“Demokratia – hallitusmuoto, jossa johtajat on valittu paremminkin suosiokilpailun kuin kyvykkyyden perusteella.” Lainaus on peräisin eräästä Internet-meemistä, mutta osuvimmissa vitseissä on aina totuus taustalla.
Nykydemokratia on absurdi malli. Ei järjestelmänsä vuoksi; demokratian eri muotoja on esiintynyt historiassa useaan otteeseen, ja yleensä sen perustamisesta annetaan kunnia antiikin kreikkalaisille, jotka harjoittivat demokraattista hallintomuotoa ensin Ateenan kaupunkivaltiossa.
Ateenalaisessa demokratiassa oli kaksi erityispiirrettä: Ensinnäkin kansalaiset voitiin satunnaisesti valita täyttämään virkoja. Toisekseen kaikki kansalaiset olivat osallisia lainsäädäntöelimen toimintaan, jossa heillä oli oikeus puhua ja äänestää kaupunkivaltion laeista. Tämä kansalaisoikeus ei kuitenkaan koskenut kaikkia Ateenan asukkaita, sillä kansalaisuudelle asetettiin vaatimuksia: esimerkiksi ulkomaalaiset tai orjat eivät saaneet osallistua poliittiseen toimintaan. Poliittiset kansalaisoikeudet kuuluivat täysi-ikäisille ateenalaisille miehille, jotka olivat myös sitoutuneet kaupunkivaltion sotilaalliseen puolustukseen, mutta oikeudet saattoi myös menettää esimerkiksi velkojen maksamatta jättämisen vuoksi.
Demokratialla on pitkät perinteet myös Pohjoismaissa. Pohjoismaisessa hallintosysteemissä päätöksenteko ja oikeuslaitos oli sidottu yhteen säännöllisissä kokoontumisissa, joita kutsuttiin nimellä ting skandinaavisia kieliä puhuvissa yhteisöissä. Suomessa vastaava käytäntö tunnettiin nimellä käräjät. Näistä ajoista meitä ovat muistuttamassa vielä tähän päivään ympäri Pohjolaa sijaitsevat käräjäkivet.
Vaikka käräjäjärjestelmässä esiintyi suuremman skaalan hierarkkisuutta, asiat pyrittiin selvittämään paikallisesti. Esimerkiksi vähemmän merkityksellisistä asioista saattoivat päättää päälliköt tai laamannit. Suurempien asioiden päättämiseen saattoivat osallistua äänioikeuden saaneet yhteisön jäsenet, tai asiat ratkaistiin ylemmän hierarkian käräjillä. Yleisesti valta saattoi jakautua useammin niille, joilla oli enemmän omaisuutta tai muuta vaikutusvaltaa, ja täten he tulivat valituiksi edustajiksi, mutta tingiin oikeutetuilla osallistujilla oli vapaus mielipiteenilmaisuun.
Ateenalaisten demokratiaa ja pohjoismaista käräjäjärjestelmää voi kuvailla eräänlaisena suorademokratiana, jossa yksilöt olivat aktiivisesti osallisia päätöksentekoon. Esikristillisen ajan päättyessä voidaan kuitenkin nähdä suuri muutos yksilön oikeuksissa yhteisössä. Hallintojärjestelmät muuttuivat alueellisesti suuremmiksi ja ylhäältäpäin johdetuiksi. Samalla yksilöä ei enää nähty samalla tavalla arvokkaana osallistujana yhteisön päätöksentekoon, vaan enemmänkin hyödykkeenä ja välineenä valtiolle.
Oman osansa auktoritaariseen vallanpitoon toi kirkko, joka ylläpiti omia valtajärjestelmiään ja jolla oli suuri valta poliittiseen päätöksentekoon. Sen lisäksi, että kirkko oli erittäin varakas, sillä oli omat rangaistustapansa ja keinonsa vaikuttaa kansan mentaliteettiin. Kirkkokansaa voitiin helposti ohjata luomalla käsitteitä erilaisista synneistä ja siitä, millainen toiminta olisi suopeaa. Keskiaikaisen kirkon toimintatapoja voisikin verrata nykyajan valtamedian toimintatapoihin, jotka samalla tavalla luovat käsityksiä oikeasta ja väärästä sekä synnistä ja “hyvästä ihmisyydestä”. Ei pidä unohtaa myöskään suurta varallisuutta ja vaikutusvaltaa niin kansan keskuudessa kuin poliittisella kentällä, tai poliittisia noitavainoja ja rangaistuksia, joilla yritetään vaikuttaa vastustajien tai toisinajattelijoiden toimintaan kuin symbolisesti asettamalla kenet milloinkin julkiseen jalkapuuhun.
