Koti Uutisia Talous Talouskriisiä ennustavat finanssipelurit tahkovat huikeita voittoja

Talouskriisiä ennustavat finanssipelurit tahkovat huikeita voittoja

5

Tämän vuoden menestyneimpiin lukeutuvat suursijoittajat ennustavat, että uusi kansainvälinen talouskriisi on puhkeamaisillaan. Viime aikoina markkinoilla ovat tahkoneet eniten rahaa sijoittajat, jotka ovat lyöneet vetoa pörssikurssien laskun puolesta.

Finanssikriisiä ennustaa muun muassa sijoittaja Crispin Odey, joka on onnistunut synkillä ennusteilla tekemään 50 prosentin tuotot tänä vuonna. Hänen mukaansa rahoitus- ja yritysmaailman ongelmat tulevat vain kärjistymään.

Kansainväliset keskuspankit antoivat taloudelle tekohengitystä vuosia jatkuneella nollakorkopolitiikalla, mutta nyt jopa ilmainen raha on menettämässä tehonsa. Kun luottamus katoaa rahoitusmarkkinoilta, tulevat lukemattomat nollakorkopolitiikalla selvinneet zombie-yhtiöt aloittamaan kansainvälisen konkurssien sarjan.

Odeyn mukaan keskuspankit eivät voi estää kriisiä, sillä raha ei voi muuttua juuri nykyistä halvemmaksi. Myöskään veronalennukset eivät tule kysymykseen, sillä yhtiöt eivät investoi säästyneitä veroeurojaan ja -dollareitaan uusien tehtaiden rakentamiseen vaan finanssikeinotteluun, kuten omien osakkeiden takaisinostamiseen. Kriisiä luonnehtiikin rahatalouden ja reaalitalouden täydellinen vastakkainasettelu.

Lontoossa toimiva suursijoittaja Francesco Filia nimeää erääksi ongelmien alkulähteeksi viimeaikaiset pörssitrendit, kuten indeksejä seuraavat passiiviset rahastot sekä markkinoiden vakautta koskevat vedonlyönnit. Kun vuosia jatkunut kurssinousu päättyy, tulevat pörssin hittituotteisiin sijoittaneet menettämään nopeasti kivuliaan siivun säästöistään.

Lähde: Financial Times

5 KOMMENTIT

  1. Kaikki merkit viittaa siihen että 2019 kesällä alkaa jyrkkä alamäki taloudessa ympäri maailmaa. Halvalla rahalla itsensä velkaannuttaneet kaatuvat. Tulisipa kerralla peri npohjainen kurjuus, niin josko tämäkin kansa havahtuisi todellisuuteen.

  2. 28.11.2018. Kaikki laskemani gematria viittaa siihen. Yllätyn jos ei.
    28.11.2018 Trump olisi ollut presidenttinä 96 viikkoa ja 6 päivää=966=666

    Vapaamuurareiden logo on “G” aakkosten 7:s kirjain. Goldmanin pankkiiri Steven Mnuchin on Yhdysvaltain 77 valtiovarainministeri.
    Gematriassa:
    “Steven” = 77 (Reverse ordinal)
    “Crisis” = 77 (English ordinal)
    “Zionist” = 77 (Reverse ordinal)
    Päiväys 28.11.2018= 28+11+20+18=77

    Tässä vaiheessa katsokaa ” the Economist” (Rothschildien omistaman lehden) cover tammikuun 9 vuodelta 1988. Phoenix nousee palavasta dollareista.
    David Solomonista tuli Goldman Sachsin CEO 1.10.2018 jättäen 91 päivää vuodesta.
    Gematriassa
    “Phoenix”= 91 (English ordinal)
    “Jewish world order” =91 (Reverse full reduction)
    Solomonin noususta CEO tähän päivään (28.11.2018) olisi 58 päivää. Trump on Yhdysvaltain 58:en presidenttivaalien voittaja.

