Uutisoimme hiljattain, että Suomen vihervasemmisto on kaikessa hiljaisuudessa antanut tukensa globaalien rahaelitistien kehittämälle vaaralliselle investointituomioistuinsuunnitelmalle. Vasemmiston ja suurpääoman romanssi on puhuttanut viime kuukausina myös vaalien huumaamassa Britanniassa, mikä on ahdistanut erityisesti juutalaisia, jotka ovat vaatineet sensuuria. Onko juutalaisilla aidosti syytä pelkoon?
Britannian vaalien voittajana selvisi äärisionistinen Konservatiivipuolue, joka ilmoitti ensitöikseen aikovansa kieltää Israel-boikotit lailla. Konservatiivien päähaastaja oli Työväenpuolue, joka joutui vaalikampanjansa aikana kummallisen antisemitismikohun keskelle. Vaikka Työväenpuolueessa on aina ollut merkittäviä juutalaisia johtajia ja vaikka puolue on palvellut juutalaisvaltiota uskollisesti Labour Friends of Israel -lobbausjärjestön usuttamana, valtamedia ja kansainvälinen juutalaisyhteisö ovat syyttäneet sitä antisemitismistä ennennäkemättömällä vimmalla.
Antisemitismihysteria levisi vaalihumun aikana jopa Suomeen, jossa juutalaisen Erkko-suvun omistama Helsingin Sanomat syytti Työväenpuoluetta syvälle pinttyneestä juutalaisvihasta. Erkko-median kirkuvien otsikoiden sokaisemat suomalaiset eivät varmasti osanneet arvata, että todellisuudessa Labourin korkeimpiin vallankäyttäjiin kuuluu Momentum-nimisen vasemmistolobbausjärjestön johtaja Jon Lansman, joka itse on juutalainen. Lansman on jopa vaatinut, että pelkkä Israelin kritisoiminen määritellään oikeuskäytännössä “antisemitismiksi”. Kuinka puolue siis sai antisemitistileiman kylkeensä? Kuinka 2000-luvun Euroopan ehkäpä suurin antisemitismikohu oikein syntyi?
Työväenpuoluetta syyttäneiden juutalaislobbaajien mukaan eräät puolueen talouspoliittisista kannanotoista sisältävät juutalaisten kannalta vaarallisia elementtejä. Vaikutusvaltaisten sionistiryhmien mukaan esimerkiksi pankki- ja globalisaatiokritiikki ovat politiikassa kaltevia pintoja: Jos puolue syyttää monikansallisia pankkeja työttömyyden kasvusta ja keskiluokan riistosta, on seuraava looginen askel selvittää, keitä esimerkiksi Goldman Sachsin ja Rothschild-konsernin taustalla vaikuttaa. Viime vuosina Työväenpuolue on kiristänyt kapitalismikritiikkiään, mikä sisältää sionistilobbyn mukaan riskin siitä, että lopulta myös kapitalistisena kosmopoliittikansana usein kuvatut juutalaiset joutuvat puolueen tähtäimeen.
Järjettömät antisemitismisyytökset juutalaisten johtamaa ja Israelia palvelevaa puoluetta kohtaan ovat siis sionistien silmissä ennaltaehkäisevä strategia, jolla varmistetaan juutalaisten koskemattomuus Britanniassa. Euroopan sionistiyhteisö tietää erinomaisen hyvin, kuinka ajankohtainen ja tulenarka teema finanssijuutalaisuus on Goldman Sachsin ja Lehman Brothersin aiheuttaman talousromahduksen jälkeisessä lännessä. Juutalaiskriittisen kansalaiskeskustelun sensurointi on kuitenkin haasteellista Internetin aikana, vaikka esimerkiksi Facebook ja Twitter ovatkin panneet parastaan.
Sensuuria tehokkaampia keinoja keskustelun tukahduttamiseksi ovatkin olleet noitavainot ja mielipideterrori, joiden kohteeksi voi joutua kuka tahansa, joka puhuu harkitsemattomasti Israelin sotarikoksista, holokaustiteollisuudesta tai vaikkapa globaalien pankkien rikoksista.