Ylhäältä johdettua systeemiä ei kuitenkaan purematta nielty, eikä “vapaan miehen” itseisarvo koskaan kadonnut. Esimerkiksi Martti Lutherin johtama uskonpuhdistus 1500-luvun alkupuolella murensi kirkollisen vallan Pohjois-Euroopassa, ja vapaan miehen demokratia koki uudelleensyntymisen 1700-luvun loppupuolen Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Uusi tasa-arvoajattelu pohjusti meritokratioiden muodostumista. Näissä yksilöt pystyivät nousemaan korkeisiin asemiin huolimatta syntyperästään. Tietyssä määrin tällainen sosiaalidarwinismi voi olla tervettä, mutta nyky-yhteiskunnassa tämä on myös johtanut uusien eliittien muodostumiseen, kuten esimerkiksi mediaomistuksen jakautumisen suhteen. Äärisysteeminä se tukee sellaisten ihmisten nousua valtaan, joilla voi olla tiettyjä persoonallisuushäiriöitä kuten narsistisuutta, mikä taasen voi johtaa vahingolliseen toimintaan vallankahvassa.
Verrattaessa menneisyyden demokraattisia järjestelmiä nykyiseen järjestelmäämme voisi nykydemokratiaa kutsua näennäisdemokratiaksi. Menneisyyden demokratioissa poliittiseen osallistumiseen liittyi myös vastuu sekä tiivis yhteisön sisäinen yhteistyö. Näissä järjestelmissä kunnioitettiin yksilön vapauksia sekä oikeuksia, mutta yhteiskuntaa vastaan rikkominen oli myös anteeksiantamatonta. Poliittinen osallistuminen oli henkilökohtaista, suoraa, säännöllistä ja aktiivista.
Nykydemokratiassa äänestäjät ovat passiivisia välineitä, joilla on vain vähän, jos ollenkaan, vaikutusvaltaa jokapäiväiseen päätöksentekoon. Vapaan miehen tai naisen ideasta ei voi edes puhua, sillä elämäämme rajoitetaan mitä erilaisimmilla lupavaatimuksilla, valvonnalla ja yleisellä byrokratialla. Ajatukselle vastuullisesta politiikasta voi vain nauraa, sillä politiikoille takinkääntö on lähinnä ammattipiirre; samaa politiikkaa saa huolimatta siitä, ketä vallan kahvassa istuu, ja kaikki puoluepolitiikka on populistista. Äänestäjien mielipiteitä ohjaillaan median avulla ja kovalla lobbaamisella, ja ne, jotka eivät edes osaa tai jaksa muodostaa polittiisia mielipiteitään, voivat aina äänestää suosittua tosi-tv-tähteä tai kiiltokuvamaista viihdeohjelman juontajaa valtakunnan päätöksentekijäksi.
Todellinen päätöksenteko taasen tapahtuu suljettujen ovien takana ja jopa täysin Suomen ulkopuolella, eikä siinä ole kansakunnan mielipiteellä merkitystä – valtio yhä uudestaan ja uudestaan osoittaa toimillaan, että yksilöt ja heidän muodostamansa kansa ovat olemassa valtiota varten, eikä toisinpäin. Aivan viimeaikaisina todisteina ovat hallituksen toimet, joissa hyväksyntä on annettu uudelle kauppasopimukselle (TTIP), luonnonvarojen yhtiöittämiselle, amerikkalaisten sotajoukkojen harjoituksille maassamme Nato-toimintaa pohjustaen samalla kun korruptoitunut valtaeliitti piilottaa rahallisia varantoja niin sanotusti kaapin taakse ja sukanvarteen erilaisilla vero- ja veroparatiisijärjestelyillä – vielä kun ehtii ja ennen kuin on liian myöhäistä. Hallituksen toimiin on useasti vedottu mitä erilaisin adressein, mutta nämä ovat yleisesti saaneet saman käsittelyn kuin vuoden 1899 Suuri adressi Suomen suuriruhtinaalle. Valtion luoma holhousyhteiskunta ja vallan keskittyminen viestivät siitä, ettei kansalaisten edes uskota pystyvän hallitsemaan itseään ja paikallisyhteisöjään.
