Koti Artikkelit Arki Taistelu ja perhe-elämä

Taistelu ja perhe-elämä

19

Lukijan pyynnöstä toimitus julkaisee uudelleen artikkelin, jossa käsitellään kansallissosialistista aktivismia ja perhe-elämää. Vastarintaliikkeessä toimii aktiivisesti paljon miehiä ja naisia, jotka ovat kyenneet yhdistämään perheen, työn ja opiskelun taisteluun oman kansan tulevaisuuden puolesta.

Joskus voi olla vaikeaa löytää aikaa sekä perheelle että taistelulle etenkin, jos käy töissä tai vaikkapa opiskelee. Itselleni perheeni ja sen tulevaisuus ovat yhdet suurimmista syistä sille, miksi toimin aktivistina Vastarintaliikkeessä.

Minulle on myös äärimmäisen tärkeää, että minulla on aikaa sekä perheelleni että taistelulle Pohjolan puolesta. Nämä molemmat asiat ovat tällä hetkellä paljon tärkeämpiä kuin mikään muu, ja sitä niiden tulisi olla myös sinulle.

Yhä useampi valkoinen äiti ja isä ymmärtää, kuinka synkältä perheen tulevaisuus näyttää, kun koulut saastuttavat lastemme herkät mielet sairaalla tavalla ja TV-kanavat esittävät pelkkää roskaa, mikä ei ole hyväksi kenellekään. Kun muukalaiset, heidän mukanaan tuomansa rikollisuus ja maanpetturipäättäjät tuhoavat kansamme ja kulttuurimme, tulisi tämän naisen tai miehen sisällä syttyä taistelutahto omiensa puolesta. Eikö omien lasten ja lastenlasten tulevaisuuden puolesta täytyisi olla valmis tekemään mitä vain ikinä tarvitsee tehdä?

Jos se tarkoittaa, ettei sinulla ole uusinta ja kalleinta puhelinta, 65-tuumaista telkkaria tai kymmenientuhansien eurojen autoa, niin tuo ”uhraus” sinun olisi tehtävä, koska onhan lastemme tulevaisuus tärkeämpää kuin aivan turha materia. Jos se tarkoittaa, että päädyt jonkun roskalehden haukuttavaksi, koska he luulevat tietävänsä sinusta jotain, niin siinähän räksyttävät. Jos se merkitsee, että saatat menettää työsi, koska haluat liittyä mukaan toimintaan, jolla pyritään rakentamaan parempi ja turvallisempi elinympäristö meille valkoisille omassa maassamme, niin siinähän irtisanovat. Jos se tarkoittaa, että saatat joutua puolustamaan itseäsi tai tovereitasi, kun joku roskasakki yrittää hyökätä kimppuunne, kuuluisi sinun sanoa ”Antaa tulla vaan”, koska olet valmis mihin vain perheesi ja tovereidesi puolesta.

Olet valmis uhraamaan omaa aikaasi taistelulle, koska tiedät, että muuten asioihin ei tule muutosta. Olet valmis menettämään työsi ja kaiken turhan materian, koska tiedät, ettei niillä ole mitään merkitystä, jos perheesi tulevaisuus ei ole turvattu. Olet valmis vuotamaan verta, jotta lastesi ja lastenlastesi ei tarvitse kärsiä tästä suomalaisille vihamielisestä ympäristöstä. Aktivistin täytyy olla valmis tähän kaikkeen.

Useimmiten käy kuitenkin niin, että kun luetaan Internetistä, kuinka jälleen on tapahtunut jokin kamala asia kantaväestöä kohtaan, ei viha johda lopulta mihinkään. Uutisesta tuohtuneena mennään kirjoittamaan nettiin ”vihapuhetta” tai valitetaan töissä työkavereille, kuinka jonkun pitäisi tehdä jotain ja lopettaa tämä hulluus. Miksi se joku et ole sinä? Miksi protestoida hiljaa, kun voi myös jalkautua kaduille ja alkaa ajaa muutosta?

