Koti Artikkelit Tilastoja irakilaisten ja somalien vaikutuksesta talouteen

Tilastoja irakilaisten ja somalien vaikutuksesta talouteen

9

Kansallisen Vastarinnan vieraileva kirjoittaja selvitti, mikä on irakilais- ja somalimaahanmuuton nettovaikutus Suomen talouteen. Grafiikat on saatavilla myös englanniksi, joten niitä voi levittää sosiaalisen median kautta eri maiden valkoisille kansallismielisille!

Valtapuolueet oikeistosta vasemmistoon valehtelevat usein, että kaikki maahanmuutto on ”hyväksi Suomen taloudelle”. Kieroutuneiden argumenttien mukaan maahanmuutto ”edistää talouskasvua” ainakin kahdesta syystä: siirtolaiset polkevat palkkoja (mikä hyödyttää hetkellisesti yhtiöiden johtoa ja sijoittajia), minkä lisäksi siirtolaisuuden vuoksi suomalaisten ei tarvitse enää lisääntyä työvoiman tarjonnan turvaamiseksi. Oikeisto on tyytyväinen siihen, että suomalaisen syntyvyyden laskiessa lapsiperheiden aiheuttamat julkiset kulut karsiutuvat.

Vaikka joku pitäisi yllä mainittuja ilmiöitä (eli työtä tekevien ja lapsia hankkivien suomalaisten arjen kurjistamista) ”positiivisena” kehityksenä, edes hän ei kuitenkaan voi argumentoida afrikkalais- ja arabimaahanmuuton puolesta taloudellisin perustein. Kuten somalien ja irakilaisten tapausesimerkit osoittavat, on useiden siirtolaisryhmien nettovaikutus Suomen talouteen katastrofaalinen.

Klikkaa kuvia, tulosta ne ja levitä niitä paikallisesti älykkäämmän maahanmuuttokeskustelun herättämiseksi!

Lue myös:

Havainnollisia tilastoja maahantunkeutujien seksuaalirikollisuudesta
Maahanmuuton tiukentaminen on säästänyt Tanskalta rahaa
Helsingin Sanomat johti harhaan maahanmuuttouutisellaan

9 KOMMENTIT

  1. Monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta. 🙂 Suomeen pitäisi saada rikastajia ainakin muutama miljoona lisää, mieluiten Afrikasta ja Lähi-Idästä. Saadaan talous kasvuun! 🙂

  2. Reservaatit valkoisille. Negromisolomiasta kärsivänä pohjoisen poikana en voi kestää neekereiden ääntä ,hajua enkä puhetta. Sairauteni vaatii,että nämä perkeleen marakassit pidetään loitolla minusta,etten sairastuisi . Kiitos.

      • Jep, jep.

        Nekrujen normaali esiintymisalue ei ole Afrikan ulkopuolella, ellei kyse ole puuvillapellosta.

        Afrikka on nekruille oikea ja luontainen esiintymisalue. Nekrusta ei tee eurooppalaista vaikka se tänne on vastentahtoisesti päästetty. Somalista puhumattakaan.

  3. Kyllähän joku tällä tienaa, vaan ei Suomen kansa. Lisää velkaa, koukkunokkien painokoneet huutaa laakerit tulessa.

  4. Keskisuomalaisten yritysten yhteensä tilittämillä veroilla maksetaan somalien ja irakilaisten 4kk oleilu??

    Onkohan laskelmissa mukana lainojen korkomenot ym. välistävetokulut?

  5. Vastaanottokeskuksissa sun muissa sorrettujen sopeutuslaitoksissa jyllää taustalla business, iso raha vaihtaa omistajaa. Ei sellaista tulolähdettä (harvoille ja valituille) mennä niin vaan katkaisemaan. Ja härmäläinen veronmaksaja (joihin en onneksi enää kuulu) maksaa kaiken.

  6. HURJASTI alakanttiin laskettu, sillä esim. ne 6000+ irakilaista jotka 2011 laskettiin eivät ole mihinkään kadonneet vuosina 2012-2016, heidät pitää ynnätä mukaan laskuun joka vuosi. Sama homma seuraavien vuosien kanssa, joten tuo loppusumma on oikeasti järkyttävän paljon suurempi. Vai väitättekö tosiaan että kuudessa vuodessa tänne olisi tunkeutunut ainoastaan 5 tuhatta irakilaista?

  7. Kuvan ”koneinsinöörit ja lääkärit” ovat juuri sen näköisiä että haluavat kantaa vastuunsa Suomen tulevaisuuden kehityksestä ja olla yhteiskunnan kantavina tukipilareina… Äääh… ei tähän saa sarkasmia vaikka yrittäisi. Paitsi Emma Kari.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here