On naiivia luulla, että voit saavuttaa käännekohdan passivoituessasi odottamaan seuraavia vaaleja kuvitellen jonkin muutoksen tulevan seuraavan neljän vuoden päästä. Samalla toiset tahot työskentelevät vuoden jokainen päivä rikkoakseen ja riistääkseen kansakuntaasi ja kansallisomaisuuttasi sekä tuhotakseen kansasi ja maasi tulevaisuuden. Katsaus historiaan osoittaa, että poliittiset systeemit ja valtajärjestelmät eivät välttämättä ole pysyviä. Myös demokratian on mahdollista syntyä uudelleen, ja maa voidaan rakentaa terveemmältä pohjalta.
Muutoksen tulee syntyä sisältäpäin, ja se vaatii kestävän aktiivisen sitoutumisen ja poliittisen valveutumisen onnistuakseen. Tämä vaatii vahvaa uskoa paitsi omiin ja yhteisön oikeuksiin, myös uskoa kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja siihen liittyviin velvollisuuksiin samalla tavoin kuin aikaisemmissa poliittisisesti kehittyneissä yhteisöissä. Se vaatii myös vankkaa tahtoa siihen, että kykenemme kieltäytymään olemasta globaalin valtaeliitin pelinappuloita; pystymme jättämään tulevaisuuden suomalaisille sukupolville muutakin kuin fyysisesti ja henkisesti riistetyn maan.
Aivan **tun hyvä kirjoitus. Ei niin että siinä olisi itselleni kummoisesti uutta tai valaisevaa, mutta kyseisen kirjoituksen soisi tulla JOKAISEN lukutaitoisen suomalaisen luettavaksi. Poliittinen järjestelmämme on läpimätä ja siirtää ns. kipurajaa lähes viikottain, mitä tulee johtajiemme törkeyksien sietämiseen alistumisen kautta. Ihan sama kuin bensan kanssa: aina puhutaan jostain höpö-höpö kipurajasta jonka yli ei voi mennä, ja sitten taas siirretään rajaa muutama sentti uuteen numeroon ja elämä jatkuu ennallaan. Näin jälkeen päin ajateltuna oli 100% oikea ratkaisu pyyhkiä reserviläisyydellä persettä; en ole enää valmis mihinkään muuhun kuin sisällissotaan, jossa läpimätä poliittinen eliitti ja pankkimafia pakotetaan korpikäräjille.
Jokainen lause osui naulan kantaan! Nykyisen järjestelmän ainut legitimiteetti on eliitin itsensäkin mukaan poliittisen järjestelmän oletettu “demokraattisuus”.
Kun kansalle saadaan osoitettua, että puhe “demokratiasta” on vain valhetta, on vallankumous monta askelta lähempänä.
Loistava kirjoitus. Kiitos!
Kuinka moni muistaa viimeksi nähneensä sellaiset vaalit, joissa valitut edustajat olisi pitäneet lupauksensa? Mulla ei ainakaan tule mieleen. Eräällä foorumilla tästä samasta aiheesta kun kirjoitettiin, perusteli eräs ruutihattu, että demokratia on siitä hieno asia, että voi heti neljän vuoden päästä äänestää toista ehdokasta. Yritä nyt sitten sellaiselle kertoa, että kun ei ne poliitikot ole mitään todellisia päättäjiä, vaan pelkkiä nukkeja… Sitäpaitsi massoja on helppo huijata, kun omistaa esim. kaikki suuret tiedotusvälineet jne. Lobbareilla on valtaa, toimittajat ja poliitikot ovat korruptoituneita ja nykydemokratia on toimimaton vaihtoehto.
Hyvä kirjoitus!
Sana politiikka johtuu kreikasta politikos joka merkitsee kansalaisia koskevaa. Nykyään politiikka on saanut perverssin muodon joka merkitsee vallassa olijoita koskevaa. Niin sanottu edustuksellinen demokratia, venäläisittäin djermokratia eli paskakratia, on vain tapa kiertää kabinettipäätösten, hallituksen ilmoitusten ja napinpainaja enemmistön turvin kansan todellista tahtoa. Eduskuntaan valikoituu väki joka vastoin kansan ääniä saa niin sanotun vertausluvun joten meillä istuu ukkoa ja akkaa joita on äänetänyt muutama sata ja ulkopuolelle jää tuhansia ääniä kerännyt todellinen ääniharava. Poliittiset turilaat höpöttävät kerran neljässä vuodessa silkkaa paskaa ärtsoppatarjoilun ohessa ja mikään ei muutu. Tai muuttuu huonompaan suuntaan. Sana poliittinen vastuu on pelkkää helinää; jos vastuu sanojensa syömisestä olisi vaikkapa vankeusrangaistus niin ääni kellossa olisi jo aivan toinen. Mistä me löydämme tähän maahan Viktor Orbanin kaltaisen henkilön joka seisoo kansansa puolesta?
Comments are closed.