Ehkäpä yksi syy yleiseen toimettomuuteen on aika, varsinkin perheellisillä ja työssäkäyvillä ihmisillä. Ymmärrän, että ihminen tarvitsee rahaa elämiseen, mutta miksei riitä, että perheellä on ruokaa, vaatteet ja katto pään päällä? Miksi tarvitsee tehdä 12-tuntista työpäivää, jotta aika ja jaksaminen eivät enää riitä mihinkään muuhun, näin kärjistettynä? Kun verorahat käytetään suomalaisvastaiseen toimintaan ja poliittisen poliisin ylläpitoon, ei työssäkäynti ole enää tänä päivänä mikään ylpeyden aihe (vaikka sen pitäisi olla).

Maailmanloppu ei ole se, jos jäät työttömäksi, koska eliitin poliisi on painostanut työnantajaasi irtisanomaan sinut tai jos sinut irtisanotaan mielipiteidesi takia, joihin sinulla on täysi oikeus. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinulla olisi kansallissosialistina oikeus alkaa loisia, vaan se tarkoittaa, että sinulla on nyt aikaa kouluttaa itseäsi ideologisesti ja fyysisesti. Se merkitsee myös sitä, että nyt sinulla on enemmän aikaa perheellesi ja myös enemmän aikaa elintärkeään taisteluun pohjoisen kansan puolesta.

Kansallissosialistisessa yhteiskunnassa työn luonne muuttuu täysin, koska silloin sinun ei tarvitse stressata siitä, mihin kaikkeen verorahojasi käytetään. Kansallissosialistisessa yhteiskunnassa sinulla on myös ammattiylpeys, koska työnteon tarkoitus muuttuu. Kun työtä tehdään pienellä palkalla orjamaisesti, jotta muukalaiset ja päättäjät voivat hyvin samalla kun sinun ja perheesi hyvinvointi tulee aina toiseksi, aiheuttaa tämä joillekin luonnollisesti valtavasti stressiä. Se taas saattaa jossain tapauksissa johtaa siihen, että tilanteesta kärsivät myös lapset ja parisuhde.

Kun liityt Vastarintaliikkeeseen, pääset mukaan toimintaan, jolla pyritään lopettamaan tämä oman kansan sorto. Kun pääset toimimaan hallituksessa loisivan maanpetturieliitin typeryksiä vastaan, voi kaikki tuo stressi muuttua terveeksi taistelutahdoksi, joka tekee hyvää sinulle ja perheellesi.

Joskus voi olla vaikeaa saada kumppani ymmärtämään, miksi esimerkiksi katuaktivismiin osallistuminen on toisinaan paljon tärkeämpää kuin yhteiset treffinne. Tällä en tarkoita sitä, ettei parisuhteeseen pitäisi panostaa – totta kai pitää, koska terve perhe on kansallissosialistille äärimmäisen tärkeä asia. Monille voi kuitenkin olla vaikeaa löytää tasapaino parisuhteen ja taistelun välillä. Siksi kumppani olisi hyvä saada ymmärtämään, että se aika, joka on pois parisuhteesta, käytetään taisteluun oman kansan ja oman perheen hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta. Tämä on erittäin tärkeää varsinkin, jos teillä on lapsia, koska silloin vain kumppanisi voi auttaa sinua olemaan pahin mahdollinen vihollinen tälle mädälle järjestelmälle.

Kun parisuhteenne on vahva ja kumppanisi ymmärtää taistelun tärkeyden, ei mikään voi teitä horjuttaa. Se tekee teistä yhden vahvimmista lenkeistä tässä kansallissosialismin ketjussa.

Kun kahdeksanvuotias lapseni kysyi minulta, ”Mikä on iskä se syy, miksi olet osa tätä järjestöä?”, niin vastasin hänelle, että sinun, siskosi, veljesi ja kaikkien valkoisten lasten puolesta täällä Pohjolassa. Ei siis minun itseni takia vaan nimenomaan jälkipolvien takia, koska uskon, että tämä taistelu tulee olemaan pitkä ja verinen. Sitä sen täytyykin olla, jottei tilanne olisi sama jälkipolvillemme, ja tämä on asia, joka perheiden täytyy ymmärtää. Nyt pitää olla valmis uhraamaan aikaa itseltään ja aikaa parisuhteelta, koska muuten jälkeläisemme joutuvat maksamaan kalliin hinnan vain, koska me olimme itsekkäitä.