    Gematriassa “Chaos”= 19(Full reduction) ja 89(Reverse ordinal).
    19, Kuten myös Economist coverin julkaisupäivä eli tammikuun 9. =19
    89 vuotta sitten taas oli Suuri lama.
    Ja se julkaisuvuosi 88′ koska “Trump” on =88 gematriassa (English ordinal)

    28.11.2018 jättää vuodesta 33 päivää jäljelle.
    “Goldman”=33 (Reverse full reduction)
    “Masonry”=33 (Full reduction)
    Steven Mnuchin syntymäpäivään tästä olisi 3 viikkoa ja 3 päivää=33
    Jacob Rothschildin syntymäpäivästä olisi 30 viikkoa ja 3 päivää=30+3=33

    Wilbur Ross, ent.Rothschild pankkiiri,jonka Senaatti vahvisti 2017 vuoden 58:na päivänä.
    (Trump Yhdysvaltain 58 vaalien voittaja)
    “Chaos” oli siis 19 ja 89..
    Wilbur Rossin nimittämisestä (30.11.2016) Senaatin vahvistamiseen (27.2.2017) oli 89 päivää. (“Chaos”)
    Päivänä jona hän “anoi valan” (28.2.2017) tähän päivään eli 28.11.2018 olisi 1 vuosi ja 9kk, eli 19..(“Chaos”)
    Tai sitten 91 viikkoa ja 1 päivä eli 911. Joka tietysti symboloi sitä 9/11 päivän “romahtamista”
    Tai jos kääntää tuon 911 toisinpäin eli 119.
    “Star of david”= 119 (English ordinal)
    “All seeing eye” =119 (English ordinal)
    Tai pelkästään 91 viikkoa (Ne olivat ne “Jewish world order”=91 & “Phoenix=91)

    Ja gematriassa muuten myös “Wilbur” sattuisi olemaan 77(reverse ordinal), kuten oli “Steven” ja “Crisis”
    Ja tietysti 28.11.2018 olisi Wilburin syntymäpäivä niin sen kunniaksi tietysti myös.

    -JCP

    • This Is Nonsense: 666. This Is A Hoax: 666. Niinkuin onkin.
      Jewish Hemorroids: 2018. Eli tänä vuonna kaikki jutikat saavat joululahjaksi peräpukamat.

    • Numerologia on pohjaton suo. Näet kaikkialla just sen minkä haluatkin nähdä. Huomaat että katu X:n päästä päähän on 666 askelta. Tämä on muka merkki jostain suuresta etkä ole huomaavinasi että viereinen katu on muutaman askeleen lyhyempi. Ja niin edelleen.. Pelkkää ajanhukkaa.

  3. Pitää ymmärtää että euroopassa väestö vähenee. Siis se vanha väestö jolla on ostovoimaa. Maahnmuutto ja nuoriso, niillä ei ole ostovoimaa samalla tavalla kuin poistuvalla.

    Pitää myös ymmärtää se että yritysten pörsikurssit ovat viiden vuoden aikaan nousseet jatkuvasti vaikka voito on jaettu osinkoina koko ajan pois. Eli yritysten investointeihin ja työväestön kouluttamiseen ei jää rahaa.

    On myös ymmärettävä että aina nousukautta seuraa laskukausi. Ja se laskukausi on kaksi kertaa pidempi kuin nousukausi. Tai vaihtoehtoisesti kaksi kertaa jyrkempi lasku. Ja kauankos meillä on ollut “nousukautta” takana?

    Olemme tilanteessa jossa -90 luvun lama on lasten leikkiä. Silloi kotitalouksien valkaantuminen oli merkittävästi vähäisempää. Nyt kotitalouksilla on velkaa yli vuositulojen. Ja se velka on otettu siltä samalta taholta joka on myynyt sen käärän. Siinä sitä onkin sitten maksamista kun kääsä hajoaa ja velka pitäisi maksaa. Ja pankkikin saattaa vaatia aikaisempiaa nopeampaa maksusuunnitelmaa.

    Mutta toivon että suomalaiset ymmärtävät maksaa velkansa pois ennen romahdusta. Kun se tulee niin taas on kiinetistöjä myynnissä.

Comments are closed.