Koti Uutisia Talous Talouskriisin ennustanut suomalainen: Varautukaa 80-90 % pörssiromahdukseen

Talouskriisin ennustanut suomalainen: Varautukaa 80-90 % pörssiromahdukseen

10
talousromahdus

Talouskriisin ennustanut ekonomisti Tuomas Malinen neuvoo varautumaan jopa 80-90 prosentin romahdukseen Yhdysvaltojen pörsseissä. Romahduksen tappavat vaikutukset tulevat heijastumaan välittömästi myös Suomeen.

Malisen mukaan nykyhetki edustaa tyyntä myrskyn edellä, ja täysimittainen katastrofi puhkeaa todennäköisesti “kesään mennessä”, jolloin “mennään alas ja paljon”. Suomen talouden hän ennustaa ensi vuonna putoavan jopa enemmän kuin 2020.

Malinen kutsuu tulevaa kurimusta “kaikkien aikojen talouslamaksi”. Toistaiseksi keskuspankit ovat kyenneet tekohengittämään taloutta, mutta tämä ei Malisen mukaan onnistu enää siinä vaiheessa, kun “konkurssien tulva alkaa”.

Lähde: Kauppalehti

10 KOMMENTIT

  1. Ja sama kiinteistöjen hinnoissa. Kiinteistöjen hinnat tulevat alas sen 60% että heilahtaa. Vajaan vuoden päästä niitä saa melkein ilmaiseksi. Samalla kaikesta omistamisesta tulee rasite.

    Niin että kaikki turha pois nurkista ja keskittykää elämiseen. Kotiasiat kuntoon ja tulevaisuus on turvattu. Harjoitelkaa nyt heti keväästä horsmien ja nokkosten, vuohenputkien, piharatamoiden, sekä voikukkien syönti ja kerääminen niin pysytte terveinä sekä pystytte valmistamaan edullisemmin ruokanne. Opetelkaa keräämään jätteistä kaikki lämpöenergiaksi muutettava älkääkä pelätkö muiden naureskelua. Tulevat vuodet ovat selvitymistä.

  2. Juuri näin se käy kuten Malinen asian esittää, tyhjän päällä ollut talous romahtaa ja niin pitääkin käydä. Talouden tulee perustua reaalielämään eikä kuvitelmiin ja odotuksiin, nyt kuvitelmat katoavat ja on alettava tehdä oikeaa työtä.
    Tällaisessa tilanteessa on ensiarvoisen tärkeää pitää huoli siitä, että pseudotalouden “mestarit” eivät pääse toistamaan kusetustaan, joka on aiheuttanut nykyisen tilanteen. Nykyisellä talousjärjestelmällä ei muutosta ole mahdollista toteuttaa, joten Suomen poliittisen järjestelmän on uusiuduttava ja jätettävä edustuksellinen näennäisdemokratia taakseen.

    Murrosvaiheessa tulemme kuulemaan nykyisten poliitikkojen epätoivoisia selityksiä, mutta ainakin minä jätän ne omaan arvoonsa. Onhan noita selityksiä kuultu vuosikymmeniä ilman, että mikään muuttuu, sama pätee edustukselliseen demokratiaan, vuosikymmenien yrittäminen on tuonut tullessaan vain talouden alamäen ja yhteiskunnan kehnomman tilan sekä toimimattomuuden.

  3. Mielestäni Malinen valehtelee. No ei ihan, kaunistaa asioita.

    Pankit eivät todellakaan “halua pelastaa taloutta” tai “itke kun ei pysty auttamaan”.

    Pankit ovat suunnitelleet nousukausia ja lamakausia jo vuosisadan, sodat mukaanlukien. Panksterit ovat ne todelliset hyötyjät, korkovelka-ansan avulla siirtyy taas valtavia omaisuusmassoja näille koronkiskojille. Maa-alueita, asuntoja, infraa, teollisuutta. Totaaliseen pilkkahintaan.

    Sellaisten suuryhtiöiden ostaminen hintaan joka vastaa vaikkapa alle 30% kiinteän omaisuuden nykyarvosta on vain yksi osa ryöstäjien työkalupakkia.

  4. Suuren määrän vakoilijoita ja agentteja kuulustellut herra selittää miten “tietyt henkilöt” saadaan allekirjoittamaan oman kansansa pään menon. Taustalla on se että ulkomaalaisten intressien suomessa alulle panemat puolueet ovat ne jotka oikeasti valitsevat ketä asettuu ylipäätään ehdolle vaaleihin. Näillä henkilöille pitää olla luurankoja kaapissa, jolloin Political Hitman pystyy kiristämään tällaisen tottelemaan.
    Herra selittää:

    https://www.youtube.com/watch?v=JojdEH0nzos

    • Totta, Suomessakin on perinteet sille, että johtotehtäviin ja päättäjiksi valittiin henkilöitä, joilla oli jokin heikkous tai asia jolla kiristää. Supon päälliköksi valittiin homoseksuaali Tiitinen (tuolloin homoseksuaalisuus oli rikos) ja ministereinä on ollut lukuisia “heikkouden” omaavia henkilöitä, joita puolestaan Supo ja Krp valvoivat. Yleensä tuo heikkous on selvittämätön vakava rikos, pedofilia, huumeriippuvuus tai esimerkiksi se, että on tullut kuvatuksi ilotalossa ns. tositoimissa.

      • Alkoholisteja, naissekoilijoita (Vanhanen, Kanerva)… Näitä on helppo viedä kuin pässiä narussa.

        • Tosi on, Suomen pankin pääjohtaja Kullberg on hyvä esimerkki porukan tasosta, privaattien saunailtojen jälkeen cateringin tehtäviin kuului asettaa johtaja sellaiseen asentoon, että hän ei tukehtunut oksennukseensa.

  5. Niin, konkurssien tulvan myötä suuret kiskuroivat ketjut ostavat kaiken halvalla ja saavat siitä varten vielä korona-avustuksia velaksi.
    Kun sitten kiinan omistama länsimainen velka vielä mitätöidään rangaistukseksi rikoksista pandemian hoidossa, on tyhjästä nyhjästyllä rahalla reaaliomaisuuden kahmineet kelmit vielä lähes velattomiakin.

  6. Vaan kenen kristallipallo tietäisi mitä tapahtuu itäisessä naapurimaassa jos öljyn maailmanmarkkinahinta pysyy edes muutaman kuukauden nykyisellä hyvin alhaisella tasolla?

  7. Tulevassa talousromahduksessa on myös mahdollisuus turvata oma tulevaisuutensa. Itse aion ostaa kiinteistöjä tai maata kunhan hinnat romahtavat tarpeeksi alas. Perintöä on säästetty veljen kanssa juuri tähän tarkoitukseen. Viime taantumassa moni menetti omaisuutensa jonka fiksummat sitten ostivat pilkkahintaan, nyt aion hyötyä tulevasta lamasta. Sanokaa mitä sanotte mutta ajattelen itseäni sekä perhettäni..

Comments are closed.