Vihollinen, jota ei uskalleta nimetä
Koska Työväenpuolue on tyypillinen duunareilta vaalikannatusta huijaava valeoppositiopuolue, on se tietysti kääntänyt poskensa joka kerta saatuaan sionistilobbyltä iskun päin näköä. Puolue syleili näissä vaaleissa esimerkiksi äärijuutalaista Charlotte Nicholsia, joka kannattaa avoimesti poliittista väkivaltaa sionismikriitikoita vastaan. Miksi “antisemitistinen” puolue olisi huolinut Nicholsin kaltaisen verenhimoisen juutalaisen listoilleen?
Jos Työväenpuolue olisi antisemitistien käsissä, puolueella olisi ollut runsaasti ajankohtaisia poliittisia aseita juutalaislobbya vastaan. Puolue olisi voinut haastaa vihollisensa ja kysyä, miksi juutalaisten roolin finanssikapitalismissa tulisi olla tabu.
Vaalien aikana yksi polttavista kysymyksistä Britanniassa oli kansan eriarvoistuminen, rikkaiden rikastuminen, köyhien köyhtyminen ja keskiluokan tuhoutuminen. Työväenpuolue toki osallistuikin aktiivisesti keskusteluun Britannian ylläpitämästä kansainvälisestä veroparatiisisaarten verkostosta, joka mahdollistaa sen, ettei huippurikkaiden tarvitse osallistua julkisten palveluiden ja infrastruktuurin ylläpitoon. Veroparatiisien vuoksi tavallinen kansa toimii maksumiehenä, kun rahaeliitti yksityistää voittonsa ja kansallistaa tappionsa.
Työväenpuolue jopa uhosi vaalien aikana hyökkäävänsä ennennäkemättömällä tavalla veroparatiiseja vastaan, vaikka puolueen aiemmat näytöt puhuvat täysin päinvastaista. Puolueen ongelma on, etteivät sen johtajat edes uskalla puhua siitä, keitä Britannian rahaelitistit tarkalleen ottaen ovat. Kuinka puolue voisi haastaa ihmiset, joiden nimien mainitsemista se pelkää kuollakseen?
Jos Työväenpuolue vihaisi aidosti veroparatiiseja ja kannattaisi rehellistä työtä tekevän kansan vallankumousta, olisi se voinut helposti tarttua esimerkiksi The Guardianin artikkeliin, joka julkaistiin vaali-, antisemitismi- ja veroparatiisikeskusteluiden käydessä kuumimmillaan.
The Guardianiin kirjoittanut toimittaja ja tietokirjailija Oliver Bullough nimesi artikkelissaan miehen, jota voidaan pitää Britannian veroparatiisijärjestelmän, modernin rahanvallan sekä kansakunnan eriarvoistumisen isänä. Artikkelista teki kuitenkin pelottavan se, että “mies, joka tuhosi maailman” on juutalainen pankkiiri.
Juutalainen Siegmund Warburg – kapitalismin kasvot
Bulloughin mukaan Saksasta paennut juutalainen pankkiiri nimeltä Siegmund Warburg onnistui “tuhoamaan maailman” luomalla rikollisen finanssijärjestelmän, jonka kautta rahaeliitti kykeni piilottamaan omaisuutensa, välttämään verot ja manipuloimaan kansainvälistä politiikkaa. Tämä johti paitsi kansalaisten varallisuuserojen rajuun kasvuun myös siihen, että poliittinen valta siirrettiin parlamenteilta pankeille. Bulloughin mukaan juuri poliittisen ja mediavallan keskittyminen rahaeliitille on suurin uhka kansanvallan kannalta.
Bullough kirjoitti ilmiöstä myös kokonaisen kirjan nimeltä Moneyland. Teoksen nimi viittaa kansainväliseen finanssijärjestelmään, jossa pankkiirit ovat luoneet isänmaattomalle pääomalle oman valtion, “Moneylandin” (suom. Rahamaa), omine palveluineen, johtajineen ja lakeineen. Kansallisvaltioista on tullut niin heikkoja, ettei niiden lainsäädäntö enää käytännössä pure monikansallisiin pankkeihin, suursijoittajiin ja megayhtiöihin.
