Koti Uutisia Taiteen monikulttuurinen politisaatio Englannissa

Taiteen monikulttuurinen politisaatio Englannissa

3
Julkisrahoitteista, edistyksellistä taidetta.

Kansallinen Vastarinta uutisoi aikaisemmin otsikolla “Britannian elokuvajärjestö rankaisee ‘moninaisuuden’ puutteesta elokuvissa”, kuinka elokuvateollisuus on politisoitunut Englannissa ja kuinka elokuvantekijöitä rangaistaan, mikäli nämä eivät tuputa monikulttuuria viihteessä tarpeeksi innokkaasti:

“Syyskuussa toteutettava käytäntö toimii siten, että mitä enemmän ‘moninaisuutta’ elokuvassa on, sitä enemmän taloudellista tukea on saatavilla. Mikäli kahta kolmesta kriteeristä ei täytetä, tukea ei myönnetä laisinkaan.

BFI vaatii muun muassa, että elokuvatuottajat antavat rooleja näyttelijöille, jotka kuuluvat vähemmistöryhmiin – myös siinä tapauksessa, että sopivampia henkilöitä olisi saatavilla. Niin ikään ‘moninaisuuden’ tulee näkyä myös itse elokuvatiimissä; ainakin kahden johtavan henkilön on oltava vähemmistöjen edustajia, ja ‘avaintoimijoista’, kuten esimerkiksi ohjaajista, käsikirjoittajista, säveltäjistä ja kuvaajista, saa lisäpisteitä. Lisäksi BFI vaatii, että ainakin yksi näyttelijä ‘puhuu positiivisesti moninaisuudesta’ elokuvan aikana.”

Nyt politisaatio on levinnyt myös teatteriin. The Guardian uutisoi seuraavasti:

“Suurempi painoarvo moninaisuudelle sen useissa muodoissa heijastuu Arts Council Englandin rahoituspäätöksissä vuosille 2018–2022.

Bush Theatre Länsi-Lontoossa, joka tekee erinomaista työtä Madani Younisin alaisuudessa tukeakseen mustia, aasialaisia ja muiden vähemmistökansallisuuksien taiteilijoita, saa 20 prosentin korotuksen. Talawi Theatre Company ja Tricycle Theatre Lontoossa saavat 18:n 14 prosentin korotukset. Hampstead Theatre, joka on tuottanut naisten, vammaisten, mustien ja aasialaisten töitä kehnosti, kärsii 14 prosentin menetyksen. Hampsteadin päätös ei ollut rankaisu, vaan se heijastelee sitä tosiasiaa, että 21. vuosisadalla päätös siitä, kenen kanssa työskentelet ja miten, on keskeinen osa taiteilijan toimintaperiaatteita. Taideyhteisöt eivät voi jatkaa vanhentuneen mallin noudattamista ja olettaa saavansa rahoitusta.”

 

Lähteet: Diversitymachtfrei.blogspot.com, The Guardian

3 KOMMENTIT

  1. Brexit seuraavaksi he lopettavat veronmaksun
    monikulttuuriselle taide roskalle.

  2. Weimarin tasavallan juutalaisten kommunistien, homojen, lapsiin sekaantujien, eläimiin sekaintujien, prostituution, huumausainenden mukaista kuvottavaa tämän päivän Hollywoodilaista paskaa, jolla valkoinen rotu (jotkut kristittyjä) pyritään mädättämään ja rappioittamaan pois sionistien ylivallan saavuttamiseksi ja pakanoiksi ja saastaisiksi laskettavien kristittyjen uskonnon tuhoamiseksi Mooseksen uskon tieltä, koska se vahingoittaa ja syyllistää juutalaisia Jeesuksen eli tuon epäpyhän taikurin ja saatanallisen kerenttiläisen epä-Messiaan surmaamisesta, koska Hän harjoitti Jumalan pilkkaa julistamalla olevansa Jumalan Poika ja käymällä Ylipappeja, publikaaneja ja Fariseuksia vastaan, jokta olivat Mooseksen uskon ylimpiä juutalaisuutta ja Jumalan Sanan tulkintaa edustavia auktoriteettejä Pyjällä maalla.
    Juutalaisille Mooseksen uskonto on peruskivi ja olemassaolon perusta. Tuosa näkökannasta katsottuna valkoinen rotu, vaikka maallistuneena tai ateistisena katsotaan kristityiksi, joka on pahin rikos juutalaisuutta vastaan. Tahtoivat valkoisen rodun edustajat sitä tai. Olet kristitty, vaikka pesisit kätesi milmoona kertaa-. Sen kanssa on vain elettävä, mutta etenkin taisteltava rotunsa puolesta, että se voi elää puhtaana rotuna tulevaisuudessa itsenäisenä ja vapaana orjuudesta pystypäin ylväänä ja rohkeana olemassa oloaan anteeksi pyytelemättä.

Comments are closed.