Koti Uutisia Tappava väkivalta kaksinkertaistunut Tukholmassa

Tappava väkivalta kaksinkertaistunut Tukholmassa

2

Ruotsin valtion teettämän tutkimuksen mukaan tappava väkivalta on yleistymässä koko maassa. Kaikista pahin tilanne on Tukholmassa, missä tappavien väkivaltatapausten lukumäärä tuplaantui vuodessa. Siinä missä Tukholmassa vuonna 2016 tapahtui 26 tappavaa väkivaltatapausta, vuonna 2017 niitä tapahtui 50 kappaletta.

Tappavan väkivallan lisääntyminen on jo pitkään piinannut Ruotsia, mutta viime vuosina se on ollut rajussa nousussa. Ongelmista kärsivät kaikki maan suurimmat kaupungit. Myös ammuskelut, jotka johtavat kuolemaan, ovat yleistyneet huomattavasti. Niin ikään ammuskeluissa Tukholma johtaa maan tilastoja.

Tappavaksi väkivallaksi lasketaan rikokset kuten murha, kuoleman tuottaminen ja pahoinpitelyt, joiden seurauksena uhri on kuollut.

Lähde: SVT

2 KOMMENTIT

  1. ”Ruotsi on maahanmuuttoystävällinen, kansainvälinen ja liberaali maa. Yksi menestyneimmistä, rikkaimmista ja turvallisimmista paikoista maailmassa”;a stubb. Ex-pääministerimme näin Trumppia valisti,joten tämän täytyy olla” vale-uutinen” …#sarkasmia

    • Tottakai se on valeuutinen. Pahat natsit ovat soluttautuneet valtamedian ”Tie Totuus Elämä”-verkkoon ja alkaneet mollata Svea mammaa ja sen poikia. Tarkoitus on nostattaa ruotsalaisten verenpainetta jotta saadaan myytyä isot määrät feikkiä verenpainelääkkettä kovaan hintaan.

Comments are closed.