Varallisuudessa mitattuna Rahamaa on Bulloughin mukaan jo maailman kolmanneksi suurin talous, joka jää jälkeen vain Amerikalle ja Kiinalle. Koko Euroopan unioni jää siis tälläkin hetkellä Rahamaan varjoon. Kyseessä on poliittinen suurvalta, jonka olemassaolosta valtapuolueet ja valtamedia kuitenkin pysyvät yleensä täysin vaitonaisina.
Warburgin ohella Rahamaan rakentamiseen osallistuivat Bulloughin The Guardian -artikkelin mukaan erityisesti “Keski-Euroopasta Israeliin ja länteen siirtyneet juutalaispopulaatiot sekä valtansa menettäneet eteläamerikkalaiset diktaattorit”. Yhdessä he rikkoivat kansainväliset pääomakontrollit, jotka oli pystytetty toisen maailmansodan jälkeen suojelemaan kansallisvaltioita ulkomaalaisten keinottelijoiden riistosijoituksilta.
Länsimaiset hyvinvointivaltiot pystytettiin Bulloughin mukaan vuoden 1945 jälkeen siksi, että poliittinen eliitti pelkäsi sodan karaisemia ja taisteluvalmiita kansalaisia. Mikäli vaurautta ja hyvinvointia ei alettaisi jakaa oikeudenmukaisemmin koko kansan kesken, olisivat aseet ja räjähteet kuin omat taskunsa tunteneet eurooppalaisveteraanit voineet siirtyä vallankumouksen kannalle. Kun hyvinvointivaltiomallia alettiin rakentaa, täytyi ulkomaalaiset rahavirrat padota, koska kansainväliset keinottelijat kykenivät murskaamaan kokonaisia talousalueita tuhoamalla valuuttojen arvon, luomalla vaarallisia velkakuplia, ryöväämällä paikallisia yrityksiä sekä korruptoimalla poliitikkoja.
Bullough painotti, ettei länsimainen poliittinen eliitti luonut hyvinvointivaltiomallia hyvää hyvyyttään vaan siksi, että poliittisen väkivallan sekä vallankumouksen uhka oli sodan jälkeen todellinen. Hyvinvointivaltio oli eliitin henkivakuutus, ja 1950–60-luvuilla Eurooppa nautti sen ansiosta historiallisen ripeän talouskasvun vuosista. Taloudellisen oikeudenmukaisuuden kulta-aika ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä juutalaisen Warburgin kaltaiset globaalit keinottelijat eivät sietäneet valtioiden pääomakontrolleja, jotka estivät pankkiireja riistämästä kansakuntia.
Kuinka Warburg perusti Rahamaan
Tuhotakseen kansallisvaltioiden taloudellisen itsenäisyyden sekä hyvinvointimallin Warburg alkoi kaikessa hiljaisuudessa rakentaa kansainvälistä veronkierron ja laillisten porsaanreikien verkostoa. Näin juutalaispankkiiri loi pohjan Rahamaan synnylle. Warburgin tukikohta oli Lontoo, jonka pankkisektori oli kuihtunut dramaattisesti sodanjälkeisten pääomakontrollien ansiosta.
Rahamaan rakentaminen alkoi Bulloughin mukaan, kun Warburg sai kullanarvoisen vihjeen kollegaltaan Maailmanpankista (jonka juutalainen Harry Dexter White oli perustanut pian sodan jälkeen). Vihjeen mukaan Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolella virtasi noin kolme miljardia Amerikan dollaria, joiden avulla pankkiirit voisivat kiertää pääomakontrolleja, verotusta ja muita lakeja. Ennen Hitlerin valtaannousua Warburg oli ehtinyt saada Saksassa kokemusta velkasopimuksista vieraissa valuutoissa. Juutalaispankkiiri päätti, että kansainväliset dollarivirrat tulisivat olemaan starttiraha uudelle taloudelliselle maailmanjärjestykselle.