 

Toni Toorikka

19 KOMMENTIT

  1. Toiseksi viimeiseen kappaleeseen asti vielä selvisin ilman nenäliinaa. Hieno kirjoitus, kaikin tavoin.

  2. Tässä esilletuotu pointti työnteosta on kyllä hyvä; työn tekeminen tässä yhteiskunnassa ei ole enää mikään itseisarvo, vaan maanpetturieliitin elättämistä varten suoritettavaa raatamista. Verorahat menevät tällä hetkellä mm. seuraaville kohteille:

    -Maanpetturipoliitikkojen palkat
    -Yksityispankeilta otetun valtionlainan korkojen maksuun
    -Kiittämättömille maahantunkeutujille heidän olonsa mukavaksi tekemiseen
    -Monien kulttuurimarxististen järjestöjen avustuksiin (yleensä hieman kierrättämällä rahoja muiden järjestöjen kautta)
    -Valhemedia Ylelle, jotta he voivat puskea Nato-, maahanmuutto- ja kulttuurimarxistismyönteistä linjaansa (tiivistettynä globalistista aatetta)

    …ja monet muut vastenmieliset kohteet. Miksi siis kukaan olisi ainakaan ylpeä siitä, että käy töissä ja maksaa paljon veroja?

    • ”Miksi siis kukaan olisi ainakaan ylpeä siitä, että käy töissä ja maksaa paljon veroja?”

      Koska silloin en ole muiden elättämä ja taakka yhteiskunnalle ja koska verorahoista maksetaan myös seuraavat asiat joko kokonaan tai merkittävän suurilta määrin:

      -Tiestön ylläpito

      -Palo- ja pelastuslaitokset

      -Ambulanssit

      -Julkinen vanhustenhoito

      -Kela-korvaukset

      -Ilmainen koulutus

      -Lapsilisät

      -Asumistuki

      -Opintotuki

      -Työmarkkinatuki

      -Puistojen ja luonnonsuojulalueiden ylläpito

      -Yliopistojen toiminta

      -Veronpalautukset

      -Kilometrikorvaukset

      -Kotitalousvähennykset

      -Terveydenhuoltopalvelut syntymättömästä vauvasta jo toinen jalka haudassa olevaan vanhukseen.

      -Lääkärien & sairaanhoitajien palkat julkisisella puolella

      -Puolustusvoimat

      -Rajavartiolaitos

      -Oikeuslaitos

      -Poliisi. Tiedostan toki että poliisi ja oikeuslaitos ovat politisoituneita, mutta instituutiona tarpeellisia ja mieluummin sitten politisoituneet kuin niiden puute eli täysi vasemmistoanarkia.

      – Eläkkeet

      -Lukuisat kansalaisjärjestöt, esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto, turvakoteja, Ehkäisevää päihdetyötä tekevät järjestöt

      -Ilmatieteen laitos

      Esimerkkejä maista joissa ei makseta veroja: Somalia

      • Nämkin jutut voisi hoitaa paremmin ja tehokkaammin kun karsittaisiin noista kansalle vihamielisistä projekteista, jotka myös rahoitetaan verovaroista. Sitä paitsi nämäkin yllämainitut sektorit ovat luisumassa kohti kapitalistien käsiä johtuen kansalle vihamielisistä ja egoistisista politiikoista/politiikasta kun sektorit ensin päästetään rapistumaan veroeurojen valuessa Brysseliin ja eliitin taskuihin.

        Kuten Henri kommentissaan kertoikin, työn teko ei enää ole mikään itseisarvo.

