kertoo jo kaiken tämän. Se että kaikki keskustelu ja vastustus halutaan kieltää lailla, kertoo tästä myös. Se että vasemmistolaiset (hintit+femakot) tahtovat hukuttaa maan hintteihin ynnä femakkoihin äärimmäisen vihamielisesti suhtautuvilla muslimiloisilla, kertoo vain kiistattoman totuuden Suomen kulkemasta tiestä; itsetuhosta.

      • Tuo tekstisi pitäisi olla pakollsta luettavaa jokaiselle äänestäjälle. Ja äänioikeus pitäisi evätä ja tuomio maanpetturuudellisesta ajatusrikoksesta jos ei ole tekstin kanssa samaa mieltä. Kannatetaan?

  3. Vanhanajan rosvo sanoi “Rahat tai henki”, nykyajan rosvo sanoo “anna minä autan” ja vie kummatkin.

    • Jo pelkästään ulosottomiesten tulospalkkaus on itsessään sataprosenttinen todiste että tätä maata johtaa ryöstäjien rikollisliiga.
      Ulosottomiehet ovat nyt ekstaasissa, heidän palkkatulot voivat kohota satoihin tuhansiin kuukaudessa. Ei väliä jos menee koti alta puoleen hintaan, eli koti menee ja velkaa jaa, tai suvun perheyritys menee 30% hinnalla kiinteän omaisuuden arvosta. Pääasia että ulosottomies nauttii palkastaan nopeasti, ja poliitikot nauravat perkeleellisesti kun on hiin hauskaa palvoa Leninin mustaa saatanallisuutta.

  4. Suomen johtava eliitti oli aika hirvittävää jo maailmansodan aikana. Tähän käsitykseen päätyyy viimeistään lukemalla kirjan Suomi myrskyn silmässä osa 2. Paljastu, että Mannerheim ja Ryti olisivat halunneet sotia Stalinin puolella Jatkosodan. Tähän olisi päädytty, jos Stalin olisi suvainnut ajoissa antaa johdolle jonkinlaisen kirjallisen lupauksen. Sitten olisi kieltäydytty ottamasta saksalaisia joukkoja Suomeen ja varauduttu sotaan Hitleriä vastaan Stalinin tuella. Myös Tannerille oli kerrottu asiasta ja yhdessä Tanner, Ryti ja Mannerheim odottivat ilosanomaa idästä. Aivan kuin kaikki olisivat olleet sosialidemokraatteja. No liberaaleilla ja sossuilla ei juuri ole eroa. Salonkikommareita ja kommunismin esiaste.

    Koko sodan sitten vehkeiltiin vihollisen kanssa. Sodittiin huonosti ja päästettiin venäläisiä moteista pakenemaan. Kirjassa väitetään, että Suomen ratkaisu saattoi ratkaista koko maailmansodan lopputuloksen. Siis sotimalla hartiavoimin maailma olisi pelastunut nyjkyisestä kurimuksesta. No oolihan Saksassakin paljon porukkaa, jotka sabotoivat sotaponnistuksia ja kavalsivat kaikki tiedot viholliselle. Siis ehkäpä Suomi ei kuitenkaan ratkaissut sotaa. Niin moni oli aivopesty tai lahjottu ymms. taistelemaan pimeyden voimien puolesta. Saksa ja Eurooppa ei saanut pelastua eikä irtautua saatanallisten pankkiirien otteesta. Kun isäntä Lännestä käski, piti valita jopa kommunismi.

    Suomen demokraattisessa systeemissä kaikki valtapuolueet tuolloin jo ottivat käskyt Ameriikasta ja Lontoosta. Ulkomaisia rapparivoimia toteltiin ehdottomasti. Tietenkin täytyy muistaa, että myös tilanne oli pitkään sellainen, että Saksan tilanne oli toivoton ja USA sekä länsimaat olivat yhdessä muun Euroopan kanssa aivan ylivertaisessa asemassa. Ulkopolitiikassa oli kuuneltava vahvemman ääntä. Mutta kun tämä Länsi oli myynyt Suomen kommunisteille ja Hitler pelastanut Talvisodassa ja vieläpä Ranska kaatunut, niin miksi silloin vielä valittiin Länsi ja kommunismi? Tämä on aivan hirvittävää.