Bulloughin mukaan Warburg onnistui tuhoamaan kansallisvaltioiden itsenäisyyttä ja hyvinvointia ylläpitäneet pääomakontrollit luomalla laillisia porsaanreikiä häikäilemättömästi hyväksi käyttäneen hämähäkinverkon: Hän suostutteli sveitsiläiset pankit päästämään hänet käsiksi dollaritalletuksiin, minkä jälkeen hän lainasi dollarit eteenpäin kovaa korkoa maksavina velkakirjoina (niin sanottuina eurobondeina). Velkakirjat laskettiin liikkeelle Hollannissa, jottei niistä tarvinnut maksaa veroja Warburgin pankin kotimaahan Britanniaan. Myös korot olivat finanssieliitille verovapaita, sillä ne “maksettiin” virallisesti Luxemburgissa eikä Britanniassa. Mikä parasta, velkakirjoja ei oltu merkitty mihinkään julkiseen rekisteriin, mikä teki niistä täydellisiä työkaluja rikollisille, rahanpesijöille ja muille riistäjille.
Kuten yllä jo todettua, Warburgin kansainvälisten veronkiertotuotteiden tärkeimpiin asiakkaisiin lukeutuivat alun perin esimerkiksi “Keski-Euroopasta Israeliin ja länteen siirtyneet juutalaispopulaatiot”. Warburgin keksintö oli kuin kansainvälinen hyökyaalto, joka hukutti maailman pian hämäriin dollarilainoihin.
Pääomakontrolleista tuli Warburgin liiketoimien vuoksi kuollut kirjain, joten lopulta ne päätettiin lakkauttaa myös virallisesti. Poliitikkojen nostaessa kätensä ilmaan luovutuksen merkiksi oli selvää, että hyvinvointivaltiomallin, valtioiden taloudellisen omavaraisuuden sekä itsenäisten valuuttojen aika oli tullut tiensä päähän. Rahanvalta oli siirtynyt hallituksilta ulkomaalaisille pankkiireille, joiden toimistot sijaitsivat Rahamaassa. Koska raha on yhtä kuin poliittinen valta, menettivät valtiot käytännössä myös itsenäisyytensä Rahamaan lobbaajille ja vaalirahoittajille. Bullough kirjoittaa:
“Jos lainsäädäntö ei miellyttänyt, valtiota pystyi tästä lähtien uhkailemaan tai kannustamaan muuttamaan pelisääntöjä. Warburg itse aloitti tämän kaiken selittämällä Englannin keskuspankille, että mikäli Britannia ei uudista lainsäädäntöään liike-elämälle suotuisammaksi ja madalla verotusta, hän tulisi siirtämään oman pankkinsa jonnekin muualle – ehkä Luxemburgiin.”
Valta on niillä, joita ei saa arvostella
Nykyään poliitikot valittavat päivästä toiseen, kuinka kouluja ja sairaaloita on lakkautettava, lapsiperheiden tukia sekä palkkoja on leikattava ja jopa luonnonvarat on yksityistettävä, koska “valtiolla ei ole tarpeeksi verotuloja”. Syy tälle on puolestaan se, että suuryhtiöt sekä varakkaimmat kansalaiset siirtävät omaisuutensa ja voittonsa veroparatiiseihin.
Kasvavan pahoinvoinnin, köyhyyden ja varallisuuserojen taustalla on Warburgin ja “Keski-Euroopan juutalaispopulaatioiden” rakentama Rahamaa, joka imee kansallisvaltioiden rikkaudet itselleen. Pääoma ei pysy enää Suomessa, Britanniassa tai missään muussakaan valtiossa ruokkimassa uusia työllistäviä investointeja ja rahoittamassa koko kansalle hyödyllisiä palveluita, vaan pääoma pakenee Rahamaahan tyydyttämään koronkiskojen kyltymätöntä ahneutta.