      • Monia tuossakin listassa mainittuja kohteita yksityistetään pikkuhiljaa, mikä taas tarkoittaa sitä että verojen maksun lisäksi pääsemme maksamaan esimerkiksi siitä tiellä ajamisesta. Valtio ei näitä suojele yksityistämisvimmaltaan, simmä päättäjät saavat omiin taskuihin rahaa tämän bisneksen yhteydessä. Lisäksi esimerkiksi rajavartiolaitos on yhtä tyhjän kanssa ja puolustusvoimiakin ajetaan alas koko ajan.

        Kansallissosialistisessa yhteiskunnassa, jossa (((pankkiirien))) koronkiskontaperseilylle laitetaan stoppi, jääkin jo huomattavasti enemmän rahaa näihin julkisiin kohteisiin joita listasit. Lisäksi tiettyjä asioita ei suostuttaisi yksityistämään, jolloinka palvelu näissä olisi sama kaikille.

        Tulee myös miettiä, miksi haluat ylläpitää valtiota joka haluaa murhata kansasi? On eri asia olla veronmaksaja valtiossa joka palvelee kansaa kuin olla sellainen valtiossa joka palvelee (((eliittiä))).

      • – tiestön ylläpito : hah hah, on meillä hyväkuntoiset tiet!
        – palo- ja pelastuslaitokset : okei
        – ambulanssit : okei, mutta riittikö ambulanssikoptereille tukea?
        – julkinen vanhustenhoito : retuperällä!
        – kela-korvaukset : just joo, ja paljonko lapataan mutiaisille?
        – ilmainen koulutus : myös valtavalle ja yhä kasvavalle maahantunkeutujen joukolle!
        – lapsilisät : reaaliarvo romahtanut 20 vuodessa!!
        – asumistuki : maahantunkeutujien osuus?
        – opintotuki : maahantunkeutujien osuus?
        – työmarkkinatuki : maahantunkeutujien osuus?
        – puistojen ja luonnonsuojulalueiden ylläpito : heikko esitys, pitäisi vähintään kymmenkertaistaa.
        – yliopistojen toiminta : osittain okei.
        – veronpalautukset : eli ensin maksettu itse liikaa.
        – kilometrikorvaukset : työnantaja maksaa.
        – kotitalousvähennykset : se on vähennys!
        – terveydenhuoltopalvelut : yksityistetään, voitot veroparatiisehin!
        – lääkärien ja sairaanhoitajien palkat julkisisella puolella : okei, mutta sairaanhoitajilla heikot palkat moneen muuhun maahan verrattuna.
        – puolustusvoimat : epäisänmaallinen NATO-kumppani vasten kansan tahtoa, loputon rahareikä.
        – rajavartiolaitos : diskoläpsyttelijät ja terroristit voivat kävellä suoraan sisään muitta mutkitta, joten melko turha rahareikä!
        – oikeuslaitos : vitsi!
        – poliisi : PolPo!
        – eläkkeet : okei, mutta kuluvan vaalikauden aikana nettoeläkkeen ostovoima on heikentynyt 0,1 – 1,3 %.
        – lukuisat kansalaisjärjestöt : valitettavasti mm. homolobby!
        – Ilmatieteen laitos : okei, mutta onko kaikki sielläkään tarpeen?

        – entä YLE ? : puolen miljardin vuosittainen rahareikä, joka tuottaa valhetta ja propagandaa pakkorahoittajiaan vastaan!
        – lehdistötuki?
        – puoluetuet?
        – kehitysapu?
        – valtion ja kuntien monien turhien virkojen hulppeat palkat?
        – ym. ym.

        Kyllä rahareikiä löytyy, joihin voidaan verovaroja lapata. Oma lukunsa on sitten ns. carunointi ja mm. kaivostoiminnan korruptio. Niissä kieroissa kuvioissa Suomi menettää valtavasti verotuloja vuosittain.

        Ylpeä veronmaksaja? Tosiasiassa tyhmä kupattava, jos tässä korruptoituneessa järjestelmässä ei vikaa havaitse!

