Koti Uutisia THL:n ylilääkäri: “Pride-tapahtumat saaneet Hepatiitti A:n liikkeelle”

THL:n ylilääkäri: “Pride-tapahtumat saaneet Hepatiitti A:n liikkeelle”

7
Kuva Helsingin Pride-tapahtumasta viime kesältä.

Hepatiitti A on alkanut jälleen yleistyä. Ennen tätä vuotta tartuntojen määrä oli pitkään laskusuunnassa, mutta tämän vuoden aikana niiden määrä on lähtenyt taas nousuun. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanotaan, että kyseessä on Euroopan laajuinen trendi.

Viime vuonna tähän aikaan tartuntoja oli todettu kuusi, mutta tänä vuonna niiden määrä on lähes nelinkertaistunut 22:een. Alkuvuoden aikana sairastuneita oli 20 maassa yhteensä yli 11 000. Euroopan tartuntavirasto ECDC:n mukaan määrä on nelinkertainen verrattuna aiempiin vuosiin.

Valtaosa sairastuneista on ollut miehiä. Erityisesti miesten välinen seksi on toiminut leviämiskanavana. THL:n ylilääkäri Tuija Leino sanoo, että tartuntoja on havaittu erityisesti Pride-tapahtumien jälkeen. “Pride-tapahtumat ja muut kokoontumiset ovat saaneet viruksen liikkeelle”, hän kertoo. ECDC suositteli Pride-tapahtumiin matkaavia huolehtimaan rokotussuojastaan.

Marraskuusta lähtien miesten välistä seksiä harrastavat tulevat saamaan ilmaiseksi rokotuksen hepatiitti A:han. Vuosi sitten he saivat samanlaisen oikeuden hepatiitti B:tä vastaan.

Voit lukea homojen keskuudessa leviävistä sukupuolitaudeista lisää artikkelistamme “Onko homokulttuuri tervettä?”.

 

Lähde: Helsingin Sanomat

7 KOMMENTIT

  1. Parittelu koiraiden välillä lyhentää ikää ja järjenhän se on jo vienytkin aikaa sitten. Eipä ole suurikaan uutinen, että näissä “herätyskokouksissa” ns. “uskon vahvistaminen” lisää sukupuolitauteja kuin totta puhuminen ruoskan iskuja Jeesukselle. Tätä vielä markkinoidaan “lapsiystävällisenä” tapahtumana, jonne raahataan kaikki jonneja nuoremmat vielä onnekseen tietämättömät imeväiset minne ovat tulleet vedetyksi mukaan. Tähän ei tietenkään ns. lastensuojelu puutu millään tavalla, koska riettaat sedät ja tädit mk. näiden hybridimuodot ovat sangen sopivaa seuraa. Toista on, jos lapsi on kansallismielisen tai muutoin isänmaansa lippua tervehtivän vanhempien maitohampaita puskeva kuolageneraattori. Silloin on polpon, Supon, SPR:n, Suomen islamilaisen Jumalankieltäjä kirkon ja lukuisten muiden itsensä ja toistensa tiedostavien tahojen raahattava tälläinen(set) lapset kotoaan ddr:läiseen seimeen oppimaasn kommunismin ilosanomaa sekä monikulttuurisuuden tasetta nostattavaa pullataikinaa ja päällepäätteeksi kertomalla kaikki holokaustista sekä siitä että on sitä parempi mitä enemmän solvaat rotuasia, maatasi, kulttuuriasi ja kaikkea mikä liittyy suomalaisuuteen. Kaiken tämän loppunäytöksenä pieniin käsiisi kasvatetaan kiinni “Maon pieni punainen kirja”.

  2. Yllättävää, että tällainen vihafakta sanotaan ääneen. Taas on töitä vihapuhepoliiseille.

    • Rikosilmoitus THL:n ylilääkäristä, joka kertoo HS:lle vihafaktoja.

  3. Hinttarit o oo kalvanoikaa pyllynne , niin tauti tartu silloin ei;lauloi Sleepy Sleepers 80-luvulla.Moni asia oli kyllä muutenkin silloin paremmin.

  4. Onpa yllätys, että homot levittävät tauteja. Ihmettelen, että uutinen julkaistiin, kun tämä asia on valtamedialle niin arka. Mielellään varmaan väittäisivät, että homoilu pidentää ikää ainakin 20 vuodella, kun se tosiasiallisesti lyhentää rajusti eliniän odotusta. Kyse ei ole sosiaalisesta syrjinnästä, vaan näiden ihmisten holtittomasta elämäntyylistä ja itsetuhoisuudesta. Eniten paheksun niitä “kansallismielisiä”, jotka hyysäävät homoseksuaaleja ja yrittävät tunkea sitä elämäntyyliä kansallismielisiin liikkeisiin.

  5. Suomen evlut. Valtionkirkko on homokirkko. Kirkot palaa ja papit kuolee. Joutaa mennä Perkeleensä & Lenininsä huomaan…!

  6. Mitenkähän tämän vuoden marssin jälkeen kävi? Saiko hepatiitti HIV:in ja tuberkuloosin kaverikseen?

Comments are closed.