Merkittävä osa Rahamaan vallasta piilee siinä, ettei Rahamaan olemassaoloa tahdota julkisuudessa edes tunnustaa. Valtamedian mukaan esimerkiksi Suomi on edelleen “itsenäinen demokratia”, jossa kansa voi äänestämällä luoda tahtomansa kaltaisen tulevaisuuden. Todellisuudessa Suomi on hirttäytynyt kaikessa merkittävässä poliittisessa päätöksenteossaan globaalien finanssipiirien vaatimuksiin, eikä meillä ole eurovaluutan vuoksi edes muodollista itsenäisyyttä.
“Meidän tulisi olla äärimmäisen huolissamme: heidän [Rahamaan eliitin] kasvava vauraus takaa heille alati tiukemman otteen poliittisesta järjestelmästä ja mediasta”, Bullough varoittaa. Paras todiste ilmiön vakavuudesta on, että kaikki Rahamaan viholliset leimataan mediassa “antisemitisteiksi”, joita vastaan poliitikot säätävät yhä ankarampia ajatusrikoslakeja.
Valta on niillä, joiden arvostelu on kiellettyä. Itsenäisyyssota Rahamaan miehitysjoukkoja vastaan voi alkaa, kun tunnistamme vihollisen. Vasemmisto ja oikeisto kieltäytyvät molemmat näkemästä vihollista, minkä vuoksi kansallissosialismi on ainut vaihtoehto itsenäisyysmielisille eurooppalaisille.
Lue myös: Miksi pankkeja vihataan
Vasemmisto(ja nykyinen “oikeistokin”) on kiinnostunut sosiaalisesta ja seksuaalisesta vapaudesta enemmän kuin taloudellisesta, kulttuurisesta ja sielullisesta vapaudesta. He vetoavat aina “humanismiin”. Kansallissosialismi näyttäytyy heille taantumuksellisena ja seksuaalisia oikeuksia ja egoa rajoittavana ja siten pelottavana.
He saavat toteuttaa noita “vapauksiaan” paremmin juutalaisella velkarahalla vakka se merkitsisi vuosikymmenten velkavankeutta ja aineellista ja henkistä kurjuutta ja lopulta yhteiskunnan romahtamista. Jos rahanluonti olisi kansallisella taholla niin se merkitsisi konservatiivisempaa politiikka myös muilla politiikan saroilla, ja sehän ei heille käy. Tärkeintä on, että saa panna kaikkea mikä liikkuu kenenkään paheksumatta.
Onko valtiolla koskaan ollut tai voiko sillä koskaan olla tarpeeksi verotuloja? Katsokaa elokuva Lakineito ja Neliapila vuodelta 1948. Silloin tulonsiirrot toteutettiin arpajaisilla, koska valtiolla ei ollut varaa. Katsokaa Matti Grönroosin kuva “Valtateiden 3 ja 12 entinen risteys Pälkäneen Kyllössä vuonna 2006. Lahteen vasemmalle, Helsinkiin oikealle.” Melkoinen ero nykyiseen valtateiden 3 ja 9 risteykseen. Jos kysyttäisiin vuoden 1938 kansalaisilta, onko valtiolla tarpeeksi verotuloja, olen aika varma, että vastaus olisi ei.
Keskuudessamme on aina vimmaisen ahneuden riivaamia yksilöitä. Miten kansallissosialistit varmistaisivat valtaan päästyään, etteivät tällaiset yksilöt pääse ujuttautumaan “hierarkkisen” johtamisjärjestelmän huipulle? Miten toimitte, jos niin kuitenkin tapahtuu? Miten varmistetaan, ettei kansallissosialistisesta valtiosta tule kolmas valtakunta 2.0:aa, joka aloittaa johtajansa johdolla utopistisia hyökkäyssotia kaikkiin ilmansuuntiin?
Kolmas valtakunta ei aloittanut mitään sotia. Olet valehtelija. Kolmannessa valtakunnassa ei veroja kerätty kuin ihan vähän. Eikä suunniteltukaan enempää. Muutama valtionyhtiö jo mahdollisti riittävät verotulot. Sotaisa naapurusto tosin pakotti varustautumaan sitten lopulta ja paljon.