      • Työssäkäyvän työpanos ei ole kapitalistisen länsimaisen demokratian kyllästämälle yhteiskunnalle minkään arvoinen, pääasia on se, että työssäkäyvä ei vain uhkaa yhteiskunnallista omistussuhdetta.
        Kapitalismi ja kommunismi johtavat samaan, maa ja sen resurssit ovat irrotettu siitä kytköksestä joka sillä kuuluisi olla sen päällä käveleviin ja sitä työstäviin ihmisiin.
        Nykyihminen on orja velkayhteiskunnalle joka on huolehtivinaan kaikille ihmisoikeudet, mutta ei kuitenkaan arvoa oman työn merkitykselle. Sen arvon voi saada vain jos suhde maahan ja sen resursseihin on itsevaltainen.
        Itsevaltainen työn tekijä, hänen työllään on merkitys. Internationaalin globalismin palvelija, hän työstää halpaa lainamaata internationaalille eliitille, jolla on varallisuutta yli kymmenkunta maapallollista jolla ostetaan silmää räpäyttämättä kymmenet työpanokset tämän muka tärkeän duunarin tilalle jos duunari jotakin arvoa työlleen erehtyy vaatimaan. Meillä lihaa ja verta- ihmisillä ei ole näitä maapalloja työstettävänämme, asutettavanamme ja vaikka poltettavanamme kymmenkunnittain. Meistä useimmalle on tuttu vain yksi maapallo, eikä ne kymmenet muut josta imaginääriomaisuus taiotaan. Silti rahan ilmasta vääntäjille hallittavaksi on mielikuvitusmaapallojen varallisuuksia monet meistä ovat valmiita luovuttamaan kymmenittäin.

        Globalistille uskollinen duunaaja saa rauhan jonka hinta on orjuus. Itsenäisyys vaatii taistelua ja tuo epävarmuutta, mutta vain itsenäisyys voi luoda arvoa ja valtaa oman elämän suhteen. Kunnioitusta.
        Globalistinen ideologia tekee ihmisarvosta säälistä annettavan lahjan joka annetaan nöyrälle orjalle ja pelkurit sitten suojelevat tällaista järjestelmää niin kauan kuin leikkirahalla säälittäviä -ei kenenkään työn arvon mukaan vaan markkinatalouden säännöistä arvonsa laskevia armopaloja- saavat kaupasta ostaa.

  3. Naisena ja kolmen lapsen äitinä toivon, että suomalaiset miehet löytävät sieluistaan kirjoittajan kaltaisen tahdon ja voiman. Vaikka jälkikasvua ei tulisikaan, olemme kaikki velkaa esivanhemmillemme niistä uhrauksista ja kärsimyksistä, jotka ovat Suomen kansan vuoksi on vuodatettu. Ja naiset ja tytöt. Olkaa miestenne tukena. Yli 170 000 naista ja tyttöä aikoinaan vannoi Lotta lupauksen ohjeinaan seuraavat kultaiset sanat:

    Jumalan pelko olkoon elämäsi suurin voima!
    Opi rakastamaan maatasi ja kansaasi!
    Aseta korkealle lottaihanteesi. Vain oikeamielisenä, puhtaana ja raittiina voit olla oikea lotta!
    Vaadi aina enin itseltäsi!
    Ole hyvä!
    Ole uskollinen vähäisimmässäkin!
    Muista vastoinkäymisten kohdatessa päämäärämme suuruus!
    Kunnioita ja auta lotta-sisariasi heidän työssänsä, siten vahvistuu yhteistunto!
    Muista menneitten sukupolvien työ. Kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me!
    Ole vaatimaton esiintymisessäsi ja puvussasi!
    Alistu itsekuriin, siten korotat järjestökuria!
    Lotta, muista edustavasi suurta, isänmaallista järjestöä. Varo tekemästä mitään, mikä vahingoittaa tahi sen mainetta loukkaa!

  4. Niin totta joka sana! Liity jo tänään ja tee velvollisuutesi lasten ja lasten lastesi tähden!

  5. koittakaapa kirjoittaa internetin hakukoneeseeen ”white man white woman” niin rotujen sekoitus agenda näkyy melko selvästi, jopa selvemmin kuin tv-mainoksissa

Vastaa käyttäjälle sakari Peruuta vastaus

Please enter your comment!
Please enter your name here