Koti Uutisia Ted Nugent suututti juutalaiset

Ted Nugent suututti juutalaiset

0

Amerikkalainen rock-laulaja, metsästyksen puolestapuhuja ja kansallisen kivääriyhdistys National Rifle Associationin (NRA) johtokunnan jäsen Ted Nugent suututti juutalaisen Facebook-viestillään. Amerikan hallituksen harjoittaman aseenkannon kontrollin ahkerana vastustajana tunnettu Nugent nimesi kansalaisten aseistariisuntaa ajavat juutalaiset.

Tämä kirvoitti vihaisen vastauksen juutalaisten etuja ajavalta Anti-Defamation Leaguelta. ADL:n toimitusjohtaja Jonathan A. Greenblatt käski Nugentia häpeämään “antisemitismiään” ja poistamaan viestin ennen kuin se leviää. Lisäksi Greenblatt kehotti kaikkia tuomitsemaan Nugentin.

Jo aiemmin, vuonna 2014, Nugent oli todennut, että vapaata aseenkantoa vastustava juutalainen Harvey Weinstein “haluaa tuhota NRA:n”. Juutalaisten vastustus siviilien aseenkantoa vastaan Amerikassa ei tosin ole mikään salaisuus: Vuonna 2011 rabbi Dovid Bendory totesi, että valtava enemmistö juutalaisista vastustaa kansalaisten aseenkanto-oikeutta. Hän myös pohti artikkelissa, josko tämä olisi yksi antisemitismin syistä Yhdysvalloissa.

UK_Nugent_FB

Lähde: Facebook