Koti Uutisia Kulttuuritaistelu Tanskan parlamentti on kieltänyt kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla

Tanskan parlamentti on kieltänyt kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla

3


Tanskan parlamentti on päättänyt kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Kiellon puolesta äänestettiin viime torstaina, ja kielto tulee astumaan voimaan elokuussa.

Kasvojen peittämiseksi lasketaan muun muassa uskonnolliset niqab-huivit ja koko vartalon peittävät burkat. Myös kasvoja peittävät huput ja naamiot kuuluvat kiellon piiriin.

Julkisilla paikoilla kasvonsa peittäneet voivat saada reilun 130 euron sakon. Sakko nousee jokaisen rikekerran jälkeen. Kasvonsa voi peittää julkisilla paikoilla kuitenkin poikkeustapauksissa, jos se on tarkoituksellista. Esimerkiksi kaulahuivi kasvojen suojana kylmällä ilmalla on sallittu. Jokaisessa tapauksessa kasvojen liiallisesta peittämisestä arvion tekee kuitenkin poliisi.

Lähde: Kaleva

3 KOMMENTIT

  1. Suomessakin on olemasssa rajoite naamioitumiselle, mutta se ei näytä koskevan vihervasemmiston agitaattoreita eikä poliisikaan puutu siihen.
    Paljon helpompaa olisi, jos olisi samanlainenn laki kuin tanskassa, ilman pätevää syytä kasvojen peittäminen olisi kiellettyä.

    • No ne vasuriklovnit nyt vaan on niin rumia jotta poliisikin katsoo olevan parempi pitää ne peitettyinä. Joku PVLn paraatia tsiigaamaan tullu mummo vois saada hjärttaslaagin, jos ne “vastamielaristit” näytettäis livenä ja naama paljaana. Myös moni kameranlinssi sanois “poks”, jollei tarpeeks vahva marakattisuodatin päällä.

Comments are closed.