    Sodan lopussahan Mannerheim laverteli kaiken mahdollisen informaation viholliselle. Luoaj ties mitä jo aiemminkin oli raportoitu. Tahvanaisen touhut lopetettiin jo 1941 tai 42 alussa. Tämän jälkeen on suhteita itään hoitanut joku muu. Miksi tästä ei ole paljastuksia? Onko toiminta ollut vielä inhottavampaa? Jotain voidaan kai päätellä kesästä 1944. Selkeästi tahallaan uhrattiin ainakin divisioona miehiä ja valtava varustus. Aivan kuin olisi ollut tarkoitus tehdä kansalle selväksi, että Itä-Karjalasta oli luovuttava ja rauha saatava aikaan. Jos lomalaiset olisi kutsuttu aiemmin ja Kanansta linnoitettu, joukkoja ei olisi tarvinnut vetää pois Itä-Karjalasta. Jotenkin hahmottuu käösitys, että Suomen kansa oli johtomme vatustaja. Kenties pahin kaikista ja periaatteellisin. Olivathan johtajamme jo valmiiksi vihollisen puolella. Luomassa kommunistista maailmaa, josssa Suomea mäfdätettiin eniten kahdesta suunnasta ja joka päätyisi väistämättä kansanvaihtoihin ja tuhoon kommunismissa. Tätä kaikkea Lännen johto edusti jo tuolloin ja oli kauan jo edustanut. Oliko kesän 44 tapahtumista sovittu jonkun toisen kuriirin välityksellä? Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

    Mannerheim paljastuu kansallissosialismin ja Saksan vastaiseksi ja erittäin Venäjä-mieliseksi henkilöksi. No tämähän on tiedetty jo aiemmin. Pirullisen juonikkaasti ja paljon jopa kaikilta johtajiltakin välillä pimittäen hän luotsasi Suomen vihollisen puolelle ja sodan läpi. Kuuluisa Miekantuppipäiväkäskykin oli vain Hitlerin petkuttamista ja taipuminen tämän uhkavaatiumukseen kuuluttaa sotapäämäärät julkisesti. Myös kansaa huijattiin. Ihan kuinolisi taisteltu Suomen puolesta ja tavoiteltu heimoalueita. Kansa oli innoissaan, vaikka Stalinin kanssa käytiin sotaa puoliteholla. Mannerheim halusi Suoen häviävän jaVenäjän voittavan, koska oli sille tielle lähtenyt. Hän ei juuri erotu demokraattipoliitikoista. Rytihän oli anglofiili vapaamuurari ja liberaai edistyspuoluelainen eli varmaan sopisi nykyiseksi kansanvaihtajapoliitikoksi kuin nakutettu. Myös Paasikivi ja muut huippupoliitikot edustivat samankaltaista pimeytttä ja pankkiylivaltaa/länsivirtausta. Nationalismi oli kaiken alla jo salaa päävihollinen.

    Suomen johto on orjallisesti alistunut Lännen huippueliitin määräyksille. Koskiu se sitten pesäeroa IKL:stä ennen sotaa tai historiankirjoitusta sodan jälkeen

    • Heikki Urmas tuhottiin koska oli eri mieltä kansantuhoajien kanssa:

      https://www.youtube.com/watch?v=Eh6ETgoDPxI

      “Heikki Urmas oli uskomattoman viisas/tietoinen/rehellinen/rohkea mies. Keräsi myös tarvittavat 20 000 korttia presidentinvaalia varten, mutta kortit tuhottiin juuri ennen rekisteröintiä. Jos hän olisi päässyt presidentiksi, asiat maassamme voisivat olla toisin.”

  5. Eiköhän tuo ollut jo lähtökohtaisesti päivänselvä asia jokaiselle valveutuneelle kansalaiselle, että nämä koronatuki järjestelyt ovat lähinnä sumutusta. Eivät hallitukset ole enään vuosikymmeniin ajaneet toimillaan pk-yritysten/ kansalaisten etua, vaan ulkomaalaisten finanssikapitalistien/suuryritysten etua.

  6. Ja tottakai julkaistiin taas Ylen kusetusgallup, että “SDP nousi ylivoimaiseksi ykköseksi”. 😀 Rally around the flag.

    • Mistäköhän YLE repii näitä? Joku päivä sitten YLE tiesi kertoa että “lomautettujen joukossa on naisia eniten KAIKISTA sukupuolista”. Voin vannoa ettei YLE ole voinut mitenkään selvittää mitä kaikkia sukupuolia mahtaakaan olla tällä hetkellä lomautettuna olevien riveissä. Vai ovatko esim. soittaneet kaikille sadalletuhannelle lomautetulle ja kysyneet kuka pitää mekkoa päällä ja kuka ei?