Ennen kuin syytteitä Kolmannesta Valtakunnasta luettelet, sinun tulisi tutkia historiaa ja sitten olla hiljaa. Et edes tiedä ketkä hyökkäsivät Saksan kimppun ja ketkä aloittivat sodan Saksaa vastaan aivan virallisesti, julistaen sitä ympäri maailmaa, ja miten “kommunistinen” ja “kapitalistinen” maailma liittoutuivat kun rahan valtiaat käskivät tehdä niin jotta Saksa olisi hävitetty.
Valtiossa, jossa keskuspankki ja täten rahan syntymekanismi on valtion kontrollissa, ei tarvitsekaan olla veroja kuin ohjaamaan kansalaisten elämäntavat terveellisempaan suuntaan: alkoholivero, tupakkavero, lapsettomuusvero.
Kansallissosialistisessa yhteiskunnassa ahneet eivät pääse huipulle, sillä aate vaatii kansallissosialistilta antamaan yhteiskunnalle enemmän kuin ottaa. Siinä kansallissosialismi eroaa ratkaisevasti edustuksellisesta demokratiasta. Jos joku kansalainen on ahne ja himoitsee rahaa kansallissosialistisessa yhteiskunnassa, ko. kansalaisen tulee vain tienata yrityksessään tai tehdä joku keksintö tai luoda jotakin sellaista uutta, joka hyödyttää yhteiskuntaa ja sitten tämän kautta saada ansaitun rahapalkkion. “Yhteisön etu yksilön edun edellä” on tärkein periaate.
Matti on Ilmeisesti lukenut vain historian kirjoista “virallista totuutta”. Juutalaiset haastoivat sodan kansallissosialistiselle Saksalle. USA, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto aloittivat sodan kansallissosialistista Saksaa vastaan.
Tämä finanssijärjestelmän valhe on tärkein aihe koko liikkeen kohtalon kannalta. Velkaan perustetun rahajärjestelmän romahdus on väistämätön – silloin joka paikassa on tuhansia tai miljooneja ja satoja miljooneja kusetettuja goymeja. Se taho, joka tarjoaa ratkaisun näille massoille – se voittaa ja tyhjentää pajatson.
Murtaa korko-orjuus! tämä on oikea taisteluhuuto tästä eteenpäin.
Artikkelin viimeiseen lauseeseen lisäten: Kansallissosialismi on samasta syystä myös vihatuin ja pelätyin aate, koska ihmisten mielet on aivopesty uskomaan niin näiden samojen rahavallan edustajien toimesta. Kansallissosialistin tahto ja uskollisuus eivät ole riippuvaisia rahasta, eikä kansallissosialisti toimi oman etunsa edistämiseksi, vaan yhteisen edun. Kansallissosialistia ei voi lahjoa, mutta ne itseään kansallissosialistiksi kutsuvat, jotka ottavat lahjukset vastaan, eivät ole kansallissosialisteja vaan tekopyhiä, heikkomielisiä pettureita (köh köh Holappa).
Ihmiset ovat tänä päivänä läpeensä masentuneita ilman mitään suuntaa tai tarkoitusta elämässään, mutta eivät ymmärrä mistä syystä…
Tuskinpa rotupetturi Holappa edes ikinä mikään kansallissosialisti ollut vaan omaa etuaan ajava kiipijä ja pyrkyri.
Voi olla, että sodanjälkeinen elintaso oli vain siiman antamista siksi aikaa, kunnes valta on täydellinen ja asukkaat aivopesty, kansallissosialismi demonisoitu ym. On selvää, että kun globalistien valta on täydellistynyt, elintaso romautetaan ja Euroopa ja länsimaat tuhotaan. Ilmastovouhotyksen perusteella siirrytään kommunismiin, jossa tuho käy nopeasti alistetuille valkoisille. Muutkin joutuvat syömään ilmaston nimissä kaikenlaista moskaa ja toimimaan vain orjina. Kaikki asuvat slummeissa jossain kurjuudessa paitsi hallitseva eliitti tärkeimpine käskyläisineen
Comments are closed.