      V*ttu mitä p*skaa koko YLE. Naurettava laitos.

      • Yleisradio uutisoi “kohuampumisesta”, joka tapahtui USA:ssa helmikuussa. Kohuampuminen tämä on jokaisen 30 minuutin välein maassa sattuvan murhan/tapon seassa sen vuoksi, että ammuttu oli neekeri ja ampujat ilmeisesti vaaleampi-ihoisia.

        Uutisessa oikein voimakkaasti korostettiin ihonvärien eroja. Nekrut siis ampuvat toisiaan pari–kolmekymmentä päivässä, eikä näistä kukaan täällä välitä – kuten ei tietysti pidäkään.

      • Perheenyhdistämis- ja somaliministeri K. Kiuru kommentoi YLEn mukaan seuraavasti nk. “laumaimmuniteetista” ja tutkijoiden jättämästä kannasta sitä vastaan: “En oikeastaan tunnista asioita, joita emme yhdessä yrittäisi.”

        Tuosta nyt sitten vain arvailemaan, että mitä K. Kiuru mahtoikaan tuolla tarkoittaa.

    • Tänään (((YLE))) uutisoi: “Potkut kahdelle hengityssuojasotkusta”.

      Juttu kuitenkin päättyy seuraavasti: “Heidät hyllytettiin tehtävistään 11. huhtikuuta sotkun selvittelyn ajaksi”. Eli eivät saaneet potkuja, vaan nauttivat mahtavista, verovaroin kustannetuista palkkioistaan edelleen.

    • Yleisradiossa on keksitty taas hassuja juttuja… Täytyy varmaan lopettaa näiden uutisotsikoiden lukeminen – ärsyttämään tuppaavat vain. No, kuitenkin… Eläkeläiset ovat nyt “piilotyöttömiä” Ylen mukaan. Menee yli jo aika pahasti.

      Kohta pitää kuolleetkin – anteeksi: elorajoitteiset näin uuskielisesti – kaivaa kuopistaan ja antaa niille vanhat duuninsa takaisin. Olemme lähellä seinää. Pian ei enää millään taikatempuilla tästä paskasta selvitä.

  7. Onkohan noille vihervasemmistodemokraateille kerrottu mitä heidän valintansa KANSAN EDUSTAJAKSI tarkoittaa?!? Pitäisi edustaa Suomen kansaa, eikä rajan yli tunkeutuvaa paskasakkia.
    Demokratia täällä ei oikein toimi jos osa porukasta päättää tuhota suomen ja sekoittaa rodut.

  8. Koronavirus-rokote -GATE sai uuden käänteen:

    Bill Gatesin vaimolla on koru joka on RISTI YLÖSALAISIN.

    Ovat siis eugeniikkaa edistäviä satanisteja. Heille on vaan hauskaa jos miljardit ihmiset kituvat kuoliaaksi hirvittävissä tuskissa.

    • Mikä ihme -GATE? Siihen ei, muuten, tule välilyöntiä siihen -GATEn eteen. Ihan vinkiksi vain.

      Siis johdit tuon varmaankin 70-luvulla USA:ssa Nixonin lähipiirille sattuneesta tapahtumasta, joka on saanut nimensä Watergate-kiinteistöstä.

      Jos johdat tuolla analogialla uusia -gateja tämänpäivän tapahtumista, niin ihmettelen kuitenkin yhtä juttua: eikö tuon 70-luvun alussa sattuneen alkuperäisen jutun kuuluisi täten olla Watergate-gate?

      “Kausti” sitten tarkoittaa polttamista että älkääpä nyt, hyvät immeiset, kutsuko mitään tapahtumaa vaikkapa “maskikaustiksi”, sillä siitä saa kuvan että olisi jotakin maskeja polteltu.

  9. Manna Sarinin nukkehallituksen toimet virusta vastaan ovat sekoitus kahta eri strategiaa, eli kyseessä ei ole joko-tai-ratkaisu, vaan sekä-että-ratkaisu: ei yritetä pysäyttää virusta ja yritetään pysäyttää virus.

    Käsikirjoitustahan nuo klovnit lukevat suurimmaksi osin, mutta kyllä tuo lutkahallitus jää historiaan täytenä vitsinä. Se on kyllä jännää miten sitä ajatteli ettei Vanhasta, Kataista, Stubbia, Sipilää tai Rinnettä alhaisempaa saastaa löytyisi enää edes tästä maasta, mutta kyllä vahva haastaja on nyt noussut…

Comments are closed.